Hannes Soomer. Kuva SP8 images.

Hannes Soomer. Kuva SP8 images.

Kallio Racingin espanjalainen kuljettaja Isaac Viñales starttasi kilpailuihin seitsemännestä lähtöruudusta ja virolainen Hannes Soomer oli lähtöruudukossa kahdeksantena. Viikonlopun ensimmäisessä kisassa kaatosade yllätti kesken kilpailun ja osa kuljettajista, mukaan lukien myös Viñales ja Soomer, ehtivät käydä vaihtamassa sadekelin renkaat alle, kun taas osa kuljettajista ei pysähtynyt varikolle. Pian kisa päätettiin kuitenkin keskeyttää ja voimaan jäivät sen hetkiset sijoitukset, joten lopputulos oli arpapeliä ja lauantaille saatiinkin yllätysvoittaja. Punalipun heilahtaessa Hannes Soomer oli sijalla 13 ja Isaac Viñales sijalla 15.

Sunnuntaina päästiin onneksi ajamaan selkeällä, aurinkoisella kelillä. Molemmat kuljettajat ajoivatkin hyviä kierrosaikoja viikonlopun toisessa kisassa, mistä osoituksena muun muassa se, että kilpailun nopein kierrosaika merkittiin Isaac Viñalesille. Ikävä kyllä kilpailun kärkiryhmä pääsi startissa karkaamaan ja molemmat kuljettajat tipahtivat lähdössä muutaman sijan alaspäin. Kovan taistelun jälkeen Isaac Viñales oli kilpailun loputtua sijalla kuusi ja Hannes Soomer sijalla kymmenen.

”Aika-ajot ja kilpailun startti kun saataisiin onnistumaan paremmin, ja kisasta muutamat virheet pois, niin pystymme taistelemaan paremmista sijoituksista,” pohtii Kallio Racingin tiimipäällikkö Vesa Kallio.

Hannes Soomer:

Hannes Soomer. Kuva SP8 images,

Hannes Soomer. Kuva SP8 images,

”Viikonloppu oli ok. Rata oli minulle uusi, enkä ehtinyt kovin paljoa harjoittelemaan kuivalla kelillä, joten olimme muutaman askeleen jäljessä muista. Ekassa kisassa meillä oli todella huonoa onnea punaisen lipun kanssa. Toisessa kisassa olimme paljon lähempänä kärkeä, mutta kymmenes sija oli tällä kertaa maksimimme. Menen mielelläni Magny Coursiin seuraavaksi.”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkuu Ranskassa, Magny-Coursin radalla 2. – 4. lokakuuta 2020.

Kilpailujen tulokset löydät lauantain osalta täältä, ja sunnuntain täältä. MM-pistetilanne selviää täältä.

 

Teksti: Kallio Racing – Kuvat: SP8images