Kauden avauskisassa paikalla oli hieno määrä uusia kuljettajia, mikä on erittäin hieno asia lajin kannalta. Tulevaisuuden kiihdytystähtiä aloitti kilpataipaleensa tänä viikonloppuna.

Kuljettajat lineupissa odottamassa vuoroaan

Kuljettajat lineupissa odottamassa vuoroaan

Kisaa edelsi FHRA Street Mayhem & Test n´Tune -päivä. Testipäivänä suoritettiin myös lukuisia kuljettajatutkintoja ja lisenssilähtöjä saatiin vedettyä kiitettävä määrä. Drag racing saikin useamman uuden kuljettajan eri ryhmiin. Tämä kielii lajin kiinnostavuudesta ja mukaansatempaavuudesta. On aina ilo nähdä uusi kuljettaja uunituore lisenssi taskussa. Onnittelut kaikille lisenssin saaneille! Hyvä määrä katuautoja oli myös löytänyt tiensä viivalle testaamaan SM-tason rataa.

Ensimmäisen kilpailupäivän alussa pidimme hiljaisen hetken Pasi Häkkisen muistolle. Häkkinen on tehnyt Motoparkin radan ja koki työn elämäntehtävänään. Pasi Häkkinen oli sanansa mittainen mies ja moni jäi häntä kaipaamaan. FHRA haluaa osoittaa syvimmät osanottonsa läheisten suruun.

Kilpailu sujui hyvin ja lajittelukierroksi ajettiin yhteensä kaksi. Tarkoitus oli ajaa viikonlopun aikana kaksi osakilpailua, mutta sateen takia sunnuntain osakilpailu jäi ajamatta. Tällaista on motorsport.

Jaska Salakari

Jaska Salakari

Fueltech Nitrobike Showdown

Ensimmäisessä kisassamme ajettiin myös uudella konseptilla Fueltech Nitrobike Showdown 2021 -osakilpailu ja paikalla oli komea määrä nitroprätkiä! Nämä prätkien kuninkuusluokan gladiaattorit toivat kisaan aivan oman lisänsä ja oli varmasti syy monelle tulla Virtasalmelle viikonloppuna!

Pistä sarja seurantaan Facebookissa Fueltech Nitrobike Showdown ja Instagramissa @nitrobikeshowdown

Sarjan kotisivut löydät täältä.

NitroBike Showdown-osakilpailuun osallistui Samu Kemppainen ja Skullracing tiimi

NitroBike Showdown-osakilpailuun osallistui Samu Kemppainen ja Skullracing tiimi

Vintage Drags

Tällä kaudella viivalla nähdään myös toinen toistaan hienompi Vintage Drags- ryhmän edustaja. Nämä laitteet kiinnostavat kiihdytysväkeä suuresti. Suomessa on paljon upeita vintage-pelejä ja on aivan mahtavaa saada heitä kisaan mukaan. Tutustu ryhmään Facebookissa Finnish Vintage Drag racing Association

Vintage Drags on komeaa katsottavaa

Vintage Drags on komeaa katsottavaa

FHRA rataryhmä ja FHRA Crew teki taas valtavasti hyvää työtä radan ja järjestelyjen suhteen! Ilman näitä tarmokkaita vapaaehtoisia ei olisi kisan kisaa. Uudet Savon vahvistukset olivat todella suureksi avuksi ja hienoa, että vapaaehtoistyö kiinnostaa uutta porukkaa. Tervetuloa remmiin!

Drag race on vakava laji. FHRA Crew töissä.

Drag race on vakava laji. FHRA Crew töissä.

FHRA livestream taltioi viikonlopun kilpailun. Katso tallenne täältä.

Ensimmäiset SM-pisteet kiihdytysajossa on nyt jaettu.

Kiihdytysajon SM-pistetilanne:

2021 SM and CUP points – Bikes (Updated 13.6.2021, 14:47)

2021 SM and CUP points – Cars (Updated 13.6.2021, 14:47)

Pistetilannetta voi seurata myös jatkossa täällä ja kuljettajaluettelo löytyy täältä.

Kiitos kaikille hienosta kisaviikonlopusta! Seuraavaksi kisataan Kauhavalla!

Tero Laukkanen

Tero Laukkanen

Kiihdytysajon SM-osakilpailu 1 tulokset:

  • Autot
  • Junior Dragster
  • 1. Kaapo Lehtonen, Palojoki
  • 2. Jim Räfsbäck, Övermark
  • Pro ET
  • 1. Petri Parkkinen, Lahti
  • 2. Marko Oranen, Espoo
  • Super Pro ET
  • 1. Pekka Junninen, Outokumpu
  • 2. Janne Söderqvist, Pori
  • Top Street
  • 1. Paul Brander
  • 2. Timo Suojanen, Kitinoja
  • Vintage Drags
  • 1. Sami Toppari, Koskenkorva
  • 2. Aki Hairetdin
  • Stock/Super Stock
  • 1. Stefan Bagger, Voolahti
  • 2. Timo Eronen, Mäntsälä
  • Pro Street
  • 1. Seppo Raussi, Vantaa
  • 2. Tony Vaahtera, Vaasa
  • Top Doorslammer
  • 1. Tero Laukkanen
  • 2. Hannu Flink
  • Moottoripyörät
  • Junior Bike
  • 1. Jone Kiljala, Reisjärvi
  • 2. Jone Holm, Helsinki
  • Street Bike
  • 1. Otto Erälähde, Helsinki
  • 2. Miika Aaltonen
  • Super Gas Bike
  • 1. Teemu Honkanen, Kempele
  • 2. Jari Komulainen, Kerava
  • Super Comp Bike
  • 1. Hannu Koskela, Lammi
  • 2. Mikko Salmela, Rovaniemi
  • Pro Harley Drags
  • 1. Emmi Nordman, Helsinki
  • 2. Sami Hyväkkä, Panttila
  • Funnybike
  • 1. Juha Ollikainen, Saarenkylä
  • 2. Kari Rautanen, Espoo

 

Kiihdytysajoissa ajetaan parilähtöjä loppuun saakka. joten jäljelle jää vain voittaja (1) ja toisena tullut runnerup (2)