Ducati toimitti vuonna 2020 kaikkiaan 48 042 moottoripyörää, saavutti 676 miljoonan euron liikevaihdon ja 24 miljoonan euron liikevoiton, joka vastasi 4 prosentin käyttökatetta. Vastaavat luvut vuodelta 2019 olivat 53 183 kappaletta, 716 miljoonaa euroa ja 52 miljoonaa euroa. Kappalemääräinen myynti laski siten 9,7 prosenttia.

Merkin strategia siirtyä tuotantovalikoimassaan teknisesti edistyneempiin premium-pyöriin kannattaa, koska liikevaihto per pyörä kasvoi jälleen. Kun se vuonna 2019 oli 13 500 euroa, oli se 2020 14 883 euroa per myyty moottoripyörä. Tässä näkyy erityisesti V4-tuotemalliston kysyntä, ja merkin strategia kehittää tuotevalikoimaa kohti markkinoiden kalleinta ja ensiluokkaisinta osaa.

– Jopa vaikeana vuonna 2020 Ducati pysyi voitollisena ja kassavirta positiivisena, parhaana tähän asti, Ducatin pääjohtaja Claudio Domenicali iloitsi.

Ducatin kotimaa Italia pysyi edelleen sen suurimpana markkinana, kakkosena tulee USA. Suurinta myynnin kasvu oli Kiinassa (+26 %), Saksassa (+6,7 %) ja Sveitsissä (+11,1 %).

– Taloudellinen stabiilius on äärimmäisen tärkeä teknologisen kehitystyön, tuote- ja prosessi-innovaation kannalta sekä Ducatin kilpailutoiminnan aktiviteettien näkökulmasta, vahvisti Ducatin talousjohtaja Oliver Stein.

Domenicalin mukaan kohtuullisen hyvän tuloksen mahdollisti tiukka talouskuri, jolla yritys pystyi alentamaan kiinteitä kustannuksia ja siten rajoittamaan voittomarginaalin laskua. Samalla se onnistui pienentämään inventaariota, millä oli myönteinen vaikutus kassavirtaan. Investoinnit uusiin tuotteisiin pystyttiin pitämään tavoitteiden mukaisina, millä taas on positiivista merkitystä tulevaisuudessa.

Ducatin saavutuksen arvoa korostaa se, että yrityksen tuotanto oli suljettuna kaikkiaan seitsemän viikkoa kovimman kysynnän aikaan.

Ducati työllisti vuonna 2020 1800 työntekijää, ja sillä oli 738 jälleenmyyjää 90 eri maassa. Valmistaja äänestettiin myös 2020 yhdeksi Italian kiinnostavimmista työnantajista.

Lähde: Ducati Motor Holding SpA.

Teksti Erkki Mäki, kuva Ducati.