Motocrossin SM-sarjassa ajetaan tällä kaudella kuusi kaksipäiväistä kilpailua. Sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Karkkilassa. Mansikin moottoriurheilupuiston radalla tullaan näkemään lähes kaikki maamme huippukuljettajat, joten odotettavissa on tiukkoja kamppailuja SM-pisteistä.

Kilpailuviikonloppu käynnistyy lauantaina 21.5., jolloin radalle pääsevät luokkien MXD, MXC/A, MXV55, MXV45 ja MXV35 kilpailijat. Luokissa MXD, eli naisten luokassa ja MXC/A, eli 10-15-vuotiaiden kilpailijoiden luokassa ajetaan Suomen mestaruudesta, kun taas kolmessa veteraaniluokassa ajetaan Suomen Cupin mestaruudesta.

MXD-luokassa ajetaan tällä kaudella ensi kertaa Suomen mestaruudesta. Viime kaudella lajilla oli Suomen Cupin arvo. Ykkössuosikkina Karkkilaan tulee viime kaudella Cup-mestariksi ajanut Ria Virtanen. Viime kauden Cup-hopeaa ottanut Noora Uro sekä pronssinainen Hanna Reinola ovat myös ilmoittautuneet Karkkilaan. Kaikkiaan luokassa on 19 kilpailijaa.

MXC/A-luokassa viime kauden kärkinimet ovat siirtyneet luokkaa ylemmäs, joten katse kiinnittyy uusiin nimiin. Tällä kaudella ovat MX-liigassa tehneet kovaa tulosta ainakin Samu Jokila, Jan Köiv, Viktor Leppälä, Eemil Pesonen ja Luca Väg, joten tästä viisikosta voisi hyvinkin löytyä voittaja myös Karkkilassa. Kisaan starttaa 24 kilpailijaa.

Pääluokat sunnuntaina

Sunnuntaina 22.5. ovat vuorossa niin sanotut motocrossin pääluokat MX125, MX2 ja MX1.

MX125-luokassa ajetaan tällä kaudella ensimmäistä kertaa SM-pisteistä. Luokasta on vaikea löytää selkeää ennakkosuosikkia, mutta ainakin Aaro Menna ja Simo Koskinen ovat huomionarvoisia. Kaksikko oli viime kaudella MXC/A-luokassa SM-mitaleilla, joten vauhti riittää varmasti pykälää isommassakin luokassa. Missään tapauksessa ei kannata unohtaa myöskään nimiä Arttu Sahlsten, Viljami Kyllönen, Eero Peippo ja Heikki Vähäpesola. Kisaan mukaan lähtee 42 kilpailijaa.

MX2-luokassa mukana on todella vahva nimimiesten joukko. Viime kauden mestari Matias Vesterinen on mukana, samoin muut mitalistit, Mauno Nieminen ja Kasper Kangasniemi. Pakkaa tulevat lisäksi sekoittamaan muun muassa Wiljam Malin, Nico Stenberg ja Sampo Rainio. Joukkoon kannattaa nostaa myös kotiradallaan ajava toisen polven motocrossari Kaapo Kalatie. Lisäksi puomille asettuvat enduron MM-sarjaa ajavat Peetu Juupaluoma ja Roni Kytönen, joten luokan voitosta tullaan varmasti näkemään tiukka taistelu. Luokassa ajaa 28 kilpailijaa.

- Olen viimeksi ajanut crossikisan vuonna 2019. Olen jo pari vuotta ajatellut, että olisi kiva ajaa välillä crossiakin, niin ilmoittauduin sitten Karkkilaan kun sopiva tilaisuus tuli. Tämä jää varmasti minun kohdaltani kauden ainoaksi crossikisaksi, joten ei minulla mitään suurempia odotuksia kisasta ole. Mutta jos nyt lähtöpuomin yli yrittäisin päästä ja saisin ajettua pari hyvää erää, niin olisin tyytyväinen, Kytönen naureskeli.

MX1-luokassa ei mukana ole ketään viime kauden mitalisteista, mutta neljänneksi sijoittunut Jere Haavisto on mukana. Haavistohan voitti edellisenä viikonloppuna ajetun MX-liigan kilpailun Sipoossa, joten vauhti ainakin on kohdallaan. Viime kauden sarjaviitonen, Juuso Matikainen, on kärsinyt pari viime kautta loukkaantumisista ja käsivaivoista. Nyt on kaikki kunnossa ja Matikainen lähtee hakemaan voittoa Karkkilasta.

- Talvi on mennyt paremmin kuin vuosiin ja olen saanut treenata ilman loukkaantumisia. Kauteen lähdettäessä minulla ei ole muuta tavoitetta, kuin Suomen mestaruus. Olen ajanut niin kauan, että ei ole motivaatiotakaan treenata minkään muun takia kuin mestaruuden. Viime viikonloppuna Sipoossa starttini olivat hyviä ja johdinkin molempia eriä. Sitten Haavisto meni molemmissa erissä ohi ja se jäi hieman harmittamaan. Nyt on revanssin paikka, Matikainen suunnitteli.

Suomalaiskaksikkoa lähtee haastamaan Viron Jörgen-Matthias Talviku, joka on aina viihtynyt Suomen kilpailuissa ja on varmasti yksi voittajasuosikeista myös Karkkilassa. Luokassa on mukana 21 kilpailijaa.

Lipunmyynti tapahtuu portilta. Lauantain lippu maksaa 15 EUR ja sunnuntain lippu 20 EUR. Koko viikonlopun lippu maksaa 25 EUR. Alle 12-vuotiailla on alueelle vapaa pääsy.

Kilpailut Karkkilassa käynnistyvät kumpanakin päivänä kello 11:30.

Mansikin moottoriurheilupuisto sijaitsee osoitteessa Puhdistamontie, Karkkila.

Sunnuntain kilpailua voi seurata myös Youtuben kautta osoitteesta: https://youtu.be/nEJxr47tSR8

Suora lähetys alkaa kello 11:15.