Viime vuonna liikkui huhuja tulevasta Hondan sport-tourerista, joka olisi rakennettu sen Africa Twin -mallin moottorin ja voimansiirron ympärille. Nyt mallin tulo on vahvistunut, sillä Honda on hakenut EU:lta NT1100-tavaramerkkiä, kertoo Cycle World, eikä Hondalla ole muita 1100-kuutioisia moottoreita valmiiksi tarjolla.

Kyse olisi siis jo kolmannesta mallista, joka on rakentunut saman moottori-vaihteistopaketin tai -pakettien ympärille, sillä manuaalivaihteiston lisäksi sitä valmistetaan myös kaksoiskytkinautomaattivaihteistolla. 

Viime syksynä Honda julkisti Rebel 1100 -mallin, joten villi veikkaus on, että uusi NT1100 julkistetaan jo ensi syksynä.

Africa Twinin 1084 cm3 rinnakkais-twin-moottorin käyttö useammassa mallissa on tietenkin järkevää, koska moottoreiden kehittäminen on kallista. Lisäksi Honda teki ison työn moottorin kanssa saadakseen siitä pienikokoisen, kapean ja kevyen. Sellaisenaan se on helposti liitettävissä monenlaisiin runkovariantteihin.

Hondan CB4X -konsepti Milanon EICMA-messuilla marraskuussa 2019.

Hondan CB4X -konsepti Milanon EICMA-messuilla marraskuussa 2019.

Moottorin teho on Africa Twinissä 102 hevosvoimaa ja Rebelissä 86 hevosvoimaa, mitä se sitten on NT1100-versiossa, on mielenkiintoista nähdä. Moottorin teho ei siis ole päätähuimaava, mutta se vääntää hyvin jo alakierroksilta ja riittää hyvin normaaliin ja matka-ajoon. Ja ainakin Africa Twinissä se on myös varsin pienikulutuksinen ja täyttää Euro 5 -päästönormit.

Ensimmäiset vinkit tulevan mallin suunnittelmista saatiin patenttipiirroksista, joista paljastui Africa Twinin moottori ympättynä katuorientoitununeeseen runkoon.

Japanilaislähteiden mukaan tuleva NT1100 perustuu voimakkaasti tämän jutun aloituskuvana olevaan CB4X-konseptiin, jonka Honda esitteli Milanon Mp-messuilla syksyllä 2019. Kun katsot kuvaa, niin kuvittele vain rivinelikon tilalle Africa Twinin moottori.

Alla on japanilaisen Autoby-lehden renderöimänä saman CB4X-konseptin kuva, mutta varustettuna Arica Twinin koneella. Ajoasento olisi siis pystyhkö ja vähän adventuremainen, mutta selkeämmin matkakäyttöön suunnattu.

Autoby-lehden tulkinta Hondan tulevasta NT1100-mallista.

Autoby-lehden tulkinta Hondan tulevasta NT1100-mallista.

 

Hondalla on tällä hetkellä iso aukko touring-mallistossa, kun sillä on tarjota "ainoastaan" isokokoinen Gold Wing 1800 eri variantteina. Kaikkien sen muiden yli tuhatkuutioisten matkamallien valmistus on lopetettu. Aiemmin Hondaa halunneet voivat valita ST1300 Pan Europeanista, VFR1200F:stä tai VFR800Fstä sekä seikkailullisista VFR800X Crossrunnerista tai VFR1200X Crosstourerista.

Teksti Erkki Mäki, kuvat Erkki Mäki ja Autoby.