Tiia Seima: Kuinka heppatytöstä tuli Suomen neljäs naismoottoripyöräpoliisi

Tällä hetkellä vanhempi konstaapeli Tiia Seima työskentelee Sisä-Suomen Poliisilaitoksella, Tampereen pääpoliisiaseman liikenneryhmässä.

Milloin valmistuit poliisiksi?

– Valmistuin poliisiksi toukokuussa 2011. Valmistuttuani työskentelin Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella vartiointiyksikössä sekä valvonta- ja hälyytystoiminnassa, kunnes syyskuusta 2018 alkaen vaihdoin liikennepoliisiyksikköön.

Oletko aina harrastanut moottoripyöräilyä?

– En, sillä olin "heppatyttö". Prätkäkortin ajoin vasta poliisikoulun aikaan, vuonna 2010, haaveenani olla matkamotoristi ja lähteä kiertämään Eurooppaa. Olin vähän arka kuljettaja, joten mieheni kehoituksesta osallistuin R.M. Heinon ajorataharjoittelutapahtumaan Ahvenistolla. Kipinä ratamoottoripyöräilyyn puraisi saman tien, se oli niin hienoa. Minulla oli Kawasakin ER-6n, mutta jo syksyksi vaihdoin sen 600cc "Gixxeriin", kun innostuin rataharrastuksesta niin paljon. Ajoin vain yhden kesän kadulla.

Arasta kuljettajasta kouluttajaksi sekä rr- ja katuratakilpakuskiksi.

– Seuraavasta kesästä alkaen kävin kaikilla mahdollisilla rata- ja ajoharjoittelupäivillä. Tutustuin MotOrg:in porukkaan ja aloin tehdä ajokoulutushommia. Ensin Ajotaito 2:sta, eli moottoriradalla kaarreajoa maantienopeuksissa ja kävin myös liikenneturvan MPEAK kouluttajakoulutuksen. Radalla ajaminen kiinnosti koko ajan enemmän ja enemmän.

– Syksyllä 2016 kaveri sai hassutettua minut koittamaan, minkälaista hommaa kilvanajo on. Ajoin ensimmäiset kisat Motoparkissa Superstock B-luokassa, silloin oli vielä A- ja B-luokat. Kun 2017 näin Imatranajossa, miten pyörät menevät siellä takasuoralla niin sanoin, että mä haluan tänne kans.

– 2018 tehtiin hartiavoimin töitä, että saatiin vauhtia lisää. Kesällä 2019 nousin SM Superstock:ssa A-luokkaan, joten pääsin hakemaan ja sain villin kortin Imatranajoihin, ollen ensimmäinen naiskuski soolopyörällä Imatran katuradalla Taru Rinteen jälkeen.

– Ainoa tavoitteeni Imatralla oli saada ruutulippu joka kisalähdöstä. Ensin tietenkin ajaa treenit, opetella rata kaikessa rauhassa ja päästä kisalähtöihin. Muistan sen tunteen aina, kun ensimmäisen kerran ruutulippu heilahti Vuoksen suoralla. Se oli elämäni hienoin kokemus.

Kisakuskista moottoripyöräpoliisiksi.

– Töissä minulta kysyttiin usein, milloin hakisin prätkäkurssille? Vastasin, että niin kauan kun ajan kilpaa, en halua ajaa töissä. Työkaverini sai kuitenkin mieleni muuttumaan ja päätin hakea kurssille, mutta myöhästyin ensimmäisestä hausta. Se oli toisaalta todella hyvä, minulla oli vuosi aikaa valmistautua rankkoihin pääsykokeisiin ja saada esimieheltä puolto kurssille.

Moottoripyöräpoliisikoulutuksen hakuprosessi.

– Ensin oli soveltuvuus- ja psykologiset testit, jonka jälkeen kirjalliset kokeet ja sitten vähän ajo- ja ajoneuvo-, eli prätkätekniikkaa. Kun ne läpäisi, niin kesäkuun alussa oli kaksipäiväiset pääsykokeet Räyskälässä.

– Räyskälään mennessä jännitti, vaikka oli treenannut kauheasti. Ilmoittautuessani komisario Kimmo Järvinen kysyi, olenko ajanut paljon? Vastasin, että jonkun verran. En halunnut mitään ennakkoasenteita. Menin nöyrästi, tämä on minulle ihan uusi juttu, uusi maailma, haluan oppia -asenteella. Tiesin, että keilat olisivat haaste ja taitoajoa en ollut tehnyt aikaisemmin.

– Alun varustehärväyksen jälkeen piti nostaa kaadettuna oleva moottoripyörä ja pistää keskiseisontatuelle. Minulla oli ollut työkaverilta (kiitos hänelle) lainassa 1300cc vanha Gessu jota olin salitreenien lisäksi nostellut ja työntänyt prätkävarusteissa meidän pitkällä pihahiekkatiellä edes takaisin. Tiesin, että pyörä kyllä nousee.

– Sitten Z650 Kawoilla pyörittiin varikolla ja treenattiin hidasajoa, näkivät ettei vehkeet lähde käsistä. Jännitti ihan kauheasti. Päivä treenattiin taitoajoa radalla, missä itse koekin suoritettiin. Päivän päätteeksi oli moottoripyörän työntökoe.

Kokeen ehkä haastavin osuus mp:n työntökoe.

– Päällä täydet prätkävarusteet. Minullakin oli iänikuiset nahkasaappaat, jotka oli melkein lintattu ja painoivat vähän kehräsluun alueelta, mutta olin päättänyt, etten valita. Lisäksi tietenkin sininen goretex-ajoasu, joka ei hengitä yhtään, motocross -suojapaita, polvisuojat, kypärä ja hanskat. Koko kevät oli ollut suhteellisen viileää, mutta meidän pääsykoepäivinä olikin 22 astetta lämmintä. Ensin hikoiltiin päivä ajoharjoittelussa, sitten ajokamat päälle ja pyörää työntämään.

– Pyörä painaa 250 kiloa ja työnnettävä matka on 460 metriä, aikaa kolme minuuttia. Kaikki kannustivat kaikkia, siellä oli hyvä meininki. Sitten tuli vuoroni ja päätin pistää peliin ihan kaiken. Olin kyllä treenannut pyörän työntämistä, mutta en ollut ikinä päässyt vaadittavaan lopputulokseen. Olen kevyt, minulla ei ole painosta etua. Siinä annoin todella paljon tasotusta muihin verrattuna.

– Minulla oli suunnitelma, että lähden alun loivaan ylämäkeen rauhassa, väsyttämättä itseäni liikaa. Sitten tasaisella, jonka jälkeen laskee, pystyn kiihdyttämään ja maalisuoralle taittaessa vedän niin paljon kun irtoaa, vaikka lähtisi jalat alta, niin laitan ihan kaiken peliin. Näin läpäisin sen työntökokeen, marginaalia ei jäänyt paljoa, mutta se oli kuitenkin hyväksytty. Sen jälkeen oli huikea fiilis; hitsi minä tein sen.

– Seuraavana päivänä pääsi jännittämään taitoajoa. Onneksi siellä on ihan superhyvät kouluttajat, joiden johdolla treenattiin rataa kaikessa rauhassa. Autokoulusta oli jäänyt keilakammo, mutta pää kylmänä hanskasin senkin ihan kirkkaasti. Se fiilis, kun sanotaan, että suoritus on hyväksytty...ei vitsi, mitä just tein? Sehän oli vasta alku.

Itse koulutus.

– En millään olisi malttanut odottaa kurssin alkua. Syksyllä oli neljä koulutusviikkoa Räyskälässä, 4-5 päivää aamusta iltaan ajettiin erilaisia ajoharjoituksia. Meilkein ensimmäiset puolitoista viikkoa satoi vettä joka päivä, kouluttajat ristivätkin meidät sadekurssiksi. Silti olin jokaisen päivän päätteeksi hymyssä suin. Ei vitsi kuinka siistiä, olen saavuttanut tällaisen mahdollisuuden, saan olla täällä. Tätä haluan tehdä.

– Lähdin hyvällä fiiliksellä kaikkiin harjoituksiin. Crossin kanssa ei ollut mitään hätää, kun olin sitä vähän ajanut ja tiesin, että asfalttipuolen kyllä hanskaan. Hyväksytty/hylätty oli kriteerit. Yksi jätkistä kysyi, jännittääkö, jos en olekaan nopein asfaltilla? Mietin, tarviiko olla nopein, olen täällä kurssilla; hyväksytty/hylätty, rennosti, ehjänä, turvallista ajamista, hyvä suoritus, sitähän haetaan. Kisat on ihan erikseen, jossa vedetään limiitillä.

Kurssin ainoa nainen.

– Tavallaan oli haaste, kun oli erilainen, eri lähtökohdista kuin muut. Tuntui, että olin koko ajan vähän suurennuslasin alla ja helposti vertailun kohteena. Miten ajan, miten pärjään ja miten jaksan? Väsynkö, tarviiko minua vetää perässä?

– Kouluttajat eivät vertailleet, toteaa mp-poliisikouluttaja, komisario Kimmo Järvinen sivusta.

– Päätin, että olen yksi jätkistä, teen kaiken samalla tavalla, en halua mitään erikoiskohtelua. Antakaa tulla kaikki, mitä kaikille muillekin. Kilvanajohommissakin olen halunnut saada hyvillä suorituksilla ja teoilla kunnioituksen, en sillä, että olen nainen, tai erilainen kuin muut. Ei moottoripyörät tiedä, kuka niitä ajaa. Minun pitää ja haluan selvitä kaikista samoista jutuista kuin muutkin. Haluan olla ajamisen ammattilainen. Siihen Suomen moottoripyöräpoliisikoulutus antaa todella hyvät eväät.

– Keväällä oli vielä kolme viikkoa. Siellä on crossi-koe, asfalttiajokoe ja vielä uudestaan taitoajokoe sekä soveltava taitoajokoe, missä mitattiin motorisen osaamisen syvyyttä ajaa hallitusti radalla sekä tehtävillä joita ei oltu harjoiteltu. Niin vain keilakammoinen mimmi läpäisi koulutuksen ja valmistuin toukokuussa 2022. Ihan törkeän hieno kokemus.

Onko työssäsi moottoripyöräpoliisina tullut yllätyksiä, mitä et ennakkoon osannut arvata?

– Ei oikeastaan. Olet aina kuski, et saa repsikkavuoroja, kuten autopartiossa. Prätkällä näet lähes 360 astetta, kuulet ihan eri tavalla, kuin autosta. Mutta aina jos jotain sattuu, jää kakkoseksi ja jos kaatuu, niin se sattuu. Jokaiseen työvuoroon lähden nöyrästi tekemään duunia, olemaan ammattilainen, esimerkkinä. Ihmiset kiinnittävät huomiota, prätkäpoliisi kiinnostaa. Suurin tavoite on päästä itse, tuoda pyörä ja kaikki muutkin, ehjänä kotiin. En halua tekemisilläni aiheuttaa muille vaaraa. Muutenkin pyrin tekemään työni niin, että se parantaa liikenneturvallisuutta.

Vieläkö ratamoottoripyöräily on mukana?

– On se mukana. Mutta tottakai, kun ajaa kesät töissä, niin kyllähän se kuormittaa. Tämän kauden pidän taukoa kilvanajosta, käyn kyllä treenaamassa ja keskityn saamaan pyörääni paremmaksi. Yritän nauttia ajamisesta, sitä kautta valmistautua mahdollisesti kauteen 2025.

Onko sinulla nyt pelkästään ratapyörä vai käytkö ajamassa yhtään "sunnuntaicuisingia"?

– En kyllä sunnutaicruisingia aja. Minulla on Yamahan YZF-R6, millä käyn ratapäivillä treenaamassa.

Mikä on parasta työssäsi?

– Kyllähän se on moottoripyörällä ajaminen. Työvälineenä se on niin monipuolinen, nykyään meillä on pyörässä kaikki samat varusteet, kuin partioautoissakin. Ketään ei pystytä kuljettamaan, mutta lähestulkoon kaikki muut tehtävät pystytään hoitamaan. Onhan tämä paras duuni ikinä. Harvalle Suomessa maksetaan siitä, että ajavat työkseen moottoripyörällä. Haluan esimerkilläni innostaa naisia seuraamaan unelmia, päästä moottoripyöräpoliisiksi.

Edit. 8.3.2024 17.09 Korjattu MotOrg ry:n nimi.

Aiheesta aikaisemmin:

TIISTAI 6.2.2024 09:00

MP 24: Täältä löydät kaikki juttumme Helsingin moottoripyöränäyttelystä

TIISTAI 5.2.2019 08:19

Naismoottoripyöräpoliisi Sari Hukkanen: "Työssäni on parasta ihan kaikki"

PERJANTAI 2.6.2017 08:03

Suomeen 14 uutta moottoripyöräpoliisia tänään - Minna Kastrénista toinen nais-mp-poliisi

TIISTAI 30.12.2014 12:13

Suomen ensimmäinen nais-mp-poliisi rohkaisee muitakin naisia pyrkimään alalle

MAANANTAI 13.2.2023 10:59

Poliisin uudet moottoripyörät kiinnostivat MP-messuilla – Tavoitteena vuorovaikutus ja parhaat hakijat Poliisiammattikorkeaan