– Hyvä päivä ja varmistin mestaruuden. Aamusta lähtien kulki ajo hyvin ilman isompia ongelmia. Pari kaatumista, mutta ei mitään isompaa. Peukalo oli kipeä, mutta pystyin kuitenkin ajamaan sillä hyvin. Iso kiitos tiimille ja huollolle, erityisesti Harrille ja Teemulle sekä kaikille yhteistyökumppaneille, tuore Euroopan mestari Pyry Juupaluoma kertoi.

Kytönen Motorsportin Niko Puotsaari ajoi U21-luokassa seitsemänneksi ja taistelee vielä tänään sarjan seitsemännestä sijasta suomalaisen Tiitus Enjalan kanssa.

– Tänään oli ihan hyvä päivä. Ensimmäiset pätkät olivat vähän kankeita, mutta sitten ajo alkoi kulkemaan. Kahdella viimeisellä erikoiskokeella sain vielä puristettua Pauluccin ohi ja kuudenteen sijaankin jäi vaan 3,8 sekunnin ero. Huomenna otetaan ainakin se kuudes sija vielä. Kiitos tiimille ja huollolle, Niko Puotsaari kertoi.

Pyryn isoveli Peetu varmisti myös tänään EM-mitalin voittaen pronssia Junior E2-luokassa. Peetu ajoi myös tänään hienon kilpailun taipuen niukasti luokassaan sekä samalla yleiskilpailussa toiseksi italialaisen Enrico Rinaldin jälkeen. Peetu Juupaluomalla on tänään mahdollisuus vielä napata kaudesta toinen henkilökohtainen EM-mitali, kun hän taistelee yleiskilpailun EM-pronssista italialaisen Maurizio Micheluzin kanssa. Ennen viimeistä kilpailupäivää Juupaluoma on neljä pistettä perässä Micheluzia.

– Ihan hyvä päivä. Kovaa vääntöä oli yleiskilpailun voitosta Enrico Rinaldin ja Krystof Koublen kanssa. Ennen viimeistä erikoiskoetta kaikki kolme oli 0,7 sekunnin sisällä. Huomenna lähdetään parantamaan ajoa, kertoi Peetu Juupaluoma joka jäi 2 sekunnin erolla toiseksi yleiskilpailussa.

Lauantaina Hollannissa ajetaan kauden viimeinen EM-kilpailupäivä.