Moni tekee moottoripyörille, mopoille ja muille kesäajoneuvoille liikennekäytöstäpoiston talven ajaksi. Tällöin ajoneuvo tulee muistaa rekisteröidä uudelleen liikennekäyttöön ennen kuin sillä lähtee liikkeelle. Jos ajoneuvon liikennevakuutus on lisäksi irtisanottu, sille täytyy ottaa uusi liikennevakuutus. Ajoneuvon liikennevakuuttaminen on lakisääteinen velvollisuus.

Viime vuonna liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta jäi kiinni ennätysmäärä kuljettajia. Piikki oli erityisen suuri keväällä. Toukokuussa noin 470 kuljettajaa jäi kiinni, kun tyypillisesti kiinnijääneitä on viime vuosina ollut kuukausitasolla noin 200–300 tapausta. Koronaepidemian alkaessa ajoneuvoja poistettiin liikennekäytöstä tavallista enemmän, todennäköisesti etätöiden ja taloudellisten syiden vuoksi.

– Takautuvat maksut ja vahingonkorvauksia ilman jääminen voivat tulla erittäin kalliiksi. Viimekeväisen tilanteen välttämiseksi haluan muistuttaa, että kun ajoneuvolla ajetaan, sen tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassa, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen painottaa.

Seurauksena takautuvia maksuja, kilvet lähtevät ja korvauksia ei saa

Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi takautuvasti maksettavien ja korotettujen vakuuttamiseen liittyvien maksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä tai vakuuttamatta, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

Jos liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajaa, vakuuttamiseen liittyviä maksuja tulee huolimatta siitä, onko liikennevakuutus irtisanottu vai ei. Mikäli ajoneuvon liikennevakuutus on irtisanottu, Liikennevakuutuskeskus perii maksun laiminlyönnistä. Muussa tapauksessa perinnän tekee vakuutusyhtiö.

– Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä seuraavat maksut voivat olla satoja tai tuhansia euroja, tapauksesta riippuen. Vanhempien kannattaa huolehtia, että nuoren menopeliin liittyvät velvollisuudet on hoidettu. Kulkeminen loppuu välittömästi, jos poliisi tapaa vakuuttamattoman tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon liikenteessä, perintäpäällikkö Vesa Korhonen huomauttaa.

Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on ajokiellossa. Käyttökielto koskee myös ajoneuvoa, jonka liikennevakuutus ei ole voimassa. Molemmissa tapauksissa poliisi poistaa ajokiellossa olevasta ajoneuvosta rekisterikilvet havaitessaan sen liikenteessä.

Onnettomuuden sattuessa omista henkilövahingoista ei saa korvauksia, jos liikennevakuutus on hoitamatta. Ei siinäkään tapauksessa, vaikka onnettomuudessa menettäisi työkykynsä.

Vakuuttamattomia ajoneuvoja jää kiinni vuosittain noin 45 000.

Liikennekäyttöön ottaminen ja vakuuttaminen hoituvat helposti ja nopeasti verkossa

Vakuutusyhtiöiden verkkopalveluissa on mahdollista hoitaa ajasta ja paikasta riippumatta muitakin ajoneuvoasioita vakuuttamisen lisäksi. Ajoneuvon voi ilmoittaa verkossa maksutta ja nopeasti takaisin liikennekäyttöön. Myös omistajanvaihdosrekisteröinnin saa tehtyä vakuutusyhtiön verkkopalvelussa, jos on ostanut uuden ajoneuvon ja se täytyy rekisteröidä omiin nimiin.

– Suuri osa rekisteröi ajoneuvon erikseen käymällä esimerkiksi katsastusasemalla tai asioimalla Traficomin palveluissa otettuaan ajoneuvolle ensin liikennevakuutuksen. Kannattaa kuitenkin huomata, että nykyään vakuutusyhtiöiden palveluissa on mahdollista hoitaa myös ajoneuvon rekisteröinti samalla, kun hoitaa liikennevakuutuksen kuntoon, vinkkaa vakuutuspäällikkö Lauri Linna Liikennevakuutuskeskuksesta.

Verkkoasiointia ajoneuvoasioissa kannattaa suosia myös koronavirustilanteen takia.