Kytönen Motorsportin Peetu Juupaluoma ajoi E2-luokassa tänään toiseksi Suomen mestari Eemil Pohjolan jälkeen ja nappasi samalla itselleen SM-pronssia. E3-luokassa Mika Tamminen loukkasi nilkkansa muutama viikko takaperin Jämsän cross-country kilpailussa eikä siten ollut parhaassa vireessä Seinäjoellakaan, mutta ajoi luokassaan tänään kolmanneksi ja nappasi sillä SM Hopeaa E3-luokasta. E1-luokassa Roni Salin esitti tänään kauden parasta ajoaan ollen luokassaan kolmas ja yleiskilpailussa kuudes. E1-luokan SM-pisteissä riihimäkeläinen oli lopulta viides. Seinäjoella ajettiin samalla enduron kerhojoukkueiden Suomen mestaruudesta, jonka voittoon ajoi Jämsän seudun moottorikerho joukkueenaan Peetu Juupaluoma, Mika Tamminen sekä Eemil Pohjola.

– Kauden viimeinen endurokilpailu maalissa. Päivä lähti hyvin käyntiin ja se tuntuikin hyvältä sekä rennolta koko loppupäivän. Viimeisellä erikoiskokeella vielä pienet lipat, mutta se ei menoa hidastanut, E2-luokan SM-pronssimitalisti Peetu Juupaluoma kertoi.

– Päivä oli vähän vaisu ja nilkka oli koko päivän kipeä. Loppua kohden kipu hieman hellitti, mutta maahan ei jalkaa uskaltanut hirveästi tarjota, kun muutaman kerran tökkäsi jo aika kivuliaasti. Olisihan se viimeinen SM-kilpailu paremminkin saanut mennä, mutta näin tällä kertaa. Päivän positiivinen asia on, että voitettiin sentään joukkuemestaruus taas Jämsään Peetun ja Eemilin kanssa, E3-luokan SM-hopeamitalisti Mika Tamminen kertoi.

– Ensimmäinen kierros lähti käyntiin kaatuilulla ja samalla pyörää sammuttelin lukuisia kertoja. Ilmeisesti ihan kohtuullinen nousu omassa luokassa sekä yleiskilpailussa. Pätkät eivät olleet kyllä mieleisiä tällä kertaa, E1-luokan päivän kolmonen Roni Salin kertoi.

– Tänä vuonna mestaruudet jaettiin kolmen kilpailun perusteella. Epäonnistumiseen ei ollut paljon varaa. Ensimmäisessä kisassa emme pystyneet tiiminä parhaimpaamme. Pojat ajoivat loput kilpailut hyvin ja saatiin sentään kaksi SM-mitalia sekä kaksi kuskia joukkue-Suomenmestaruuteen, tiimipäällikkö Harri Leppälaakso kertoi.

 

Teksti ja kuvat: Kytönen Motorsport tiedotus