Tieto GoPron ostoaikeista herätti spekulointia jo viime vuoden puolella actionkamerajätin suunnitelmista. Kun GoPro lopulta ilmoiti tämän vuoden alussa ostavansa australialaisfirman, niin se lupasi kertoa jatkosuunnitelmissa vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen tilinpäätöstietojen julkistamisen yhteydessä.

Forciten nykyinen älykypärä

Forcite on toimittanut nykyistä Mk1-älykypärää asiakkailleen jo vuodesta 2021 lähtien. Kypärä on ECE 22.05 hyväksytty, ja varoittaa kuljettajaa sekä visuaalisesi että äänillä ja kykenee hoitamaan navigoinnin ilman erillistä älypuhelinta. Lisäksi kypärässä on automaattisesti tallentava "kojelautakamera" sisäänrakennettuna.

Visuaaliset varoitukset ja ohjaussymbolit näytetään kypärän visiirin alareunaan sijoitetun lediohjauspaneelin avulla. Kaikki teknologia on rakennettu kypärän sisään, sen leukaosaan. Ainoa ulkoinen osa on ohjaustankoon tuleva Bluetooth-ohjain.

Hiilikuituinen kypärä painaa vain 1500 grammaa (+-50gr) kaikesta siihen rakennetusta elektroniikasta huolimatta. Laajakulmakamera on Sonyn ja pystyy HD-laadulla tallentamaan 60 kuvaa sekunnissa. Tallennusvälineenä käytetään mikro-SD-korttia. Kypärän akku riittää jatkuvassa kuvauskäytössä noin 3 tuntia, ilman videokuvausta noin kuusi tuntia. Bluetooth-ohjaimen akku kestää noin neljän päivän käytön.

Tulevaisuus

Forcite Mk1

Forcite Mk1 älykypärä.

GoPron mukaantulo mahdollistaa tuoteperheen laajentamisen myös muiden urheilulajien kypäröihin. Sisäänrakennetulla laadukkaalla toimintakameralla varustettu kypärä istuu hyvin GoPron suunnitelmiin, varsinkin eri lajeihin skaalattuna. Uusi kypärämalli julkistetaan ehkä jo 2025.

GoPro on kansainvälisesti tunnettu toimija, itse asiassa miltei standardi toimintakameraa valittaessa, ja se on myös tietoisesti rakentanut sponsoroinnin avulla suhteita eri moottoriurheilulajeihin.

Jatkossa Forciten, ja omistajanmuutoksen myötä, GoPron kypärät, myytäneen samojen kanavien kautta kuin GoPron kamerat, mikä tuo ne näkyville aivan eri lailla kuin tähän asti.

Mitä sitten ovat teknologiset muutokset, mitä GoPro Forciten kypärään tuo, jää nähtäväksi. Pystyykö sen kautta ohjaamaan esimerkiksi settiä GoPro-kameroita ja moneenko suuntaan kypärä kuvaa? Mahdollisuudet ovat laajat. Joka tapauksessa GoPro kertoo ostotiedotteensa yhteydessä aikovansa kiihdyttää Forciten kehitystyötä turvallisemman ja dynaamisemman moottoripyörälläajokokemuksen aikaansaamiseksi korkeateknisten moottoripyöräkypärien avulla.

Tiimien yhteenliittyminen mahdollistaa erityyppisten kypäröiden kehitystyön, mutta GoPron mukaan ensimmäinen askel otetaan moottoripyöräkypäröiden kehitystyössä.

Samalla se tarjoaa molempien valmistajien teknologioita muiden kypärävalmistajien käyttöön lisensioitavaksi.

Lähteet: Forcite Helmets, GoPro ja MSN/Rideapart.

Aiheesta aiemmin:

SUNNUNTAI 24.1.2021 13:38

Australialainen Forcite älykypärä varoittaa vaaroista, ohjaa navigointia ja kuvaa kaiken

Forcite Mk1.

Forcite Mk1.