Junioritiimin kuljettaja Vertti Takala löysi kärkivauhdin heti torstaina, ja aika-ajoissa hän olikin neljänneksi nopein kuljettaja. Lauantain kilpailussa Vertin vauhti oli aivan kärjen tuntumassa ja hän ajoi kisassa pitkään kolmantena. Viimeisillä kierroksilla hän joutui taipumaan yhden sijan, mutta ajoi maaliin hienosti sijalla neljä. Myös viikonlopun toinen kilpailu oli Vertti Takalalle onnistunut, sillä hän ajoi sunnuntain kisassa niin ikään neljänneksi.

Vertti Takala:

Vertti Takala.

Vertti Takala.

”Kisaviikonloppu sujui hienosti! Sain hyvän startin molemmissa kisoissa ja pidin sijoitukseni ensimmäisillä kierroksilla. Ensimmäisessä kisassa ajoin pitkään kolmantena, mutta viimeisellä kierroksella neljäntenä ollut pääsi ohi. Toisessa kisassa ajoin koko kisan neljäntenä ja yritin kaikkeni päästäkseni kolmannesta ohi. Kierrokset loppuivat kesken ja maalissa olin taas neljäs. Täytyy silti olla tyytyväinen. Paras kisaviikonloppu tällä kaudella ja ero kärkeen oli pieni molemmissa kisoissa. Tästä lähdetään seuraavaan kisaan entistä nälkäisempänä ja podium-paikka tähtäimessä.”

Kenny Koskinen

Kenny Koskinen

Kenny Koskinen starttasi lauantain kilpailuun 10. lähtöruudusta. Hän otti hyvän startin ja taisteli tiensä maaliin sijalle yhdeksän (omassa luokassa 8). Sunnuntain Warm-up sujui kummallakin junioritiimin kuljettajalla hyvin, ja kaikki näytti erittäin hyvältä viikonlopun toista kilpailua ajatellen. Lauantain kisamenestyksen perusteella Kenny starttasi sunnuntain kisaan ruudusta yhdeksän. Startti onnistui taas hyvin ja Kenny ajoi kisan ensimmäiset kierrokset kuudentena. Ajorytmiä ja rentoutta ei kuitenkaan tällä kertaa ihan löytynyt ja vähitellen sijoitus pääsi putoamaan. Maaliin Kenny Koskinen ajoi sunnuntain kisassa sijalla 13. (omassa luokassa sijalla 10).

Kenny Koskinen:

Kenny Koskinen.

Kenny Koskinen.

”Tämä viikonloppu oli aika erilainen muihin verrattuna, kun kaikki treenit ajettiin tosi kylmällä kelillä, mikä oli vähän uutta meille ja antoi vähän haastetta viikonloppuun. Saatiin kumminkin renkaat toimimaan ja aika-ajot menivät kohtuullisen hyvin. Molemmissa kisoissa kisan alku oli hyvä, mutta mokasin molemmat kisat omiin virheisiin, enkä saanut ajettua hyvää tulosta, vaikka tuntuma oli hyvä ja ajo parani sunnuntaina. Nyt valmistaudutaan täysillä viimeiseen kisaan Jerezissä ja koitetaan saada paras mahdollinen tulos kauden päätteeksi.”

Espanjan RFME- sarjan kilpailukauden 2020 viimeinen kisaviikonloppu ajetaan Jerezissä 6. – 8. marraskuuta 2020.

 

Teksti Kallio Racing tiedotus, kuvat Fran Salamander