Sunnuntaina Kytönen aloitti yleiskilpailussa jälleen ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmannella sijalla, mutta toisen kierroksen endurotestillä ajo ei kulkenut riittävällä tavalla ja hän tippui neljännelle sijalle. Kilpailussa piti alun perin olla kolme kolmen erikoiskokeen kierrosta, mutta paikallispoliisit keskeyttivät kilpailun kahden kierroksen jälkeen, kun erikoiskokeille oli pääsyt valumaan yleisöä, mikä on vastoin koronarajoituksia.

– Ajollisesti parempi päivä, kun eilen, mutta jäi valitettavasti vähän tynkäpäiväksi, kun kilpailu keskeytettiin. Toisen kierroksen endurotestillä tuntui, että ajo kulki ihan hyvin, mutta kello ei ollut samaa mieltä. Sitten vielä crossitestillä alkoi satamaan aika rajusti ja se oli ihan todella liukas jo lopusta. Nyt vähän treenataan viikolla ja ensi viikonloppuna jatketaan kilpailemista Italian mestaruussarjassa, Kytönen kertoi.

Teksti Roni Kytösen tiedotus. Kuva Dario Agrati.