Voimakkaat vesisade- ja ukkoskuurot saattavat pahimmillaan aiheuttaa tiellä liikkujille vaaratilanteita esimerkiksi teille kaatuneiden puiden tai tulvien muodossa. Fintrafficin tieliikennekeskuksesta muistutetaan, että ajo-olosuhteet saattavat muuttua nopeastikin ja keli- ja tieliikennetilanne kannattaa tarkistaa ennen matkallelähtöä.

Moottoripyöräilijälle ukonilma voi olla todella vaarallinen, sillä motoristi on tien päälllä kuin liikkuva ukkosenjohdatin. Autossa olijat taas ovat suojassa salamoilta, koska auton metallikori muodostaa Faradayn häkin, jonka ulkopuolelle salamat jäävät.

Kuten varsinkin moottoripyöräilijät tietävät, hyvällä reittisuunnittelulla ja oikealla ajoituksella pystyy parhaimmillaan kiertämään tai ohittamaan ukonilmat. Apua löytyy Forecan Reittisääkartasta (aloituskuvssa). Siihen voit sijoittaa lähtöpaikan ja päämäärän, ja kartta kertoo, millainen sää reitillä vallitsee. Lähtöaikaa ja reittiä sopivasti muuttamalla voi vaikuttaa matkan sujumiseen, jos nimittäin ukkonen ja mahdollisesti rakeet uhkaavat.

Sade- ja ukkostutkat antavat lisätietoa.

Sade- ja ukkostutkat antavat lisätietoa.

Forecan palvelu on myös Ukkos- ja täsmätutka, jonka löydät täältä. Sen avulla voi tarkastella sade- ja ukkosennustetta tai reaaliaikaista tilannetta joko koko maan tai jonkin tietyn alueen varalta. Näkymän voi valita 5, 10 tai 60 minuutin aikavälillä. Viimemainittu antaa pisimmän ennusteen.

Kolmas työkalu on Finntrafficin Liikennetilannekartta, josta selviää myös huonon sään vaikutus ruuhkien ja tietöiden lisäksi.

Finntrafficin Liikennetilannekartta tarjoaa monipuolisesti palveluja.

Finntrafficin Liikennetilannekartta tarjoaa monipuolisesti palveluja.

”Ajokelit voivat olla nyt haasteellisia monin paikoin Suomea. Ukkosmyrskyt ja rankkasadekuurot ovat kuitenkin vaikeasti ennustettavia, joten päivittyvää tilannetietoa kannattaa seurata vaikkapa Liikennetilanne-palvelusta (liikennetilanne.fintraffic.fi), josta näkee ajokelit ja esimerkiksi tieliikenteen häiriöt. Voimakkaat rankkasateet saattavat aiheuttaa taajamatulvia, sekä vaikuttavat ajaessa näkyvyyteen ja tuovat mukanaan myös vesiliirtovaaran. Kelien mukainen ajotapa ja pitkät turvavälit edellä ajavaan ovat nyt turvallisen liikenteen avaintekijöitä”, summaa tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.