Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Paraatiin saapuvia pyöriä.

Helsinki-Malmin lentoasema tapahtumapaikkana on poikkeuksellisen historiallinen, ja koska samaan aikaan Helsingin keskustassa oli monta tapahtumaa, suurimpana Helsinki City Run juoksutapahtuma, oli kaikkien etu pitää moottoripyörätapahtuma Pohjois-Helsingissä.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Odottelua.

Lentokentän laajuus pääsi yllättämään järjestäjät. Pääosin positiivisesti sentään, alueelle olisi mahtunut paljon enemmänkin pyöriä. Vähemmän mukavia haasteita aiheutti Helsingin kaupunki katkaisemalla alueelta veden- ja sähkönjakelun; siitä selvittiin kekseliäisyydellä ja sponsoreiden tuella, kertoi yksi tapahtuman pääjärjestäjistä, HMPK:n sihteeri Ilpo Alanko haastattelussaan inforekan medianurkkauksessa.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

HMPK:n pääsihteeri Ilpo Alanko.

Tapahtuman pääosan muodosti perinteinen paraatiajo, johon tällä kertaa osallistui siis lähes yhdeksänsataa pyörää. Pyörät jaettiin kahteen letkaan ja välissä oli useamman minuutin tauko, jotta saatiin muulle liikenteelle tilaa välillä. Paraatireitti oli noin 23 km ja sen ympäri ajamisessa letkalla meni noin tunti.

Klo 13 lähtivät ensimmäiset pyörät. Ajo sujui viranomaisnäkökulmasta hyvin, kuitenkin hiukan olivat paraatitaidot päässeet ruostumaan pienen joukon pyöriä eksyttyä reitiltä. Kaikki kuitenkin lopulta löysivät lentokentälle takaisin, viimeinenkin pyörä oli perillä klo 14.30

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Malmin tapahtuma-aluetta.

Tapahtuma oli historian 44:s Hymyilevän Motoristin kevätpäivä. Ensimmäinen kevätpäivätapahtuma järjestettiin Rastilan leirintäalueella vuonna 1977, mukana silloin järjestämässä olivat HMPK:n lisäksi Tuusulan moottorikerho ry ja Touring Finlandia MK.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

MKKV:n Marko Saarinen vasemmalla, Harri Sane oikealla.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Äänessa olivat myös Motoristien Kriisipalvelun Juha Liesilinna ja Marja Suominen.

Tämänvuotisen tapahtuman teemana oli hymyilemisen lisäksi se, että motoristit tekevät paljon hyvää. Paikalla jaettiin kunniakirja ja palkinto verenluovutuskampanjasta. Eniten luovutuksia ryhmän kokoon nähden oli naismotoristien Facebook-ryhmällä. Lavalla nähtiin myös myös Motoristien kriisipalvelu ja Motoristit koulukiusaamista vastaan ry.

Tapahtuman arpamyyntitulot lahjoitettiin Hope ry:n toimintaan. Hopen puolesta lahjoituksen otti vastaan Nina Kivelä joka kertoi, että tuhannen euron avustussummalla saadaan paljon hyvää vähävaraisten lasten tarpeisiin.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Hope ry:n Nina Kivelä oikealla.

Suomen Motoristit ry:n (Smoto)  puheenjohtaja Jarmo Jokilampi kiitti tilaisuuden 50-vuotiasta järjestäjää ja muistutti tapahtuman palanneen juurilleen. Vuonna 1977 HMPK oli yksi kolmesta järjestäjästä.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Smoton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi.

– Kevätpäivien yhtenä tarkoituksena on osoittaa, että motoristit ovat jälleen talvihorroksen jälkeen saapuneet liikenteeseen. Ison motoristijoukon liikkuminen liikenteessä on näkyvää ja siitä kiitos paikan päälle saapuneille motoristeille. kun motoristit tulevat liikenteeseen se näkyy ja kuuluu. Näkyminen toimii hienosti hetken päästä alkavassa paraatissa, Jokilampi uskoi.

Jokilampi myös totesi viime vuoden olleen liikenneturvallisuuden ja moottoripyöräilijöiden osalta ennakkotiedon mukaan erittäin hyvän. Mopoilussa lähennellään jo nollavisiota turvallisuuden ja onnettomuuksien vähentymisessä. Taustalla on hyvä koulutusohjelma, jota kerhot tarjoavat jäsenilleen.

– Autokoulussa tapahtuvan MP-koulutuksen ja kerhoissa koulutustoiminnan peruskivinä ovat tilannenopeus ja ennakoiva ajotapa. Motoristi on hyvässä ajokunnossa, kun hänellä on turvalliset ajovarusteet sekä riittävät ajotaidot. Silloin ajaminen on nautinnollista ja hauskaa.

– Tänään motoristit näkyvät loistavasti Helsingin liikenteessä. Näkyminen ajossa on asia johon jokaisen motoristin pitää ajaessaan kiinnittää huomiota; autoilijaan ei saa koskaan luottaa, vaan motoristin kannattaa aina kuvitella olevansa näkymätön liikenteessä, Jokilampi totesi.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Helsingin kaupungin apulaispormestari Daniel Sazonov.

Helsingin kaupungin puolesta tervetulotoivotuksensa esitti apulaispormestari Daniel Sazonov. Sazonov kertoi oman kantansa olevan, että kaupunkiin pitää mahtua erilaisia liikennemuotoja; kaksi- ja nelipyöräisiä kulkuneuvoja, jalankulkijoita ja muuta kevyttä liikennettä.

Apulaispormestari halusi korostaa myös sitä, ettei kaupunki ole organisaatio, vaan yhteisöjen paikka, paikka jossa ihmiset omaehtoisesti toimivat ja tekevät yhdessä. Hän oli iloinen siitä, että lähes tuhatpäinen joukko motoristeja oli lähdössä ajamaan pitkin Helsinkiä katsomaan kaupungin maisemia, sitä erilaisuutta mitä Helsinkiin mahtuu ja tällaisten mahdollisuuksien tarjoamisesta hän haluaa myös pitää kiinni.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Jarmo Jokilampi jututtamassa moottoripyöräpoliisi Tatu Jahnssonia.

Jarmo Jokilampi haastatteli myös tilaisuudessa paraatin jälkimmäistä letkaa vetämässä ollutta moottoripyöräpoliisi Tatu Jahnssonia. Jahnsson kehui letkassa ajetun mallikelpoisesti.

Haastattelussa kävi ilmi, että vaikka voisi kuvitella että rautainen MP-poliisiammattilainen noin vain hyppäisi auton ratista kevään tullen pyörän sarviin, niin taitoja prepataan säännöllisillä kertauskursseilla ns ruosteenpoistolla.

Aiheesta enemmän: 

Raportti: moottoripyöräpoliisit ruosteenpoistossa Räyskälässä 

Poliisin uudet moottoripyörät kiinnostivat MP-messuilla – Tavoitteena vuorovaikutus ja parhaat hakijat Poliisiammattikorkeaan

Jahnsson myös kertoi yrittävänsä itse pitää yllä motoristien kansainvälistä moikkauskulttuuria, jos vaan kädenheilautuksen tai muun tervehdyksen havaitsee.

HMPK:n pitkäaikainen jäsen Harri Sane kertoi 50-vuotiaan kerhon historiasta ja aiemmista tapahtumista sekä haastatteli MKKV -yhdistyksen Marko Saarista.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Bändinä oli Hard Cloud.

Musisoinnista paikalla vastasi Australiasta kotoisin oleva Hard Cloud -yhtye.

HMPK:n puheenjohtaja Satu Laitinen luovutti tilaisuuden lopuksi symbolisesti kiertovanteen takaisin Jokilammelle, joka kertoi ettei 2024 Hymyilevän motoristin kevätpäivän järjestäjää ole vielä tiedossa, mutta “jos kerhonne on kiinnostunut tapahtuman järjestämisestä, ottakaa yhteyttä Smotoon”. Fyysinen vanne on kaiverrettavana ja sen luovutuksesta tulee erillinen tallenne.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

HMPK:n puheenjohtaja luovutti symbolisesti Hymyilevän Motoristin kevätpäivän kiertovanteen takaisin Smoton Jarmo Jokilammelle.

Toivottavasti 2024 saadaan jälleen tällainen hieno hyvän mielen tapahtuma järjestymään jossain päin Suomea.

Aiheesta aiemmin:

Päivän video: Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2022 Nilsiässä, katso koko paraati

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän ensi vuoden järjestäjä paljastettiin Tahkolla

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä järjestetään monen vuoden paussin jälkeen Kuopion Tahkolla

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän kuvakatselmus

Hymyilevän motoristin kevätpäivä 2018 Oulussa: komean yhteisajon lisäksi paikallista ohjelmaa ja nähtävyyksiä.

Hymyilevän Motoristin 41. kevätpäivässä hymyilivät muutkin kuin aurinko

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.

Hymyilevän Motoristin kevätpäivä 2023.