Moottoripyörillä ajettavissa erämaaralleissa ja sen kaltaisissa käytetään suunnistamisen apuna sähköistä tai mekaanista tiekirjaa sekä rallitietokonetta. Tiekirja kertoo miten pitkän matkan päässä jossain suunnassa käännytään seuraavaan suuntaan. Rallitietokoneesta taas selviää ajetun matkan pituus. Laitteen pitää pystyä näyttämään sekä ajosuunta, ajetun matkan pituus että ajonopeus. Toimivan rallitietokoneen tee-itse-ohjeet on nyt julkistettu osaluetteloineen ja piirikaavioineen vapaasti käytettäviksi.

Kuljettajan kannalta on erämaassa erittäin tärkeää tietää, mitä seuraavaksi on tulossa, missä hän on, ja mihin hän on menossa.

Turhautuneena useimpien markkinoilla olevien rallitietokoneiden huonoihin käyttöliittymiin ja kalliisiin hintoihin, Matias Godoy suunnitteli ensimmäisen oman versionsa 2017. Kaupallisista rallitietokoneista useimmat antavat vain yhden tiedon kukin kerrallaan, joten niitä saatetaan tarvita kaksi tai kolme.

Kaupalliset rallitietokoneet 2 kpl asennettuna tiekirjan yläpuolelle. Maksavat paljon, ja niitä tarvitaan kaksi siinä, missä Matias Godoyn suunnittelemia laitteita vain yksi. Godoyn laitteen näyttö on myös laadukkaampi.

Kaupalliset rallitietokoneet 2 kpl asennettuna tiekirjan yläpuolelle. Maksavat paljon, ja niitä tarvitaan kaksi siinä, missä Matias Godoyn suunnittelemia laitteita vain yksi. Godoyn laitteen näyttö on myös laadukkaampi.

Useamman eri kehitysversion jälkeen hän toi markkinoille Baja Pro 4 -version, jota valmisti myyntiin 23 kappaleen erän, joka myytiin loppuun muutamassa tunnissa.

Matias kuitenkin päätti tuotteen suuresta menestyksestä huolimatta lopettaa valmistuksen ja jakaa tuotteen ja sen ohjeet avoimen lähdekoodin periaatteiden mukaan kenen tahansa rakennettavaksi ja edelleenkehitettäväksi.

Hän on julkistanut kaikki asiaan liittyvän dokumentaation ja ohjeistuksen GitHubissa täällä. Lisäksi hän on kirjoittanut kehitystyöstä ja tavoitteista sekä projektin etenemisestä hienon englanninkielisen blogin, jonka voit lukea täällä.

Matiaksen projekti, joka nyttemmin tunnetaan nimellä Open Rally Computer, aiemmin Baja Pro, kootaan siististi CNC-työstettyyn koteloon, ja siinä on hyvin näkyvä LCD-värinäyttö sekä GPS-vastaanotin. Laitetta ohjataan ohjaustankoon liitetyllä ergonomisella ohjaimella. Rallitietokonetta ohjaava siru on päivitettävissä netin kautta.

Avoimuus perustuu GPL v3 -lisenssiin, mikä tarkoittaa sitä, että Open Rally Computerin lähdekoodia voidaan kopioida, jakaa, ja sitä voidaan hyödyntää jopa kaupallisiin tarkoituksiin, mutta jokainen projekti, joka käyttää koodia osaksi tai kokonaan, on velvoitettu avaamaan kaiken käyttämänsä koodin.

Asiasta kertoi Hackaday.

Rallitietokoneen antamat tiedot. Baja versio 3 proto.

Rallitietokoneen antamat tiedot. Baja versio 3 proto.