Rico Salmela tunnusti, että uusi luokka ja rata jännittivät vähän alkuun. Myös tiimi oli uusi: Rico ajaa ensi kauttaan Team Estrella Galician väreissä.

– Vapaat harjoitukset ajettiin aika haastavissa olosuhteissa. Saatiin tiimin kanssa silti ihan hyvän tuntuma rataan ja pyörään aikaiseksi. Aika-ajoissa irtosi 14 lähtöruutu. En oikein päässyt hyvään ryhmään, että olisin saanut parannettua aikaa, Salmela kertoi. – Eipä tuokaan huono paikka ollut lähteä, kun enemmän oli takana lähtijöitä kuin edessä.

Salmela kertoo ajaneensa riskit halliten. Taktiikka oli varmasti osuva ja tuotti tulosta.

Rico Salmela, 13 vuotta. Avauskisassa P6 ja P7 uudessa luokassa ja samalla uudessa Team Estrella Galicia -tallissa.

Rico Salmela, 13 vuotta. Avauskisassa P6 ja P7 uudessa luokassa ja samalla uudessa Team Estrella Galicia -tallissa.

 

– Kisat otin ilman isompia riskejä. Koitin vain pysyä kyydissä mukana. Loppuun yritin vähän kiristää ja siinä onnistuinkin P6 ja reilu sekunti voittajan perässä maalissa! Toinen kisa meni vähän samalla kaavalla, tosin sijoitus P7, mutta ero kärkeen oli oikeasti pieni, Rico iloitsi.

– Eihän tähän voi olla muuta kuin tyytyväinen. Nyt keskitytään seuraavaan kisaan, joka ajetaan reilun viikon päästä Valenciassa. Iso kiitos kaikille tukijoille ja tsemppareille. Tuli mukavasti puhtia tulevaan, kun näki kuinka moni seurasi kisoja ja onnitteli tuloksesta.

– Pistän taas ensviikolla Facebook sivuille linkkiä kisaan, Salmela lupasi.

Rico Salmelan Facebook-sivulle pääset tästä.

Aiheesta aiemmin:

13-vuotiaalle tulevaisuudenlupaus Rico Salmelalle uusi kuljettajasopimus – ajot ensi kaudella European Talent Cup -luokassa

Teksti Erkki Mäki, kuvat Rico Salmelan tiedotus.

Rico Salmela vauhdissa.

Rico Salmela vauhdissa.