Niki Tuulen kipinä ratamoottoripyöräilyyn lienee tullut verenperintönä. Nikin isä John Tuuli ajoi menestyksekkäästi road racing -radoilla 250- ja 600-kuutioisten sarjassa. John Tuuli pyöritti Motoparkin moottoriradan toimintaa vuosituhannen alussa. Niki Tuulen oma moottoripyöräharrastus alkoi kahdeksanvuotiaana minimotojen parissa.  

Nikin isä John Tuuli ajoi menestyksekkäästi 250- ja 600-kuutioisilla.

Nikin isä John Tuuli ajoi menestyksekkäästi 250- ja 600-kuutioisilla.

Vuosi 2009

Niki Tuuli aloitti kansallisen rr-uransa 125-luokassa vuonna 2009. Kisakausi keskeytyi, kun kanssakilpailija törmäsi häneen SM-osakilpailun harjoituksissa Kemorassa. Tuuli joutui turvautumaan pyörätuoliin kahdeksan kuukauden ajan, mutta se ei estänyt nuorta kuljettajaa seuraamasta kisoja paikan päältä.

Vuosi 2009 meni jalkoja parannellessa, kun kaatuminen 125-kuutioisella Kemorassa rikkoi nilkat. Kuvassa  Valter Patronen, Joel Suurhasko ja Niki Tuuli.

Vuosi 2009 meni jalkoja parannellessa, kun kaatuminen 125-kuutioisella Kemorassa rikkoi nilkat. Kuvassa Valter Patronen, Joel Suurhasko ja Niki Tuuli.

Vuosi 2010

Vuonna 1995 syntynyt Tuuli osoitti jo nuorena päättäväisyyttä ja näytti, että vakava loukkaantuminen on vain hidaste uralla. Hän kuntoutui 2010 kauteen ja oli valmis taistelemaan SM-pisteistä. 

Vuonna 2010 samat kaverit varikolla: Joel Suurhasko, Valter Patronen ja Niki Tuuli.

Vuonna 2010 samat kaverit varikolla: Joel Suurhasko, Valter Patronen ja Niki Tuuli.

Botniaringillä

Botniaringillä

 Botniaringillä.

Niki oli toinen 125-kuutioisissa. Antti Soitiala voitti ja Joakin Niemi oli kolmas.

Niki oli toinen 125-kuutioisissa. Antti Soitiala voitti ja Joakin Niemi oli kolmas.

Räyskälässä.

Räyskälässä Eeki Kuparinen, Eemeli Lahti ja Niki.

Räyskälässä Eeki Kuparinen, Eemeli Lahti ja Niki.

 

Eeki voitti, Eemeli toinen ja Niki kolmas.

Eeki voitti, Eemeli toinen ja Niki kolmas.

Motoparkissa. 

Motoparkissa Niki sai hyvän lähdön.

Motoparkissa Niki sai hyvän lähdön.

 

Eeki Kuparinen ja Niki Tuuli.

Eeki Kuparinen ja Niki Tuuli.

Kemorassa.

Kemorassa oli kylmä.

Kemorassa oli kylmä.

Niki ja Joel Suurhasko

Niki ja Joel Suurhasko

Vuonna 2010 Niki Tuulesta tuli historian nuorin kuljettaja, joka oli voittanut GP125-luokan SM-kultaa. Hän oli tuolloin vähää vaille 15-vuotias.

Nikin Suomen Mestaruus GP125-luokassa varmistui. John Tuuli onnittelemassa Eeki Kuparista ja Antti Soitiala onnittelee Nikiä.

Nikin Suomen Mestaruus GP125-luokassa varmistui. John Tuuli onnittelemassa Eeki Kuparista ja Antti Soitiala onnittelee Nikiä.

John-isälla oli tunteet pinnassa. Olihan nyt molemmilla, isälla ja pojalla, SM-kultaa rr-radoilta.

John-isälla oli tunteet pinnassa. Olihan nyt molemmilla, isälla ja pojalla, SM-kultaa rr-radoilta.

 

Podiumilla Antti Soitiala (vas.), Eeki Kuparinen ja Niki Tuuli.

Podiumilla Antti Soitiala (vas.), Eeki Kuparinen ja Niki Tuuli.

Vuosi 2012

Vuonna 2012 Tuuli ajoi, kotimaan kilpailujen lisäksi Saksan IDM-sarjan Yamaha R6 Dunlop Cupin osakilpailut, voittaen Saksan sarjan mestaruuden ylivoimaisesti. 

Nykypäivän kovat kuskit Niki Tuuli ja Erno Kostamo vuonna 2012 Motoparkissa.

Nykypäivän kovat kuskit Niki Tuuli ja Erno Kostamo vuonna 2012 Motoparkissa.

Niki Tuuli

Niki Tuuli

Viikonloppuna kolme kaatoa ja sormet saivat vähän kipeää.

Viikonloppuna kolme kaatoa ja sormet saivat vähän kipeää.

Niki voitti, Erkka Korpiaho oli toinen ja Eemeli Lahti kolmas. Taisi olla Erkan viimeinen palkintopalli pitkallä uralla, muisteli kuvaaja Juha Harju.

Niki voitti, Erkka Korpiaho oli toinen ja Eemeli Lahti kolmas. Taisi olla Erkan viimeinen palkintopalli pitkallä uralla, muisteli kuvaaja Juha Harju.

Vuosi 2013

Voitettuaan Saksalaisen sarjan ylivoimaisesti, Tuuli siirtyi vuonna 2013 ajamaan Superbiken MM-sarjan yhteydessä ajettavaa Superstock 600 European Championship -sarjaa. 17-vuotias Tuuli ajoi Niki Tuuli Racingin nimissä, mutta Tuuli teki edelleenkin yhteistyötä Kallio Racingin Vesa Kallion kanssa. Allaan Tuulella oli Yamahan R6-pyörä, jolla hän voitti vuoden 2012 Saksan Yamaha R6 Dunlop Cupin mestaruuden. Hän sijoittui Superstock 600:n EM-sarjassa 14:sta oltuaan parhaimmillaan neljäs ja kerättyään 36 pistettä. EM-sarjan lisäksi Niki kilpaili myös kotimaan radoilla. 

2013 tiimin taustalla olivat myös Juhani Nupponen, Matti Järvinen ja Timo Roininen.

2013 tiimin taustalla olivat myös Juhani Nupponen, Matti Järvinen ja Timo Roininen.

Ratamoottoripyöräilyssä hyvän tiimin, sponsoreiden ja  taustajoukkojen tuki on ensiarvoisen tärkeää. Näin kuski voi keskittyä täysipainoisesti kilpailemiseen.  

Ammattimaisuus näkyi myös varikolla.

Ammattimaisuus näkyi myös varikolla.

Ajotaidon lisäksi tarvitaan huippu-urheilijan kuntoa.

Aamujumppaa Alastarolla.

Aamujumppaa Alastarolla.

 

Vesa Kallio ja Niki Tuuli.

Vesa Kallio ja Niki Tuuli.

John Tuuli mukana Alastarossa.

John Tuuli mukana Alastarossa.

Nesteytystä Botniaringillä.

Nesteytystä Botniaringillä.

Niki Tuuli ja Vesa Kallio viivalla Motoparkissa.

Niki Tuuli ja Vesa Kallio viivalla Motoparkissa.

Viimeisessä mutkassa taistelu voitosta oli kovaa.

Viimeisessä mutkassa taistelu voitosta oli kovaa.

#66 Vesa Kallio, #36 Niki Tuuli

#66 Vesa Kallio, #36 Niki Tuuli

Niki Tuuli voitti tämän kamppailun.

Niki Tuuli voitti tämän kamppailun.

Jälleen podiumilla Valter Patronen voitti, Juha Kallio oli toinen ja Niki kolmas.

Jälleen podiumilla Valter Patronen voitti, Juha Kallio oli toinen ja Niki kolmas.

 

Vuosi 2014

Syksyllä 2013 Motouutiset.fi näki päivänvalon. Olimme tietenkin mukana MP14-messuilla ja tapasimme tuolloin ensimmäistä kertaa Niki Tuulen messujen Minimoto-radalla, jossa minimotoista yli kasvaneet Niki Tuuli ja Eemeli Lahti verestivät nuoruusmuistojaan, kisaillen leikkimielisesti keskenään. Niki Tuuli aloitti ratamoottoripyöräharrastuksensa minimotoissa kahdeksanvuotiaana.

Mp-messut: minimotojuniorit hakivat tulevia huippukuskeja

Kallio Racingin tiimi 2014 MP-messuilla. Valter Patronen, Jasmin Sarjos, Eemeli Lahti ja Niki. Kuvasta puuttuu Joel Vinnikainen.

Kallio Racingin tiimi 2014 MP-messuilla. Valter Patronen, Jasmin Sarjos, Eemeli Lahti ja Niki. Kuvasta puuttuu Joel Vinnikainen.

Kaudella 2014 Tuuli oli kolmesti palkintopallilla Superstock 600 European Championship -sarjassa, voittaen yhden kilpailun Assenissa. Lopputuloksissa hän oli sarjan neljäs. Kuten aikaisempinakin vuosina, Niki ajoi myös SM-osakilpailuja ja hänet nähtiin jääradoillakin. 

Niki Tuuli on ajanut myös järataa. Kuvassa Mika Kallio, Martti Pesonen ja Niki Tuuli.

Niki Tuuli on ajanut myös järataa. Kuvassa Mika Kallio, Martti Pesonen ja Niki Tuuli.

Alastarossa, vierellään Juha Helenius.

Alastarossa, vierellään Juha Helenius.

 

Alastaron lähtöviivalla Kallio Racingin oli vahvasti edustettuna.

Alastaron lähtöviivalla Kallio Racingin oli vahvasti edustettuna.

Eemeli Lahti vei voiton, Niki Tuuli oli toinen ja kolmanneksi ajoi Ville Kandelin.

Eemeli Lahti vei voiton, Niki Tuuli oli toinen ja kolmanneksi ajoi Ville Kandelin.

Vuosi 2015

Neljäs sija vuonna 2014 Superstock 600 European Championship -sarjassa jäi kaihertamaan miestä ja nostatti  vuoden 2015 odotukset korkealle, minkä hän ilmaisi myös MP15-messuilla antamassaan haastattelussa. Superstock 600-luokan lisäksi suunnitteilla oli vähintään yksi villin kortin kilpailu Superstockin MM-sarjassa. Se toteutui toukokuussa Donington Parkilla, jossa Tuuli ajoi yhdeksänneksi. Vuonna 2015 Tuuli jatkoi Kallio Racing tiimin kuljettajana ja hän ehti kilpailemaan kotimaan radoillekin.

Niki Tuulen tavoitteena Euroopanmestaruus kaudella 2015

 

MP15-messuilla Pekka Vehkonen, Eemeli 'Eme' Lahti, Martti Pesonen ja Niki Tuuli.

MP15-messuilla Pekka Vehkonen, Eemeli 'Eme' Lahti, Martti Pesonen ja Niki Tuuli.

Podiumilla Eemeli Lahti, Niki Tuuli ja Valter Patronen. Edessä Juhani Nupponen, Tuomo Seppäsen kuvatessa.

Podiumilla Eemeli Lahti, Niki Tuuli ja Valter Patronen. Edessä Juhani Nupponen, Tuomo Seppäsen kuvatessa.

Niklas Ajon kanssa Motoparkissa.

Niklas Ajon kanssa Motoparkissa.

 

Kausi 2015 ei mennyt aivan odotusten mukaisesti. Tuuli nousi kahdesti podiumille, ollen Assenissa kolmas ja Italian Misanossa toinen. Kaatumiset söivät jälleen mahdollisuudet nousta kokonaispisteissä palkitopallille. Kokonaispisteiden viides sija ei varmasti tyydyttänyt kilpailuhenkistä Nikiä, vaikka hyvä tulos tuokin oli tuossa kovatasoisessa sarjassa. 

Vuosi 2016

MP16-messuilla Vesa Kallio, Niki ja Kim Patova.

MP16-messuilla Vesa Kallio, Niki ja Kim Patova.

Vuonna 2016 Niki Tuuli suoritti armeijan ja ajoi täyden Superstock-luokan SM-sarjan, voittaen SM-mestaruuden kirkkaasti.  Armeijasta  käsin hän pääsi osallistumaan villin kortin kuljettajana kolmeen Supersportin MM-osakilpailuun Kallio Racingin väreissä. Sotilaspoliisina ja ryhmänjohtajana Haminassa toiminut Tuuli yllätti kaikki syksyllä sijoittumalla toiseksi Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa ajetuissa Supersportin MM-osakilpailuissa. 

Botniaringillä Niki ja Kai Pasanen, joka on tehnyt pitkän päivätyön kotimaisen ratamoottoripyöräilyn eteen.

Botniaringillä Niki ja Kai Pasanen, joka on tehnyt pitkän päivätyön kotimaisen ratamoottoripyöräilyn eteen.

Niki keskittymässä kisoihin.

Niki keskittymässä kisoihin.

Valmiina taistoon.

Valmiina taistoon.

 

Peukku

Peukku

Vesa Kallio ja Niki Tuuli.

Vesa Kallio ja Niki Tuuli.

Tyylikästä ajoa.

Tyylikästä ajoa.

 

Jussi Nupponen ja Niki Tuuli.

Jussi Nupponen ja Niki Tuuli.

Keskittyminen Alastarolla.

Keskittyminen Alastarolla.

Viime hetken säätöjä?

Viime hetken säätöjä?

 

Tuttu kuski kärjessä.

Tuttu kuski kärjessä.

Onnittelut Mika Kalliolta.

Onnittelut Mika Kalliolta.

Niki Tuuli oli ylivoimainen. Vaikka jäljellä oli vielä yksi kisaviikonloppu Motoparkissa, Niki Tuuli varmisti SM-sarjan Superstock-luokan mestaruuden jo neljäntenä SM-kisaviikonloppuna Alastarossa, voittaessaan molemmat Alastarossa ajetut osakilpailut.  

Road racing: Tuuli ratkaisi pelin Alastarossa sunnuntaina

Jasmin Sarjos ensimmäistä kertaa palkintopallilla. Niki auttaa pullon avaamisessa. Eemeli Lahti ajoi toiseksi.

Jasmin Sarjos ensimmäistä kertaa palkintopallilla. Niki auttaa pullon avaamisessa. Eemeli Lahti ajoi toiseksi.

Nimmari fanijulisteeseen.

Nimmari fanijulisteeseen.

Ja taas mennään. Nikin vieressä Jani Rättö.

Ja taas mennään. Nikin vieressä Jani Rättö.

 

Podiumilla Eemeli Lahti (vas.), Niki Tuuli ja Jani Rättö.

Podiumilla Eemeli Lahti (vas.), Niki Tuuli ja Jani Rättö.

Tuore, vuoden 2016 Superstockin Suomen Mestari antamassa haastattelua.

Tuore, vuoden 2016 Superstockin Suomen Mestari antamassa haastattelua.

Tuuli pääsi armeijasta joulukuussa 2016, mutta jo marraskuussa Milanon EICMA-messuilla vahvistettiin virallisesti Nikin, Kallio Racingin ja Yamaha Motor Europen välinen sopimus, että Tuuli ajaa täyden kilpailukauden World Supersportin MM-sarjassa kaudella 2017. Vaihtoehtona Tuuli mietti myös osallistumisesta Moto2-luokan MM-sarjaan.

Roadracing: Niki Tuuli vapautui eilen armeijasta, tavoitteena maailmanmestaruus

Vuosi 2017

Vesa Kallio ja Niki Tuuli Nita Korhosen haastattelussa MP17-messuilla.

Vesa Kallio ja Niki Tuuli Nita Korhosen haastattelussa MP17-messuilla.

Vaikka armeijassa vietetty vuosi olikin ratamoottoripyöräilyn osalta tavallaan Niki Tuulelle välivuosi, niin siitä huolimatta Haminan maastosotakoulun RUK:sta vapautui nuori mies, jolla sotilaspassin lisäksi oli plakkarissa Kallio Racing -teamin ja Yamaha Motor Europen kanssa tehty sopimus täydestä kilpailukaudesta World Supersportin MM-sarjassa. Tiivis kisakalenteri ei mahdollistanut kotimaassa kilpailemista.

Niki Tuuli ja Kimi Patova aloittamassa hurjan spurtin Supersportin MM-sarjoissa

Taustajoukot ovat tärkeitä. Juhani Nupponen on ollut kauan Nikin taustajoukoissa.

Taustajoukot ovat tärkeitä. Juhani Nupponen on ollut kauan Nikin taustajoukoissa.

 Niki ja Eemeli Lahti ovat pitkäaikaisia kilpakumppaneita.

Niki ja Eemeli Lahti ovat pitkäaikaisia kilpakumppaneita.

Kesäkuussa Italian Misanossa ajetussa World Supersportin MM-sarjan osakilpailussa toinen kilpailija ajoi Niki Tuulen perään ja tässä rytäkässä Tuuli loukkasi vasemman nilkkansa ja polvensa. Hänen kokemiinsa aikaisempiin loukkaantumisiin verrattuna tämä oli hänen kategoriassaan ilmeisesti vain pieni hidaste. Ainakin ulkopuolisin silmin, Imatranajojen varikolla tavattu Niki Tuuli näytti, että kaikki on kunnossa. 

Niki Tuuli sai uuden pyörän alleen - luottavaisena loppukauteen

Tuulen kausi 2017 oli alkuun ankea, mutta lokakuussa palaset loksahtivat kerralla kohdalleen: nuori mies ajoi ensin paalupaikan ja kuittasi kisan voiton World Supersport -luokan Ranskan osakilpailussa, joka ajettiin omaleimaisella Magny-Cours'in radalla. Samalla kirjoitettiin Suomen ratamoottoripyöräilyn historiaa: Niki Tuuli oli ensimmäinen suomalainen kuljettaja, joka on ottanut paalupaikan ja voittanut World Supersport -luokan osakilpailun. 

Roadracingissa suomalaismenestystä huipulla: Niki Tuuli voitti Magny Coursissa MM-Supersportin kisan ja Eemeli Lahti Assenissa, päivitetty

Vuoden 2017 lopulla tuli uutinen, että pitkään suomalaisen Kallio Racing tiimissä, Yamahalla ajanut Niki Tuuli siirtyy brittiläiseen CIA Landlord Insurance Honda -tallin kuljettajaksi. Edessä oli totuttelu uuteen kalustoon ja uuteen tiimiin. Odotukset olivat korkealla. 

Niki Tuuli vaihtaa Honda-talliin ensi kaudelle

Vuosi 2018

Vaikka Niki ei ole vielä koskaan ajanut Imatranajo:ssa kilpaa, on hän useasti ollut edustamassa Imatran tärkeintä tapahtumaa. MP18-messuilla Imatran Moottorikerhon osastolla Sami Backmanin ja Jukka Lauslehdon kanssa.

Vaikka Niki ei ole vielä koskaan ajanut Imatranajo:ssa kilpaa, on hän useasti ollut edustamassa Imatran tärkeintä tapahtumaa. MP18-messuilla Imatran Moottorikerhon osastolla Sami Backmanin ja Jukka Lauslehdon kanssa.

 

Tuuli ajoi kuusi MM-Supersportin osakilpailuviikonloppua. Ajo ei tuntunut luistavan halutulla tavalla, eikä teknisiltä murheiltakaan vältytty. Nälkä oli kova, mutta ajamisen rentous tuntui puuttuvan. Paras sijoitus tuli Assenissa ajetuista osakilpailuista, Tuulen ollessa tuolloin kuudes. Kauden puolivälissä tuli yllättävä, positiivinen tieto, että Tuuli siirtyy ajamaan MotoGP Moto2 MM-sarjaan. Näin 22 vuotiaan Tuulen yksi unelmista toteutui, kun hän pääsi SIC Racing Teamiin Zulfahmi Khairuddinin päätettyä lopettaa Moto2-uransa. Kisapyöränä oli 600-kuutioinen Kalex. Jälleen edessä oli tukku uusia asioita Le Mansin rata, pyörä ja tiimi. 

Niki Tuuli MotoGP-sarjan Moto2-luokkaan: "Yksi unelmistani toteutuu"!

Ura Moto2 MM-sarjassa lähti käyntiin rauhallisesti. Pikkuhiljaa Tuuli sai paranneltua kierrosaikojaan, tiimi oli tyytyväinen hitaaseen kehitykseen, mutta ilmeisesti Niki halusi enemmän ja nopeammin. Tuulen neljäs Moto2-viikonloppu Assenissa päättyi aika-ajojen highsideriin, jonka seurauksena vasemman käden nimettömään jouduttiin tekemään pieni amputaatio. Imatranajon varikolla nähtiin kuitenkin hyväntuulinen Niki Tuuli.

Niki Tuuli, Kirsi Kainulainen ja Ulla Kulju kisaturisteina Imatranajossa

Imatranajo:ssa toipilaana.

Imatranajo:ssa toipilaana.

Operoitu käsi ei toipunut Assenissa ajettaviin kisoihin mennessä, mutta Tuuli pääsi takaisin tositoimiin Brnossa ajettuihin Moto2-kisoihin. Ajotauosta huolimatta ajo sujui noususuuntaisesti, mutta jarrutusvirhe ja virhe vaihteiden kanssa pudotti Tuulen sijalle 21. Sade peruutti Silverstonen kisat, joten seuraavat kilpailut ajettiin Thaimaan helteissä. Kisasta tuli Tuulen Moto2-kauden paras. Hän lähti ruudusta 28, mutta tuli ruutulipulle 15:sta, saaden uransa ensimmäisen MM-pisteen.

Niki Tuulen sopimus päättyi SIC Racingin Petronas Sprinta -tiimin kanssa. Kuin tilauksesta Tuulelle tarjoutui siirtyä Ajo Motorsportin tiimin MotoE-luokan kuljettajaksi. "Olen Suomesta, joten unelmani on aina ollut kilpailla Aki Ajon opastuksessa", kommentoi Niki Tuuli tuoretta sopimustaan.

Niki Tuuli siirtyy ensi kaudeksi Ajo Motorsportin tiimiin MotoE-luokan kuljettajaksi

Vuosi 2019

– Tälle vuodelle (2019) ei irronnut tallipaikkaa MotoGP-sarjasta, mutta tarkoitus on, että vuonna 2020 ollaan taas Moto2-luokassa ja pääasia on, että pysyn MotoE-sarjan myötä varikoilla. Lisäksi tarkoitus olisi ajaa myös CEV Moto2 -kilpailuja, jotta saan lisää ajokilometrejä, totesi Tuuli MP19-messuilla. 

Suomalaiset huippu-mp-urheilijat valmiina uuteen kauteen

Maaliskuussa 2019 järjestetty MotoE-sarjan testit Jerezissä saivat yllättävän käänteen, kun varta vasten MotoE:lle rakennettu varikkorakennus paloi, polttaen pyörät ja kuskien varusteet. Tuuli pääsi jatkamaan Moto2-luokan EM-testejä Estorilin radalla Portugalissa. Kauden ensimmäiset Moto2 EM-osakilpailut ajettiin samaisella radalla, joka Niki Tuulen osalta meni voitokkaasti. Tuloksena osakilpailun voitto ja kakkossija. Kauden toinen Moto2-luokan EM-osakilpailu ei mennytkään enää yhtä mallikkaasti. Valenciassa ajettu kisa päättyi kolariin. Ilmeisesti radalla ollut öljy oli syynä suomalaisen kaatumiseen.

Niki Tuuli loukkaantuikin Valenciassa vakavasti

CEV Repsol Moto2 -kauden jatkuessa Barcelonassa, Niki oli takaisin kisakahinoissa. Tuloksena neljäs ja toinen sija. Vuonna 2019 Niki ehti ajamaan jälleen kansallisiakin kisoja. 

2019 kotimaassa Superbikeä.

2019 kotimaassa Superbikeä.

Niki Tuuli ja Eemeli Lahti ovat olleet kilpakumppaneita ja ystäviä jo minimoto-ajoista lähtien.

Kaverukset Eme ja Niki.

Kaverukset Eme ja Niki.

 

Viivalla kärjessä Niki, takanaan Eemeli Lahti, Eeki Kuparinen ja Niko Mäkinen.

Viivalla kärjessä Niki, takanaan Eemeli Lahti, Eeki Kuparinen ja Niko Mäkinen.

Kaverukset Niki ja Eme radalla.

Kaverukset Niki ja Eme radalla.

Jälleen peukku hyvän kisan päätteeksi.

Jälleen peukku hyvän kisan päätteeksi.

Voittajan kommentit kisan jälkeen.

Voittajan kommentit kisan jälkeen.

 

Tuttu kolmikko podiumilla: Eemeli Lahti, Niki Tuuli ja Eeki Kuparinen.

Tuttu kolmikko podiumilla: Eemeli Lahti, Niki Tuuli ja Eeki Kuparinen.

MotoE-sarja saatiin käyntiin heinäkuussa. Niki Tuuli sai jälleen merkinnän ratamoottoripyöräilyn historiaan, saavuttaen paalupaikan ja ajaen voittoon ensimmäisessä MotoE-luokan kilpailussa.

Niki Tuuli historialliseen voittoon MotoE-luokassa!

Kauden toinen MotoE-luokan kilpailu ei mennyt aivan yhtä putkeen. Sadekelin osakilpailusta jäi käteen yksi MotoE-sarjan piste. Lisää murheita tuli Misanon MotoE-kilpailussa. Tuuli kaatui, jonka seurauksena reisiluu ja ranne menivät poikki. Loppukausi meni jälleen kuntoutuessa. 

Niki ja SRRA:n sihteeri Anna Sivula.

Niki ja SRRA:n sihteeri Anna Sivula.

Kymiringillä MotoGP:n testeissä.

Kymiringillä MotoGP:n testeissä.

 

Imatran Valtionhotellissa kauden päättäjäisjuhlissa tukijoukon kanssa.

Imatran Valtionhotellissa kauden päättäjäisjuhlissa tukijoukon kanssa.

Vuosi 2020

Road racing: Avant Ajo MotoE -talli ja Niki Tuuli jatkavat yhteistyötään kaudella 2020

Aki Ajo on ollut paljon Nikin apuna. MP20-messuilla julkistetiin että Avant Ajo MotoE-talli ja Niki Tuuli jatkoivat yhteistyötään myös kaudella 2020. Tavoitteena oli ajaa voitosta sähkömoottoripyörien FIM MotoE World Cup -sarjassa. Niki Tuuli oli tuolloin 24-vuotias. 

Niki voitti historian ensimmäisen MotoE:n MM-kilpailun.

Niki voitti historian ensimmäisen MotoE:n MM-kilpailun.

Vuonna 2020 Tuuli ajoi, edellisen kauden tapaan, MotoE-luokan ohella myös Moto2-luokan EM-sarjassa Team Stylobiken kuljettajana. Nikille ehti tulla yli vuosi ajotaukoa Moto2:lla kisaamisessa, mutta silti hän oli kauden avauskilpailuissa kiinni kärjen vauhdissa Portugalin Estorilin radalla. Avausosakilpailujen saldona molemmista lähdöistä toinen sija. Alku näytti jälleen hyvältä.

Moto2 EM-sarja jatkui Portimaon radalla, jossa sarjan kärkikaksikko Yari Montella ja Niki Tuuli jatkoivat taistelua paremmuudesta. Niki joutui toteamaan Montellan paremmakseen, mutta ajoi molemmissa kisoissa jälleen toiseksi.

MotoE-luokan kisat käynnistyivät Espanjan Jerezin raldalla. Ensimmäinen osakilpailun kahdestoista sija oli luonnollisesti pettymys. Viikkoa myöhemmin, samaisella radalla, Tuuli loukkaantui harjoituksissa highsiderin alastulossa ja edessä oli jälleen ranneleikkaus ja paluu Suomeen toipumaan.  

Niki Tuuli: kotiin kuntoutumaan Jerezin loukkaantumisesta

Ranneleikkauksesta toipuminen vaati oman aikansa. Tuuli pärjäsi Moto2-luokan EM-sarjassa hyvin, nousten useasti kauden aikana podiumille ja ollen kokonaistuloksissa neljäs. MotoE-luokassa Nikillä oli haasteellisempaa, mutta kauden viimeisessä osakilpailussa Tuuli nousi Le Mansissa podiumin korkeimmalle korokkeelle, toisen kerran MotoE-luokan historiassa. Se oli hieno päätös kaudelle 2020.

Niki Tuulen MotoE-kausi päättyi voittoon Le Mansissa

Vuosi 2021

Niki ajoi Supersportien MM-sarjaa kausilla 2016 - 2018, saavuttaen osakilpailuvoiton ja useita palkintosijoja. Kaudelle 2021 Tuuli allekirjoitti sopimuksen MV-Agustan kanssa Supersport MM-sarjan kuskiksi.  "Siisti päästä takaisin supersportteihin ja saada siellä uusi mahdollisuus", kommentoi Niki Tuuli. 

Niki Tuuli MV-Agustalla Supersportien MM-sarjaan

Kymiringillä 2021 Superbikeä. Kuvassa Niki ja Juha Helenius.

Kymiringillä 2021 Superbikeä. Kuvassa Niki ja Juha Helenius.

Kausi Supersportien MM-sarjassa alkoi Tuulen osalta onnettomasti. Portugalin Estorilillä ajetussa avauskilpailussa Tuuli joutui kärkipaikan kahinoissa kolariin. Viikkoa myöhemmin samaisella radalla Tuuli oli radan nopein kuski, mutta koska joutui lähtemään kisaan varikon portilta, hän saavutti ruutulipun vasta 11:sta. Koko kausi meni kamppaillessa teknisten ongelmien ja onnettomien kaatumisten kanssa. Kauden lopussa alkoi ajo sujua ja syyskuussa Espanjan Jerezin radalla ajetussa kilpailussa Tuuli nousi ensimmäisen kerran podiumille, ajaen kolmanneksi nopeiten. Loppukaudellekin riitti teknisiä murheita, mutta Niki Tuuli taisteli kauden loppuun asti ja päätti MM-Supersport -kautensa Indonesian Mandalikan radalla komeasti podiumille. Kisan puolivälissä Tuuli siirtyi johtoonkin, mutta ei saanut alitehoisella pyörällään karistettua muita kannoiltaan. Maaliviivan hän ylitti toisena. 

MM-Supersport: Tuuli päätti komeasti kautensa podiumille

Tyyli ja vauhti kohdillaan.

Tyyli ja vauhti kohdillaan.

  

Polvipala.

Polvipala.

Vuosi 2022

Niki allekirjoitti vuoden pituisen sopimuksen MV Agusta Reparto Corse -tallin kanssa. Kyseessä oli MV Agustan tehdastalli ja Tuuli sai ajettavakseen uuden 800-kuutioisen pyörän, kun sarjan kaksi- ja kolmisylinteristen pyörien kuutiotilavuutta nostettiin. "Hienoa, että Agustalta löytyi luottoa minuun. On helppoa jatkaa tutulla merkillä ja uusi kalusto tekee hommasta entistäkin mielenkiintoisempaa", kommentoi Tuuli uutta sopimustaan.  

MM-Supersport: Niki Tuuli jatkaa MV Agustalla

Podium Kymiringillä: Niki, Niko Mäkinen ja Peter Paloranta.

Podium Kymiringillä: Niki, Niko Mäkinen ja Peter Paloranta.

Kausi alkoi maltillisen hyvin, neljässä lähdössä kaikissa maaliin seitsämän parhaan joukkoon. Kunnes Portugalin Estarilin radalla Niki kaatui ensimmäisessä lähdöissä ja vaikeissa olosuhteissa ajetussa sunnuntain warm-up:ssa Tuuli kaatui jälleen, jolloin hänen varpaat jäivät ketjun ja rattaan väliin murtaen varpaiden lisäksi jalkaterän luita. Tällä kertaa Tuulelta amputoitiin kolme varvasta. 

Kaksi seuraavaa kisaa jäivät ymmärrettävästi väliin,  mutta jo kahden kuukauden päästä Niki oli jälleen taistoissa mukana. Puolikuntoisena hän ajoi Tsekin Mostin radalla, lauantain kisoissa kuudenneksi.  

MM-Supersport: Niki Tuulen vaikea viikonloppu päättyi loukkaantumiseen Portugalissa

Imatranajossa 2022 sairaslomalaisena, kun kolme varvasta jouduttiin amputoimaan.

Imatranajossa 2022 sairaslomalaisena, kun kolme varvasta jouduttiin amputoimaan.

 

Niki ja rallilegenda Simo Lampinen Imatralla.

Niki ja rallilegenda Simo Lampinen Imatralla.

Kesätauon jälkeen Tuuli sai ajorytmin päälle ja napsi MM-pisteitä tasaisesti. Lokakuussa Portugalin Portimaon radalla Niki tutustui jälleen radan pintaan, mutta tällä kertaa kanssakuskin ajettua päin Nikiä. Harmittava kisan keskeytyminen, mutta onneksi Tuuli säästyi suuremmilta kolhuilta sillä kertaa. 

Supersport MM-kauden toiseksi viimeisessä kilpailuissa Indonesian Mandalikan radalla, tähdet olivat vihdoinkin Niki Tuulelle suotuisat. Lievien teknisten ongelmien kanssa painineelle Tuulelle lauantai oli täydellinen päivä. Pyörä kulki, ajo oli rentoa ja vauhti kohdallaan. Aika-ajoissa Tuuli tykitti uuden rataennätyksen ja nappasi kauden ensimmäisen Supersport MM-sarjan paalupaikan.

Lauantain kilpailu oli tiukkaa taistelua Tuulen, Federico Caricasulon ja Can Oncunon välillä, jokaisen ollessa vuorollaan kärjessä. Viimeisellä kierroksella Tuuli pääsi kärkeen ja ajoi lopulta maalilipulle reilun kolmen sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Caricasuloon. "Olen todella onnellinen, täydellinen päivä: paalupaikka ja voitto, joka ei tullut helpolla", totesi iloinen Tuuli lauantain kisan jälkeen. 

Positiivisen tuulahduksen jälkeen loppukausi menikin täysin pilalle. Indonesian sunnuntain kilpailussa, Niki kaatui kärkikahinoissa ja viikkoa myöhemmin Australiassa ajetussa lauantain kilpailussa Tuuli keskeytti teknisen ongelmien takia. Orastava flunssa kaatoi Tuulen sairasvuoteelle, joten kauden viimeinen kisa jäi ajamatta. Kokonaispisteissä Tuuli oli kahdeksas, vaikka seitsemän kilpailua jäi ajamatta loukkaantumisen ja sairastelun takia. 

MM-Supersport: Niki Tuuli upeaan voittoon Indonesiassa

Vuosi 2023

MV Agustalla kaksi kautta kilpaillut Niki Tuuli siirtyy englantilaiseen Dynavolt Triumph-talliin. Tuleva kausi on Niki Tuulen neljäs Supersport-luokan MM-sarjassa. Tähän mennessä osakilpailuvoittoja on tilillä kaksi ja podiumille Tuuli on noussut kahdeksan kertaa. 

Niki Tuuli jatkaa Supersportin MM-sarjassa Triumphin sarvissa

MP23-messuilla Imatranajon osastolla median ympäröimänä.

MP23-messuilla Imatranajon osastolla median ympäröimänä.

MP23-messuilla nähtiin rennon ja hyväntuulinen Niki, joka kertasi edellisen kauden tapahtumia ja kertoi tulevan kauden suunnitelmistaan. "Loukkaantuminen oli valitettavaa, koska viime vuonna olin oikeasti hyvässä vedossa. Kun viimeisen ajamani kisan jälkeen katsoin pisteitä, niin olisi ollut todella hyvät mahdollisuudet MM-sarjassa kolmen sakkiin. Tänä vuonna pyritään parempaan ja ajamaan kolmen sakkiin", vakuutti Niki Tuuli MP23-messuilla.

MM-Supersport: Niki Tuulen kausi alkaa Australiasta, tavoitteena kolmen parhaan joukkoon

MP23-messuilla Erno Kostamo, Soili Karme ja Niki.

MP23-messuilla Erno Kostamo, Soili Karme ja Niki.

Kaverikuva Niki ja Jasmin Sarjos.

Kaverikuva Niki ja Jasmin Sarjos.

Nikin tähtihetki Nita Korhosen tekemässä Suomen Moottoriliiton satavuotishistoriikissa. Toivottavasti vastaavia tähtihetkiä tulee vielä paljon lisää.

Nikin tähtihetki Nita Korhosen tekemässä Suomen Moottoriliiton satavuotishistoriikissa. Toivottavasti vastaavia tähtihetkiä tulee vielä paljon lisää.

Tällä kaudella on ehditty ajaa jo kaksi Supersport-luokan MM-sarjan kilpailuviikonloppua. Olosuhteet Australian Phillip Islandin radalla ajetuissa avauskilpailuissa olivat vaikeat, mutta Tuuli pääsi avaamaan pistetilinsä.

MM-Supersport: Niki Tuulen kausi lupaavasti käyntiin Australiassa

Tulevan kauden Nikin ajopuvun selkäpuoli.

Tulevan kauden Nikin ajopuvun selkäpuoli.

MM-Supersportin Indonesian osakilpailuissa Niki Tuuli kaasutteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella podiumille. Toivottavasti tahti jatkuu samana tulevissakin kisoissa. 

MM-Supersport: Niki Tuuli palkintopallille Indonesiassa 

Lähempi kuva Niki Tuulen ajopuvun takamuksesta. Tulevalla kaudella 2023 Niki tekee kaikkensa, että tämä näkymä tulee tutuksi kilpakumppaneille Supersportin MM-sarjassa.

Lähempi kuva Niki Tuulen ajopuvun takamuksesta. Tulevalla kaudella 2023 Niki tekee kaikkensa, että tämä näkymä tulee tutuksi kilpakumppaneille Supersportin MM-sarjassa.

Lokakuussa 28 vuotta täyttävän Niki Tuulen ura on kestänyt kohta 20 vuotta. Vuodet ovat sisältäneet määrätietoista tekemistä kohti ratamoottoripyöräilyn huippua. Vuosien varrella on nähty että Niki on huippuluokan kisakuski, vain liika yrittäminen on koitunut usein kohtalokkaaksi ja toki teknisiä murheitakin on paljon osunut kohdalle. Toivotaan, että tällä kaudella kalusto kestää,  löytyy rento ote kilvanajoon ja nähdään suomalainen useasti podiumilla.