Cisse Häkkisen legendaarisella Harrikalla tuplahistoria: hankittu alun perin Poliisin käyttöön Helsingin olympialaisiin 1952

Yksi Seinäjoki Bike Show'n tämän vuoden näyttelyn mielenkiintoisimmista kohteista oli Cisse Häkkisen vanha Harrikka. Pyörällä on kaksoishistoria, kuten sen nykyinen omistaja totesi: paitsi, että se on ollut Cissellä, se on myös yksi neljästä Olympia-Harrikasta, jotka hankittiin Helsingin Poliisin käyttöön vuoden 1952 olympialaisiin.

Cissen tai Olympia-Harrikka edestä.

Cisse Häkkisen pyöränä tunnetuksi tullut yksilö on alun perin Harley-Davidson F Panhead 1952. Se on yksi neljän pyörän sarjasta, jotka tilattiin Helsingin poliisin käyttöön vuoden 1952 olympialaisiin. Alkuperäisessä asussaan pyörään kuului radiopuhelin ja sivuvaunu.

Poliisi luopui pyöristä reilun 10 vuoden käytön jälkeen. Numero "neljä" myytiin poliisihuutokaupassa toisen samanlaisen kanssa vuonna 1964. Pannupäätä kunnostettiin ja kustomoitiin 70-luvulla ja siihen lisättiin kromiosia.

Pyörä oli alunperin varustettu käsivaihteilla ja jalkakytkimellä, mutta muutettiin vuosien saatossa jalkavaihteiseksi ja kytkinkin siirrettiin kahvaan.

Vuonna 1976 pyörän osti Hurriganes-yhtyeen Cisse Häkkinen. Pyörä oli mukana 1976 valmistuneessa Hurriganes-leffassa "Hot Wheels" ja "Be Bob Boogie Boy" -singlen kannessa.

Häkkinen suunnitteli aikoinaan, että pyörä myöhemmin siirtyisi hänen poikansa omistukseen, mutta joutui luopumaan pyörästä ja myi sen naapurilleen Jorma Lindholmille. Remu Aaltonen osti pyörän itselleen 2010, ja Remulta se siirtyi kajaanilaiselle Pete Rusaselle.

Tällä hetkellä pyörä kuuluu ähtäriläiselle Paavo Pakariselle, joka oli esittelemässä pyörää Seinäjoki Bike Show'ssa. Pakarinen hankki pyörän omistukseensa viime vuonna, kun se oli nähtävillä Suomen Moottoripyörämuseossa.

Hurriganes-fani

Mopoikäisen Paavo Pakarisen Hurriganes-fanitus johti historiallisesti merkittävän Harrikan hankkimiseen.

Mistä hinku hankkia pyörä? Oliko kyseessä äkillinen päätös, vai oletko himoinnut sitä jo aiemmin?

– Oon mä sen pyörän tiennyt jo aikaisemmin, ja mopoiässä olin kova Hurriganes-fani. Olen muutenkin aina näitä klassikkoajoneuvoja katsellut. Tiedän, että niissä arvo säilyy, ja niitä kannattaa vaalia. Ja tämähän on ns. Olympia-Harrikka, joten pyörällä on kaksi historiaa, Pakarinen selventää.

– Huomasin lehdessä uutisen, että pyörä tuli myyntiin huutokauppaan, ja mielessäni mietin hinnan, että mikä sen arvo voisi joskus olla; mihin asti voin sitä huutaa. Siinä yhdistyi kaksi näkökulmaa: halusin, että se säilyttää arvonsa, että on joskus mahdollista muuttaa se rahaksikin, mutta se ei ollut se pointti. Mutta onhan se haluttu pyörä, muistan ton jutun tosta pyörästä, mikä tuossa seinällä on, se on mun omasta lehdestä. Sen verran kovasti halusin sitä, että lähdin huutamaan. Ja kun ei oltu ihan siellä, mitä itselleni asetin huipuksi, että sen yli en mene, niin sitten se jäi käteen.

– Pyörä oli yksityisomistuksessa, ja kesti jonkun aikaa, ennen kuin myyjä kuittasi tapahtuneen. Se tarkoitti varmaan sitä, että se vielä empi siinä vaiheessa, että uskaltaako sitä myydä.

– Tarkoituksenani on pitää sitä vähän esillä, laittaa se näytösajokuntoon, mutta ei tietenkään ruveta rakentelemaan tai ropaaamaan tai koskemaan siihen, vaan säilyttää se.

Harrikkaan on vaihdettu etuistuin joskus ja apukuskilla on vähän ankeammat oltavat. Varsinki, kun pyörä on oikeasti jäykkäperäinen, eli takajousitus puuttuu.

– Tällä hetkellä se ei ole ajokunnossa, sillä sillä ei ole ajettu noin kymmeneen vuoteen. Mun tän talven projekti oli käydä tuo tekniikka läpi, mutta kaikista muista projekteista ja työstä johtuen se on vielä aloittamatta, Pakarinen pohti.

– Mutta eipä sillä ole kiire, jos ensi kesän aikana sen saisi siihen kuntoon, että sais savut ja pienen ringin ajettua, niin hyvin menisi.

Ajatko muuten moottoripyörällä, ja onko sinulla moottoripyöriä?

– Näitä ikuisuusprojekteja, Kopteri-lehden tilaaja olen alusta asti. Riippuu elämäntilanteesta, joten harrastan enemmän ja vähemmän. Tahtoo olla liian vähän aikaa ja toivon, että sitä saisi järjestettyä vähän enemmän.

– Yksi ajopyörä on tällä hetkellä, ja sitten on tämä ja sitten kolme tai neljä projektia kesken, jotka on olleet jo vuosikausia; niitä edistetään pikkuhiljaa.

Mikä sinulla on ajopyöränä?

– Minulla on Sportsterista tehty café raaseri.

Ovatko muutkin prätkäsi Harrikoita?

– Ei, se ei oo nykypäivänä varsinkaan kriteeri, että pitäisi olla Harrikoita, jos vaan jotain hienoa löytyy, niin oikeastaan hyvä, jos ei se olekaan. Ja yksi pyöristäni on BSA. Sen olen saanut jo lapsena perintönä isältäni. Kun olen syntynyt, niin se on jäänyt isältä kesken. Se pitäisi saattaa myös maaliin jossain välissä, Pakarinen myhäilee.

Ilmailuharrastus vie aikaa

Sinulla on toinenkin vakava harrastus, lentäminen?

– Kyllä, ilmailuharrastus. Meillä on toinen osasto täällä messuilla sitä varten, siinä on mukana kolme pohjalaista ilmailukerhoa. Se on uudempi harrastus, minulla on ollut lupakirja viitisen vuotta. Se on samalla se, mikä vie prätkiltä aikaa. Kun kesällä on kelit kohdallaan, niin mieluiten lähtee ilmaan. Ähtärissä se on vielä niin helppoa, kun kenttä on siinä lähellä keskustaa, muutaman kilometrin päässä, eikä ole ruuhkaa koneiden käytössä. On ilmoitusluontoinen asia, että lähden lentämään.

Pannupäähän se.

Onko sinulla oma kone?

– Ei vaan lennän kerhon koneella. Kaikki eteläpohjalaiset kerhot tarvitsisivatkin lisää lentäjiä, joten tervetuloa vain mukaan toimintaan.

Onko toiminnassa ikärajoituksia?

– Ei, kunhan vain lentäjäksi aikovan lääketieteellisen lupakirjan vaatimukset täyttyy, niin yläikärajaa ei sinänsä ole. Ja alaikärajahan on 17 vuotta.

– Harrastajat rahoittavat toimintansa itse, ei siihen rahoitusta ulkopuolelta tule. Talkoilla tehdään paljon ja pidetään koneet kunnossa tiettyyn rajaan asti talkoilla, paitsi tietyt ohjelmat pitää tehdä ammattilaisten toimesta. Kaikki kenttä ja infra, jos ei sitä porukkaa ole, niin on kallista ja talkootunteja tulee paljon.

Remppaa luvassa

Paavo Pakarinen aikoo remontoida Harrikan kesän mittaan ajokuntoon. Taustan seinällä näkyy lehtileikkeitä Cissestä ja hänen Harrikastaan.

Mitä Cissen vanhalle pyörälle pitää tehdä, kun alat rempata sitä?

– Siitähän ei hirveästi ole tietoa, missä kunnossa tuo on, mutta oletettavasti riittää, että kone otetaan auki, ja katsotaan, mitä se on syönyt.

– Ainoa mahdollisuus selvittää, mitä sille on tehty, on soitella läpi vielä elossaolevia henkilöitä, jotka ovat olleet sen kanssa tekemisissä. Tiedän sen rakentajan, ei ole tuttu, mutta puhelinnumero löytyy. Tipi Tuori on vielä hengissä ja edellinen omistaja lupasi auttaa sen minkä pystyy. Mutta käsittääkseni hän ei ole tekniikalle tehnyt oikein mitään.

– Ei muuta kuin aukomaan, tutkimaan ja kyselemään, eli yhtään en osaa sanoa, miten loppuunajettu ja kulunut tuo kone on.

Tuleeko tämä jatkossa pysyvämmin näytille jonnekin?

– Riippuu vähän. Olisihan se kiva saada esille, Ajattelin jalostaa tätä osastoa ja pitää sitä nähtävillä aina hyvissä tapahtumissa. Tällä hetkellä pyörä on Ähtärissä meidän moottoripyöräporukan tiloissa. Tavoitteena on se, että saisin oman pajan siihen kuntoon, että siellä olisi tilaa pitää ja levittää osat pitkin pöytiä ja tutkia ne läpi ihan rauhassa.

Asiasta toiseen: mikä on mielestäsi Hurriganesin paras kappale?

– Kun tuolta mopoiästä muistelee, niin kyllä se Roadrunner on. Se oli silloin kova ja on vieläkin, Paavo Pakarinen päättää.

Olympia- ja Cisse Häkkisen Harrikan tekniset tiedot:

Harley-Davidson F Panhead 1952. Moottori: 2-sylinterinen ilmajäähdytteinen kansiventtiilikone, 45° V-twin, ns., Panhead, Pannupää. Tilavuus 1208 cm³. Teho 55 hv/ 4800 rpm. Hydrauliset venttiilinnostimet. Sähköjärjestelmä 6 V. Potkukäynnistys. Vaihteisto 4-vaihteinen. Ensiö- ja toisiovälitykset: ketju. Jarrut: rummut sekä edessä että takana. Paino 267,7 kg. Polttoainesäiliö 14,2 l. Huippunopeus 161 km/h.

Edit 15.3. klo 13.32: Korjattu Pete Ruusasen nimi Pete Rusaseksi.

Pyörä on malliesimerkki 1970-luvun customointityylistä.