Tänä keväänä Moottoripyörien suuri koeajokiertue järjestetään 31.5. Jyväskylässä, 1.6. Tampereella, 2.6. Turussa ja 3.6. Helsingissä. MP 23 -messut järjestetään 3. - 5.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa.

Jatkuvasti muuttuva tilanne rajoituksineen on ruokkinut epävarmuutta ja on erittäin haasteellinen sekä tapahtumajärjestäjille että messuille osallistuville yrityksille ja kävijöille.

MP-moottoripyörämessut järjestetään yleensä vuosittain helmikuussa Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna tapahtuma siirrettiin kertaalleen jo helmikuusta (4. – 6.2.2022) maaliskuun loppuun ja MP-messut oli tarkoitus järjestää 25. - 27.3.2022. Vaikka tapahtumien järjestäminen todennäköisesti on silloin mahdollista, MP-messuille ei saada tarpeeksi laajaa kattausta uutuusmoottoripyöriä.

Messukeskus teki siirtopäätöksen yhdessä MP-messujen toimeksiantajan Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston kanssa perjantaina 4.2.2022.

”Olemme todella pahoillamme, ettemme pääse järjestämään MP-messuja tänä vuonna. Valmistelut olivat jo pitkällä ja tahtotilaa löytyi rutkasti. Tuntui, että kaikki odottivat tapahtumaa innolla - sekä toimiala että motoristit”, kertoo tapahtumasta vastaavat projektijohtaja Niko Kantola Messukeskuksesta. “Jokainen kivi käännettiin ja uusia reittejä yritettiin löytää. Nyt vaan kerta kaikkiaan seinä nousi eteen.”

“Emme halua järjestää MP-messuja, joissa ei olisi ollut kuumimpia uutuuksia ja merkkejä kattavasti esillä. Nyt ei auta muu kuin siirtää ajatukset kevään koeajopäiviin, joista tehdään entistä kiinnostavammat”, sanoo Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto.

Myös Petrol Circus Custom Bike Show siirtyy ensi vuoteen. Miss MP -kisat järjestetään keväällä 2022. Koeajopäivien yhteydessä julkaistaan Vuoden MP-teko -äänestyksen voittaja ja MP Hall of Fameen nostettavat henkilöt.

Koeajopäivät neljällä paikkakunnalla

Moottoripyörien suuret koeajopäivät järjestetään 31.5. Jyväskylässä, 1.6. Tampereella, 2.6. Turussa ja 3.6. Helsingissä. Messukeskusten pysäköintialueilla. Koeajopäivillä pääsee koeajamaan samalla kertaa useampia moottoripyörämerkkejä ja -malleja. Itselle sopivan moottoripyörän löytäminen ja erilaisten vaihtoehtojen vertaileminen on helppoa. Tapahtumat ovat veloituksettomia ja niihin voi tulla omalla moottoripyörällä. Kolme vuotta sitten kolmella paikkakunnalla oli yhteensä yli 1 200 koeajajaa.

MP-messujen siirron vuoksi Vuoden 2022 MP-tekoa voi äänestää 15.5. asti. Ehdokkaina ovat moottoriurheilurata KymiRing, entinen ratamoottoripyöräilijä Aki Ajo ja MM-kultaa Flat track -sarjassa voittanut Lasse Kurvinen. Äänestää voi: www.mpmessut.fi