Yamahan osallistuu 44:een Tokion Motor Showhun kaikkiaan 20 mallilla, joista osa on katsausta tulevaisuuteen. Kuusi niistä näkee silloin maailmanensi-iltansa, ja yksi esitellään ensi kerran Japanissa. Tokion messut ovat 29.10 - 8.11. välisenä aikana.
Lue lisää ›
Kawasaki julkisti uuden vuosimallin 2016 ZZR1400:n kuvat, sekä rajoitetusti tietoja uutuudesta. Tehojen pitäisi olla vähintään entisellään eli 200 hevosvoimaa, mutta moottori on nyt Euro 4 -säädösten mukainen. Uutuudessa on Brembon huippujarrut.
Lue lisää ›
Uutiset
Watroprop on moottoripyöräkypärän visiiriin asennettava propelli, jonka tarkoituksena on poistaa sadevesi ja parantaa näkyvyyttä. Outoa. Vielä oudompaa on se, että tämä saksalaisen keksijä-Pellen värkki näyttää myös toimivan ainakin oheisen videon mukaan varsin mallikkaasti, ja jopa vielä pimeässä.
Lue lisää ›
Yhdysvaltalainen Zero Motorcycles julkisti vuoden 2016 mallistonsa torstaina. Zero on maailman suurin täysikokoisten moottoripyörien valmistaja, ja sen myynti on tänä vuonna ollut ennätyksellistä. Luvassa on kaksi kokonaan uutta mallia, uusi moottori, nopeampi lataus sekä markkinoitten edistyksellisimmät litium-ioniakut, joiden Zero lupaa tarjoavan enemmän akkukapasiteettia ja tehoa. Samalla Zero alentaa kahden edullisimman mallin hintoja.
Lue lisää ›
Uutiset
Joensuun Niittylahdesta Pitkämäentieltä anastettiin Suzuki Intruder 1400 -merkkinen moottoripyörä 04.10. - 15.10. välisenä aikana. Moottoripyörän rekisteritunnus on ZW-808. Moottoripyörä on maalattu ns. kolibri-maalilla ja se on pääsävyltään vihertävä.
Lue lisää ›
Uutiset
Storm Motor on sopinut Hiflofiltron öljyn- ja ilmansuodattimien jakelusta ja myynnistä Suomessa. Hiflofiltro on maailman eniten myyty moottoripyörien, skoottereiden ja mönkijöiden tarvikesuodatinmerkki. Stormin tuotevalikoimaan tulivat myös K&N:n julkistamat uudelleenkäytettävät öljynsuodattimet, joka kestävät koko pyörän käyttöiän.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomalaiset suosikkiartistit kantavat oman kortensa kekoon esittämällä käsittämättömän hienon tulkinnan Kari Rydmanin klassikosta "Niin kaunis on maa". Rydman sävelsi ja sanoitti sen aikanaan suojatiellä auton alle jääneen oppilaansa muistoksi.
Lue lisää ›
Espanjalainen sähkömoottoripyörämerkki Volta kampanjoi sivustollaan kahta kevytmoottoripyörää vastaavaa sähkö-mp-malliaan. Marraskuun 15. päivään mennessä ennakkotilauksen tehneille on luvassa useamman sadan euron alennus. Valitettavasti vain Espanjassa. Huipputeholtaan 25 kW pyörän nimellisteho on 11 kW, joten se luokitellaan kevytmoottoripyöräksi.
Lue lisää ›
Uutiset
Imatran Moottorikerhossa odotetaan innolla virallisen vahvistuksen saamista kansainväliseltä moottoripyöräilyliitolta ja Suomen Moottoriliitolta. Kansainvälisten RR-kisojen pitämisen Imatralla pitäisi saada vahvistuksen aivan näinä päivinä.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheinen video menee melko kauas moottoripyöräilystä ja on vaikea kuvitella, että sen antamista ohjeista olisi moottoripyöräilijälle apua hätätilanteessakaan. Paitsi, jos sinulla moottoripyörämatkoillasi on usein mukana kuparikolikoita, etikkaa, suolaa, pahvia, alumiinifoliota, sakset, johtoa, teippiä ja hauenleuat. Sen enempää ei pariston tekemiseen tarvita, ja virtaakin riittää LED-hätävalolle tai vaikka television kaukosäätimelle.
Lue lisää ›
Honda on julkistanut uuden Africa Twin -videon, jossa luvataan seikkailun jatkuvan 16.10. eli huomenna perjantaina. Mitä on luvassa, pyörän touring-versioko?
Lue lisää ›
Uutiset
BACA, Bikers Against Child Abuse International on kansainvälinen moottoripyöräkerho (ei siis oikeasti "jengi" kielteisessä merkityksessä), joka on perustettu suojelemaan hyväksikäytettyjä lapsia. Idea on samantyyppinen kuin Motoristit Koulukiusaamista Vastaan -yhteisöllä, mutta asia on viety pitemmälle. Kun esimerkiksi jonkin kunnan tai kaupungin sosiaaliviranomainen ottaa yhteyttä BACA:n paikallisosastoon, joukko kerholaisia ajaa moottoripyörillään tapaamaan kyseistä lasta, ja ottaa hänet jäseneksi omaan yhteisöönsä. Merkiksi lapsi saa oman kerholiivin, jossa on hänen nimensä ja BACA:n logo. Eikä siinä vielä kaikki. Katso video, se kertoo paljon.
Lue lisää ›
Ducati julkisti uuden videotiiserin, joka pyörii salaperäisen kirjaimen "X" ympärillä. "Tarina jatkuu ja vie meidät EICMA 2015:een", Ducatin tiedotteessa todetaan. "X on elementti, missä kaksi näköjään kaukana toisistaan olevaa maailmaa kohtaa. X on tuntematon, X on matalan vauhdin tuomaa kiihtymystä".
Lue lisää ›
Mp-messut sekä Tokiossa että Milanossa lähestyvät ja arvailu uusista ja toteutuvista malleista kiihtyy. Visordownin tietolähteiden mukaan Hondan viime maaliskussa Osakassa esittelemä Bulldog-konsepti tulisi tuotantoon.
Lue lisää ›
Uutiset
Motouutistenkin uutisoima Skarp-laserpartahöylä osoittautui huijaukseksi. Karijokinen lukijamme varoitti ja huomautti asiasta jo etukäteen, koska ei uskonut noin pienen laserin polttokykyyn, mutta jäimme odottavalle kannalle. Nyt-lehti uutisoi eilen, että Skarpin miljoonia dollareita kerännyt joukkorahoitus keskeytettiiin, koska keksijät eivät pystyneet esittelemään toimivaa prototyyppiä.
Lue lisää ›
Uutiset
Ei ole aina eläkeläisilläkään helppoa. Duluthissa Minnesotassa asuvat Bryan ja Juanita Nelson myivät maarakennusalan busineksensä ja kuvittelivat elämäntyönsä olleen siinä, mutta toisin kävi. Pariskunta ryhtyikin valmistamaan telttaperävaunuja ja trailereita moottoripyöriin.
Lue lisää ›
Uutiset
Kemin poliisi on rikostutkinnassa selvittänyt viime viikon tiistaina poliisia karkuun ajaneen rekisteröimättömän kevytmoottoripyörän kuljettajan henkilöllisyyden. Rikostutkinnassa oli apua yleisövihjeistä, joiden avulla poliisi pystyi suuntaamaan tutkintaa. Poliisi kaipaa lisätietoja tapahtumasta, jossa alle kouluikäinen lapsi oli jäädä kevytmoottoripyörällä matkassa olleen alle.
Lue lisää ›
Uutiset
New Yorkissa Brooklynissa järjestettiin syyskuussa kolmannet vuotuiset moottoripyöräilystä kertoviin elokuviin erikoistuneet festivaalit. Festivaalien parhaaksi elokuvaksi raati nimesi Out of Nothing -elokuvan, ohjaajana Chad DeRosa.
Lue lisää ›
28.10. on se päivä, kun Triumph virallisesti - ainakin oheisen videon mukaan - julkistaa uuden Bonnevillen. Kyseessä pitäisi olla vähän isomman tuoreistuksen, sillä moottorin pitäisi olla nestejäähdytteinen 1100-kuutioinen, ja myös alusta, runko ja jarrut on pantu kuuleman mukaan uusiksi.
Lue lisää ›
Uutiset
"Pojat on poikia ja tytöt tekevät lisää" -fraasi on ensimmäinen asia, mikä tulee mieleen kun katsoo oheista videota. 10 henkilöä saman pyörän selässä ja kuski tekee wheelien! Katso video. Emme suosittele tämän tempun ottamista mukaan moottoripyöräilykokemuksiinne.
Lue lisää ›