Tunnustamme, että Juhannustarinamme juoni saattaa etäisesti muistuttaa jonkun vähän tunnetumman kirjoittajan kynän jälkeä, mutta kaikki hyvät tarinathan on jo kerrottu. Joten emme ota asiasta murhetta, älkää tekään. Kiitos kuitenkin sille vähän tunnetummalle kirjoittajalle.

Juhannusyön näytelmässä pääosassa ovat Harrikkakuski Thessen ja Hussella köröttelevän adve-kuski Hippolinnan häät. Tähän muut tarinan tapahtumat hämäräperäisesti ja täysin epäloogisesti lomittuvat. Kuten elämässäkin, prätkäkuskien rakkaus- ja prätkämerkkisuhteet ovat varsin kiemurtelevaiset, joten Hayabusa-kuski Lysandropopoulus ja Indian-kuski Demetripopoulos ovat molemmat rakastuneet Helenaan, joka puolestaan köröttelee historiallisen vanhalla CeeZetan satapiikillä. Helena rakastaa Lysandropopoulusta, vaikka hänellä onkin Hayabusa, mutta hänen kaverinsa Trumpalla viuhtova "kyykkypyörä"-Henni puolestaan Demetripopoulosta, juuri koska hän ajaa Indianilla.

Bensiininkatkuinen (osin ehkä venttiilinohjureista vuotavan palavan öljynkin) hajuinen ja makuinen tarina olisi aivan riittävä jo näin tällaisenaankin, mutta Helenan isä, vannoutunut Kotarikuski, diggaa Indianilla ajavaa Demetripopoulosta ja sanoo "ei"  Helenan ja Lysandropopouluksen liitolle. Keskeisiä syitä ovat isän epätoivo Hayabusan tulosta perheen moottoripyörävalikoimaan ja syvä häpeä siitä, että hänen tyttärensä muutenkin ajaa "tolla vanhalla sohlolla" (tarkoittaa siis CZ:aa). Lysandropopouluksen iästä meillä ei ole vahvistettua tietoa.

Thesse  vahvistaa, että  Helenan on toteltava isäänsä, vaikka tämä ajaakin Kotarilla, joten Helena ja Lysandropopoulus (Lysse) pakenevat läheiseen metsään. Siellä selviää, että kevyellä CZ:lla ajava Helena pärjää aivan hyvin huonommillakin poluilla, kun taas Lysse on posessa raskaan ja asvaltille tarkoitetun Hayabusansa kanssa. Seuraa parisuhde-erimielisyyksiä ja kysymystä siitä, kummalla lopulta on parempi moottoripyörä. Lysse äreytyy ja suhde on katkolla.

Samaan aikaan toisaalta saapuvat H-D:llä ajava Moottoripyöräkeijut MC:n pomo Obi-van-Ron ja hänen vaimonsa, rutisevalla omavalmisteella matkaava "Turma-Titania", samaiseen metsään osallistuakseen Thessen häihin ja valvomaan niitten turvallisuutta. On kuulunut huhua, että Uraleilla matkaavat kilpailevat kerholaiset tulisivat häiritsemään tilaisuutta.

Kuten avioliitoissa aina joskus, pariskunnalla on menossa jonkin sortin kulminaatiopistekeskustelu, koska Obi-van-Ron haluaisi "palvelukseensa" Turma-Titanian omavalmistepyörän rakentaneen kauniin Indianilla työskennelleen ottopojan. Titania ei suostu luopumaan tästä, joten Obi-van-Ron pohtii sopivaa kostoa: "Minä kyllä sen prätkästä ketjulukon salaa irrotan..."

Metsässä tietenkin häärää monenlaista kansaa Hondilla, GasGaseilla, Jammuilla ja Nortoneilla sekä Zeroilla varustettuina. He treenaavat erilaisia häästunttinäytöksiä varten, säikäyttäen ohimennessään henkihieveriin vakavahenkisiä sovintotoimenpiteitä harjoittavat Lyssen ja Helenan.

Obi-van-Ron lähettää ketjulukon irroittamisen sijaan palvelijansa, Kawasakilla kirmaavan Pukin, hakemaan voimajuomaa, jonka nauttija (Ei, emme tiedä sen alkoholipitoisuuden määrää. Oletettavasti kuitenkin vahvempaa kuin keskiolut, jos toimii huikalla.) rakastuu ensimmäiseen kohtaamaansa, olipa tämä kuka tai mikä tahansa. Hän määrää juomaa käytettävän Turma-Titaniaan, jotta saisi tältä kiristettyä mekaanikkopojan. Metsässä Puck törmää häästuntteja treenaaviin, ja tulee muuttaneeksi GasGas-kuskin pyörän Royal Enfieldiksi. Turma-Titania näkee herätessään ensimmäisenä Royal-Enfieldin, ja rakastuu siihen sen kuljettajan suureksi hämmennykseksi.

Jotta draamapuoli ei lässähtäisi vielä tähänkään, Obi-van-Ron havaitsee Demetripopouloksen (Demis, kukaan ei jaksa loputtomiin kirjoittaa näin tiheään koko pitkää nimeä) metsässä kaahaamassa Indianillaan karanneen Helenan perässä sekä kyykkypyörä-Hennin puolestaan tinnaavan Trumpallaan Demiksen pauloissa. Demis kuitenkin vähät välittää Hennistä, vaikka tämä palvookin sekä miestä että tämän pyörää.

Tarinan sisäisellä logiikalla, ja koska miehellä on valtaa, Obi-van-Ron lähettää Pukin käyttämään voimajuomaa Demikseen, jotta tämä ihastuisi Henniin. Puk on kuitenkin jatkuvasta ympäriinsä ajelemisesta sen verran piipussa, että sekoittaa pariskunnan Lysseen ja Helenaan ja törkkää juoman Lysselle, joka rakastuu paikalle osuneen Hennin Trumppaan ja luovuttaa hänelle Hayabusansa. Helena ottaa asiasta törkeät pultit, mutta ei hätää, tarina jatkuu.

Obi-van-Ron jatkaa kieroa omaehtoista peliään ja käyttää juomaa Demikseen, ja saa tämän rakastumaan Henniin. Demis ja Lyssos kohtaavat, ja alkavat ajaa kilpaa Hennistä. Puk kaahaa Kawan crossarilla heidän edellään ja lopulta molempien kunto pettää ja he nukahtavat metsän siimekseen. Lysselle juotetaan lisää taikalitkua, jolloin hän rakastuu uudelleen Helenaan. Royal Enfield muuttuu takaisin GasGasiksi ja Turma-Titania vapautuu rakastamasta pyörää sen kuskin suureksi helpotukseksi. Samalla hän antaa Indian-mekaanikkopoikansa Obi-van-Ronille.

Hyvässä tarinassa kaikki päättyy aina hyvin. Koska Demis on nyt rakastunut Henniin ei ristiriitaa enää ole,  ja kun Thesse on riittävän pitkään seurannut tätä härdelliä ja kaikkea, mitä siinä on tapahtunut, hänkin hyväksyy Lyssen ja Helenan liiton pyörämerkeistä nyt enää sen enempää piittaamatta (Jos joku lukijoista on vielä tässä vaiheessa selvillä tarinan käänteistä, onnittelemme, me putosimme jo aikaa sitten).

Kaikki tarinaan osalliset tuntuvat ikäänkuin heränneen lumouksesta ja ovat innoissaan siitä, että on olemassa monenlaisia moottoripyörämerkkejä ja malleja ja niillä erilaisia tarkoitusperiä. Eikä sekään kurjempaa ole, että jengi hyväksyy toisensa.

Tarina loppuu Thesselle esitettyyn moottoripyörästunt-näytökseen, joka sujuu muutamaa puuhunajoa lukuunottamatta kohtuullisen hienosti. Kuten ennakoitiin, Ural-jengi vahvistettuna sivuvaunuilla hyökkää tilaisuuden kimppuun. Tilanne kuitenkin rauhoittuu nopeasti, kun Ural toisensa jälkeen joko hyytyy tai lakkaa toimimasta. Alkaa loputon ruuvaaminen, jossa auttavat myös kaikki muut tilaisuuteen osallistuneet.

Hauskaa Juhannusta kaikille!

Toivoo Motouutisten toimitus