Valmistautuminen ensi kesän tapahtumaan on sujunut aikataulussa. Tällä viikolla pidettiin radan turvajärjestelyiden osalta tarkastus, jossa Dornan valtuuttamat asiantuntijat totesivat kaiken etenevän suunnitelmien mukaan.

- FIA:n Ja FIM:n määrittelemän Green Zone- turvakaistan mitoitus muuttui leveämmäksi, jonka seurauksena myös turvakaiteiden sijoittelua joudutaan muuttamaan, toteaa KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä. Näiltä osin muutostyö saadaan valmiiksi noin kuukauden kuluessa, Pietilä jatkaa. Hän on tyytyväinen, että kilpailun päivämäärä saatiin näin aikaisessa vaiheessa, jolloin valmisteluihin jää riittävästi aikaa.

- Unelmamme toteutuminen siirtyi vuodella eteenpäin koronaviruksen vuoksi, mutta toteutuminen on nyt taas entistä lähempänä. MotoGP- kilpailuun on aikaa 8 kuukautta ja teemme töitä järjestelyorganisaatiossa täydellä höyryllä, toteaa Suomen Moottoriliiton MotoGP-projektin vetäjä Tapio Nevala.

- Olemme iloisia siitä, että moni MotoGP-fani päätti säilyttää ostamansa lipun ensi vuoden tapahtumaan. Olemme jatkaneet vuoden 2021 kisojen järjestelyjä normaalisti ja ensi vuoden lipunmyynti aukeaa joulukuussa, toteaa Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki.