Niko Lehtirannan kisakausi sai jo aiemmin syksyllä jo parhaan mahdollisen päätöksen kun nuorukainen nappasi aikuisten sarjassa SM-kultaa Superstock 600 -luokassa. Hyvän kauden ansiosta Lehtiranta sai mahdollisuuden lähteä mittaamaan vauhtia Espanjan kovatasoisen mestaruussarjan kahteen viimeiseen osakilpailuun.

Tällä kaudella Espanjan sarja on ollut kovatasoisin sarja Euroopassa vuosiin joten vauhdikasta menoa oli luvassa.

Espanjaan lähdettiin katsomaan mihin vauhti riittää ja hakemaan kokemuksia isommasta luokasta. Espanjan radat olivat Nikolle tuttuja jo entuudestaan, sillä hän kilpaili Espanjan mestaruussarjassa pienemmällä pyörällä muutama vuosi sitten.

Ensimmäinen kilpailu ajettiin Valencian moottoriradalla, johon oli ilmoittautunut ennätysmäärä kuskeja. Nikon luokassa ilmoittautuneita kuskeja oli huikeat 44. Ensimmäiset testipäivät menivät pitkälti rataan tutustuessa ja oikeita ajolinjoja hakien. Vaikka rata oli entuudestaan tuttu, vaati isommalla pyörällä ajaminen hieman totuttelua. Asiaa vaikeuttivat huomattavasti myös pyörän tekniset ongelmat, jotka selkeästi hidastivat vauhtia ja näin ollen arvokkaita ajokilometrejä tuli todella vähän.

Lauantain aika-ajossa Niko saavutti open 600 -luokassa sijan 16.

Kärjen vauhti oli todella kovaa joten sijoitus oli hyvä ottaen huomioon tekniikka haasteet sekä selkeästi vähäisemmät ajokilometrinsä kärkiporukkaan verrattuna.

Lauantain kilpailu ajettiin aurinkoisessa säässä ja tavoitteena oli pysyä kärkiryhmän peesissä. Kyyti oli kuitenkin kylmää ja kärki meni täysin omia menojaan. Niko sai kuitenkin ajettua hyvää kilpailua omassa porukassa ollen maalissa sijalla 13. saaden ESBK -sarjan pisteitä.

Sunnuntaipäivä olikin sitten tapahtumarikas Supersport 600 luokassa. Kilpailuun lähdettiin lauantain aika-ajon perusteella. Kisaa ei päästy ajamaan kuin muutama mutka, kunnes iso joukkokolari keskeytti kilpailun punaisella lipulla. Lehtiranta selvisi tulimeren välistä niukasti ja kurvasi varikolle odottamaan uusintastarttia.

Uusintastartti koitti radan siivouksen jälkeen, mutta jälleen punalippu keskeytti lähdön. Kolmannella yrittämällä kisa saatiin kunnolla käyntiin lyhennettynä kilpailuna. Niko ajoi todella hyvää kisaa, pysyen hyvin vauhdikkaassa ryhmässä mukana. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä meno oli hyvää, mutta pyörään tullut tekninen ongelma ensimmäisessä mutkassa aiheutti ulosajon radalta ja kaatumisen. Niko selvisi onneksi ilman suurempia kolhuja ja katseet käännettiin nopeasti kohti sarjan päätösosakilpailua Jerezin moottoriradalla.

Jerez

Niko tiimeineen saapui Jereziin keskiviikkona ja luvassa oli jälleen kaksi treenipäivää sekä kaksi kilpailulähtöä viikonloppun aikana.

Torstain ensimmäinen treeni sujui hyvin ja pyörään saatiin koko ajan paremmaksi. Toisen treenisetin puolessa välissä radan vauhdikkaimmassa mutkassa Lehtiranta teki pienen pienen ajovirheen ja pyörä kuskeineen ajautui vauhdikkaasti hiekalle. Kuski selvisi ilmalennosta kuitenkin pelkillä mustelmilla. Pyörä sen sijaan otti valitettavan paljon osumaa.

Mekaanikot tekivät hyvää työtä yömyöhään ja pyörä oli jälleen ajokunnossa perjantain treeneihin. Perjantai treenit olivat onnistuneet ja tästä oli hyvä lähteä lauantain aika-ajoon ja kilpailupäivään.

Aurinkoinen sää oli vaihtunut vesisateeseen joten päivältä voitiin odottaa yllätyksiä.

Aika-ajo ajettiin selkeästi märällä radalla ja Lehtirannan vauhti oli hyvää. Pyörän tekniset ongelmat oli saatu pitkälti korjattua mutta huippunopeudessa annettiin vielä liikaa tasoitusta.

Tuloksena kuitenkin upeasti koko porukan sija 20. ja Open 600 -luokan 8. mikä on todella hieno suoritus sarjassa jossa kärkikuskit ajavat MM -sarjan kärkivauhtia.

Itse kilpailuun lähdettiin myös sadekelissä. Rata oli märkä ja vettä paikoitellen todella paljon. Lämmittelykierros koitui tällä kertaa Lehtirannan kohtaloksi.

”Rata oli todella liukas ja renkaat eivät pitäneet yhtään, ajoin ihan rauhallisesti mutta pyörä vaan lähti alta ja löysin itseni hiekalta” Niko kertasi tapahtumia.

Harmitus oli suuri, sillä sadekelillä mahdollisuudet päästä kärjen vauhtiin olisi olleet hyvät. Tälläkin kertaa onneksi selvittiin ilman suurempia ruhjeita ja kuski sekä pyörä saatiin iskuun sunnuntain kisaan.

Sunnuntaiaamu alkoi aikaisella warm-up setillä vesisateessa. Sää näytti olevan pitkälti lauantain kaltainen eli harmaata ja sadetta oli luvassa. Aamun lämppäreihin lähdettiin testaamaan, että pyörä toimii kaadon jäljiltä ja kaikki on kunnossa kisaa varten. Ongelmia ei havaittu ja meno näytti hyvälle olosuhteet huomioiden.

Kilpailuun lähdettiin lauantain aika-ajon perusteella eli lähtöpaikka oli porukan keskivaiheilla. Niko sai onnistuneen lähdön ja pääsi hyvän porukan kantaan kiinni. Kisan edetessä vettä satoi reilusti mutta Niko sai napsittua sijoituksia ylöspäin.

Harmittava suoranopeuden puuttuminen verrattuna kilpakumppaneihin kuitenkin verotti sijoitusten nousua reilummin.

Tasaisella ja hyvällä ajolla Niko oli maalissa oman luokkansa sijalla 8. ja jälleen nippu ESBK-sarjan pisteitä taskuun. Huippusuoritus nuorelta kuskilta.

Espanjan reissusta jäi käteen paljon hyvää testiä ja kokemusta. Oli tärkeää nähdä millainen vauhti maailmalla on, jotta katseet voidaan kääntää tulevaan.

Kisaviikonloput näyttivät, että kärki menee kovaa, mutta se ei Lehtirantaa lannistanut. Päinvastoin, nälkä vaan kasvoi ja tavoitteet kirkastuivat. Tähtäimenä olisi päästä ulkomaan radoille ensi kesänä mikäli vain rahoitus ja tukijat saadaan kuntoon.

Lehtiranta haluaakin kiittää kaikkia kaudella mukana olleita yhteistyökumppaneita ja tukijoita unohtamatta tiimi, mekaanikkoja, sekä muita menossa mukana olleita. Ilman heidän panosta, ei tämäkään mahtava vuosi ja reissu olisi ollut mahdollista.

Nikon vauhdikasta menoa voit seurata instagramissa niko_lehtiranta_77 sekä osoitteessa www.nikolehtiranta.com