Roni Kytönen ajoi mainiosti, sijoittuen 2. Junioreiden GP:ssä, kun edelle ehti ainoastaan sarjaa johtava, Ranskan Zachary Pichon.

"Olen todella tyytyväinen päivään. Ainoa pieni stumppi tuli viimeisellä extreme testillä, kun vauhti pysähtyi kivikinkamaan. Zachary Pichonin vauhtiin ei vaan rahkeet tänään riittäneet, mutta kokonais yleiskilpailussa 6:ksi nopein antaa luottamusta sunnuntain koitokseen, Kytönen totesi.

Roni Kytönen kuva Rally.pov.

Roni Kytönen kuva Rally.pov.

Hermanni Haljala tuskaili ajonsa kanssa ja 15:sta sija veti mielen matalaksi.

"Tein pyörään säätöjä ennen kilpailua ja ne eivät toimineet sitten ollenkaan. Syyllinen löytyy peiliin katsomalla ja nyt sunnuntaille tarvii keksiä jotain, ettei päivästä tule pelkkää selviämistä."

Peetu Juupaluoma sijoittui 20:ksi lauantain kilpailussa.

"Tänään oltiin kaukana nappisuorituksesta, kaatumisia tuli alkuun, jotka sitten rikkoivat sen pienenkin rytmin. Extreme-ja crossitesteillä ajoi tuntui hyvältä, mutta kello ei tykännyt. Sunnuntaille pyrin parantamaan ajoa ja sitä kautta tulosta."

Nuorten GP:ssä Samuli Puhakainen ei ollut 3. sijasta huolimatta millään tavalla tyytyväinen päivän suoritukseensa.

"Tuntui ajon osalta siltä, että mihinkään ei oikeen pääse, mutta kello kuitenkin tykkäsi näköjään muuta. Extremetesti sujui ainoastaan." Lisäksi Puhakainen antoi palautetta järjestäjien suuntaan. " Testien tekijöillä oli työ jäänyt todella heikolle tasolle ja tälläistä ei tämän tasoisissa kilpailuissa tulisi olla ollenkaan. Todella luokatonta toimintaa."

Pyry Juupaluoma ajoi 6:ksi, mutta verrattuna edellisiin kilpailuihin, aikaero kärkeen on supistumaan päin.

"Tyytyväinen tulokseen, mutta ajaminen tuntui kankealta, enkä oikein tykännyt pätkistä. Ainoastaan extreme sujui omasta mielestä nyt parhaiten. Pienillä askelilla ajamista on saatu paremmaksi ja sitä olisi sunnuntaina tarkoitus jatkaa."

Muista luokan Suomalaisista Niko Puotsaari oli 14:sta ja Juho Ahokas 15:sta.

Kilpailu jatkuu tänään sunnuntaina.

Tulokset: 

Enduron MM-sarja 4/7 osakilpailu, Coimbra, Portugal 10/10 maastokoetta.

Junioreiden GP:

1) Zachary Pichon, FRA, Sherco 1.00.52,26 2) Roni Kytönen, FIN, Honda +39,93 3) Luc Fargier, FRA, Beta +53,82...15) Hermanni Haljala, FIN, TM +3.19,46 20) Peetu Juupaluoma, FIN, Husqvarna +4.01,26

Nuorten GP:

1) Harry Edmondson, GBR, Fantic 1.03.11,24 2) Kevin Cristino, ITA, Fantic +2,47 3) Samuli Puhakainen, FIN, TM +21,68...6) Pyry Juupaluoma, FIN, Fantic +1.35,47 14) Niko Puotsaari, FIN, Husqvarna +4.29,81 15) Juho Ahokas, FIN, Beta +4.32,44