Julkaisemme joulun ja Uuden Vuoden välisenä aikana vuoden 2021 luetuimmat jutut uudelleen toimituksen osittaisen lomallaolon vuoksi. Hauskaa Joulun ja Uuden Vuoden odottamisen ja vaihtumisen aikaa kaikille!

Tämä juttu oli vuoden 2021 5. luetuin.

Jetson One maassa.

Jetson One maassa.

 

Nimi Jetson kuulostaa tutulta, ainakin jos on pitkään elänyt. Jetsonin perhe nimittäin seikkaili 60-luvulla piirretyssä futuristisessa tv-sarjassa. Perheen isä Jori Jetson lensi töihin jonkin sortin lentävällä lautasella, ehkäpä se on toiminut innoittajana tälle Jetson One eVTOLille, tai lentävälle moottoripyörälle tai dronen tyyppiselle multikopterille, miksi tällaista sitten voisikaan kutsua.

Jetson on sympaattisen näköinen laite, joka lentää kahdeksan sähkömoottorin turvin. Niiden yhteisteho on 88 kW / 118 hv. Moottorit on sijoitettu samankeskisesti neljään ulokkeeseen, aina kaksi kunkin päähän, roottorit päällekkäin. Lentäminen on mahdollista, vaikka yksi moottoreista hyytyisikin.

Lentäminen sujuu ohjelmiston rajoittamalla maksimissaan 102 kilometrin tuntivauhdilla. Jetson One on yhden hengen lentolaite, ja sen runko on valmistettu alumiinista turvallisuus ensisijaisesti mielessä. Painon säästämiseksi on käytetty myös hiilikuitua.

Ohjaaminen tapahtuu siten, että vasen käsi käyttää kaasua ja oikea kolmiakselista joystickiä. Lentotietokoneena toimii yksinkertainen matkapuhelinmainen näyttö.

Jetsonin ohjaamo.

Jetsonin ohjaamo.

Jetson Aeron ovat perustaneet ruotsalaiset Peter Ternström ja Tomasz Patan vuonna 2017. He ovat selvästi oivaltaneet jotain oikein, mitä todistaa se, että laite on jo myynnissä järkevään hintaan.

Kolminkertainen lentotietokonejärjestelmä varmistaa sen, että laite vain leijuu paikallaan, tai suorittaa hallitun hätälaskeutumisen, jos päästät irti ohjaimista. Lisäksi Jetsonia turvaa LiDar- eli lasettutkaan perustuva törmäysvaroitus- ja -estojärjestelmä.

Mikäli tilanne äityy hankalaksi, niin viimeisenä pelastajana toimii ballistinen laskuvarjo.

Jetson Aeron missiona on mahdollistaa se, että taivas olisi avoinna kaikille, joten laitteen hinta on "vain" 80 100 euroa. Tosin se toimitetaan puolivalmisteena, 50 prosenttisesti koottuna, joten ostaja joutuu kokoamaan / saa koota sen lentovalmiiksi. Ainakin Yhdysvalloissa laitteella voi lentää normaalilla kokeellisen tai omavalmisteen lentolupakirjalla, kertoo New Atlas.

Laite on kompaktin kokoinen, sen mitat ovat 2845 mm x 2400 mm x 1030 mm ja roottoreiden käsivarret ovat kokoontaitettavat. Säilytyskuntoon kasattuna se on kutakuinkin moottoripyörän kokoinen, vain 900 mm leveä, ja painaa vain 86 kg.

Jetsonissa on lasertutkaan perustuva tormayksenestojarjestelma.

Jetsonissa on lasertutkaan perustuva tormayksenestojarjestelma.

Pilotin lentopaino voi olla enimmillään 95 kg.

Ohessa Jetson Onen erinomaisen hauskalta ja hienolta vaikuttava lentovideo. Jos laitteesta haluaa hakea jotain varjopuolta, niin sen lentoaika on vain 20 minuuttia latauksella. Epäilemättä sillä kerran ilmaan noustuaan haluaisi pysytellä ylhäällä hieman pidempään.

Jetsonin kotisivulle pääset tästä ja allaolevan videon voit katsoa myös täällä. Kotisivulta voit myös varata laitteen itsellesi, varausmaksu on 18 950 euroa. Koko vuoden 2022 12 Jetsonin kapasiteetti on jo myyty, mutta vuodelle 2023 on vielä ainakin kolme laitetta vapaana.