Lasse Kurvinen, 42, lähtee itsevarmana flat trackin kuluvan kauden viimeiseen MM-osakilpailuun Boves-Cuneoon Italiaan. Hän johtaa sarjaa Saksan, Unkarin ja Tsekin osakilpailujen jälkeen ajettuaan niissä kaksi voittoa sekä kakkossijan.

Viime lauantaisessa osakilpailussa irtosi toinen paikka, vaikka Kurvinen kärsi koko kilpailun ajan pyöränsä ”mystisistä” kytkinongelmista. Niihin löytyi kilpailun jälkeen syy erikoisesta mekaanisesta viasta. Kauden avauksessa osa keskittymisestä meni puolestaan iskunvaimentimien säätämiseen eikä toinenkaan osakilpailu sujunut täysin vaivatta.

- Pidän itseäni MM-sarjan nopeimpana kuskina. Aina on kuitenkin pieniä juttuja, joita pitää parantaa ja joiden pitää osua kohdilleen. Varsinaisesti oma vauhtini ei enää kasva minusta itsestäni johtuvien asioiden kautta, vaan on tärkeintä saada pyörä ja ajofiilis parhaaksi mahdolliseksi, Kurvinen korostaa ja painottaa taustajoukkojensa merkitystä menestyksessä.

- Olimme jo viime vuonna oikealla alueella pyöräni kanssa, mutta nyt se on mielettömän hyvä. Pystyn viemään pyörääni luottavaisesti omien kykyjeni ylärajalla.

Kurvisen etumatka MM-sarjassa toisena olevaan Kevin Corradettiin on seitsemän pistettä. Italialainen voitti edellisen osakilpailun. Ykköstilasta irtoaa 25 pistettä. Jokaisen osakilpailun finaalierään selviytyy karsintaerien kautta 12 ajajaa, joista viimeinen saa yhdeksän MM-pistettä.

- En suostu ottamaan paineita, mutta kyllä minua on tällä kaudella jännittänyt ennen finaalieriä. Ajaessa jännitys ei vaikuta, mutta ennen kisaa olo on kuin joskus junnuna.

Lasse Kurvinen. Kuva JP Purtilo.

Lasse Kurvinen. Kuva JP Purtilo.

Monen moottoripyörälajin taitaja Kurvisella on käynnissä ”Last dance” -projekti, jonka lopulliset uomat perheenisä on päättänyt jo ennen MM-kauden alkua. Tarkemmin Heinolan Moottorikerhon edustaja kertoo niistä lauantain kilpailun jälkeen. Joulukuussa Suomen itsenäisyyspäivänä 43 vuotta täyttävä Kurvinen aloitti moottoripyöräilyn harrastamisen kolmivuotiaana, pienellä motocrosspyörällä.

Ovaaleilta finaalin mutkaradalle

Flat track on moottoripyöräilyn kantaisä. Lajista on lähtenyt kaikki kilpaileminen liikkeelle jo 1900-luvun alussa. Flat trackissä huippunopeudet nousevat parhaimmillaan yli 150 kilometriin tunnissa.

Tämän kauden MM-sarjan kolme ensimmäistä osakilpailua järjestettiin vaihtelevilla maapohjilla erilaisilla, vasemmalle kääntyvillä ovaaliradoilla. Lauantainen päätös ajetaan TT-radalla, jolloin mukana on ovaalista tuttujen päätykurvien lisäksi shikaani kummallakin suoralla.

Pyörän säädöt ovat TT-radalla erilaiset kuin ovaaleilla. Lisäksi pyörissä on etujarru ja ajon aikana pitää vaihtaa vaihteita, mitä ei lyhyillä ovaaleilla tarvitse. Ajotekniikkakin poikkeaa ovaalista, koska TT-radalla kuljettaja liikkuu enemmän pyörän päällä ja käännytään vasemman lisäksi oikealle.

- Luotan nyt kaikkiin osa-alueisiin kilpailemiseeni liittyen, kun pyörän tekninen vikakin löytyi. TT-rata sopii minulle paremmin kuin ovaali. Pahimmat haastajani eivät ole yhtä vahvoja tämänlaisilla radoilla. Toki kisassa saattaa nousta esiin sellaisia kuskeja, jotka eivät ole yhtä kotonaan ovaaleilla, Kurvinen pohtii.

Maailmanmestaruus muutti kanssakilpailijoita

Kurvinen on kilpaillut urallaan muun muassa motocrossissa, endurossa, cross countryssa, supermotossa ja jääradalla sekä voittanut yhteensä 15 SM-mitalia. Ensimmäisen flat track -kilpailunsa hän ajoi kuitenkin vasta vuonna 2018. Kurvinen sijoittui silloisessa maailman cupissa yhdeksänneksi. Kaudella 2019 hän oli maailman cupissa kahdeksas ajaen parhaimmillaan osakilpailun kakkoseksi. Viime vuonna Kurvinen voitti lajissa jaetun ensimmäisen maailmanmestaruuden. Koronaviruspandemian takia kausi typistyi kahteen osakilpailuun, joissa hän oli kummassakin toinen.

Kurvisella on nyt lauantaina edessään vasta uransa kymmenes kansainvälinen flat track -kilpailu, kun moni kilpakumppani on ajanut jo vuosia. Hallitsevan maailmanmestarin päänahka on ollut haluttua saalista tänä vuonna, mutta Kurvinen on myös itse oppinut paljon lisää lajista ja sen vaatimuksista.

- Ajoin kauden ensimmäisen MM-osakisan rennosti ja naureskelin siellä muiden kuskien kanssa aiempien vuosien tapaan. Voitin, minkä jälkeen seuraavassa kisassa moni kuski käyttäytyi ”oudosti” minua kohtaan. Osa oli jopa ylimielisiä. He myös seurasivat tekemisiäni ja katselivat pyörääni paljon tarkemmin. En saanut enää touhuta rauhassa, ja he keskittyivät ajaessa enemmän minuun kuin omaan suoritukseensa. Seuraani on myös alettu vältellä varikoilla. Eivät he ole silti tulleet suoraan kysymään asioista ja pyörästäni minulta. Kyllä minä voin jutella. Osa kuskeista tuntuu siis käyttäytyvän toisia kohtaan sen mukaan, miten nämä menestyvät. Minusta se on typerää, Kurvinen ihmettelee.

- On siellä kisoissa myös monta mukavaa tyyppiä, joiden seurassa on kiva olla. Lajikin on edelleen hieno ja mielenkiintoinen.

Lasse Kurvinen nro 1, Kevin Corradetti nro 27. Kuva JP Purtilo.

Lasse Kurvinen nro 1, Kevin Corradetti nro 27. Kuva JP Purtilo.

Useiden osa-alueiden kuntoon hiomista

Kurvinen keskittyi MM-kauden alusharjoituksissaan paljon motocrossin ajamiseen. Laji on täysin eri kuin flat track, vaikka toki Kurvisen ”flattipyörä” pohjautuu KTM:n 450-kuutioiseen nelitahtiseen motocrossmalliin.

- Ajoin vain neljän kierroksen vetoja täysillä. Otin startteja ja runnoin menemään, myös ajamissani crossikisoissa. Flatissä erät ovat lyhyitä ja intensiivisiä. Panostin siihen crossin ajamisen kautta, Kurvinen kertoo.

- Ajoin kauden ensimmäisenä flattikisana pienemmän kisan Saksassa. Tsekissä olisi ollut kovempi kisa, mutta siellä kaikki olisivat halunneet lyödä minut ja seurata tekemistäni. Saksassa sain ajettua tosi hyvin pari päivää rennommin. Siitä oli hyvä suunnata MM-kauteen.

Kurvisen taustalla vaikuttaa moni henkilö, joiden panosta mäntyharjulainen arvostaa todella paljon.

- Aloin vasta viime kauden jälkeen ymmärtää, mitkä ovat ne loput osa-alueet, joita haluan parantaa. Minulla on nyt KTM-pyörässäni täysin aiemmasta poikkeava moottori sekä etuiskunvaimentimet. Myös takahaarukkaa on muutettu.

- Luotin jo ennen MM-kauden alkua, että niiden muutosten kautta ajamiseni menee eteenpäin.