Kun edellinen kisa Siilinjärvellä ajettiin sateessa, niin sadetta saatiin myös Orimattilassa, onneksi ei sentään aivan samassa määrin.

MX125-luokalla aloitettiin ja ensimmäisenä paikkansa starttipuomilta sai valita luokan aika-ajossa nopeimman ratakierroksen ajanut Aaro Menna. Kun starttipuomi kaatui, niin parhaan startin otti Menna, kuten sarjan pistejohtajalle sopiikin.

Menna ajoi välittömästi muilta karkuun ja erävoittoon, mutta seuraavista sijoista käytiin tiukkaa kisaa. Kakkospaikka vaihtui useampaan kertaan, kunnes Heikki Vähäpesola sai tehtyä pienen eron muihin ajaen ruutulipulle toisena. Jonni Hujala, Simo Koskinen ja Eero Peippo taistelivat kolmospaikasta. Ratkaisu syntyi viimeisellä kierroksella kun Hujala kaatui kolmospaikalta ja kolmantena maaliin ehti Peippo.

Toisessa erässä parhaiten aloitti Arttu Sahlsten, mutta kärkeen nousi kohta Kasimir Hindersson ja nykäisi heti melkoisen eron muihin. Aaro Menna oli neljäntenä ja takaa-ajo kohti kärkeä alkoi. Toisella kierroksella Menna nousi kakkospaikalle ja sitten tähtäimessä oli Hindersson. Tiukka kamppailu voitosta ratkesi erän loppupuolella kun Menna lipsahti hiukan radalta ulos ja Hindersson karkasi sen verran kauas, että Menna päätti tyytyä kakkossijaan. Kolmanneksi ajoi Heikki Vähäpesola. Päivän yhteistuloksissa voiton otti Menna, toiseksi sijoittui Vähäpesola ja kolmanneksi Eero Peippo.

Aaro Menna saalisti MX125-luokan parhaat SM-pisteet Orimattilasta.

Aaro Menna saalisti MX125-luokan parhaat SM-pisteet Orimattilasta.

- Ensimmäisessä erässä sain hyvän startin ja ajoin vain omaa ajoani maaliin. Toisessa erässä startti oli myös hyvä, mutta ensimmäisessä mutkassa jäin hiukan. Jouduin sitten vähän ohittelemaan siinä alussa. Sain Kasimirin (Hindersson) kiinni ja pääsin pari kertaa vierellekin, mutta en ohi. Lopussa alkoi tulla virheitä, kun oli vähän turhan paljon yritystä. Ajoin sitten vain varmasti maaliin, Menna selvitti.

Rainion vuoro voittaa

MX2-luokassa oli ainakin aika-ajon perusteella odotettavissa tiukka kisa, sillä Kimi Koskinen oli kierroksella vain reilun sekunnin kymmenyksen Sampo Rainiota nopeampi. Startin jälkeen Mauno Nieminen ja Kimi Koskinen eivät tahtoneet saada toisiinsa eroa lainkaan. Koskinen sai lopulta puristettua pienen eron Niemiseen, jolla alkoi olla kiire Sampo Rainion kytätessä kakkospaikkaa. Ohitus onnistuikin toisella kierroksella ja Nieminen tippui kolmanneksi.

Koskisen vauhti jatkui hyvänä, jopa niin hyvänä, että hänellä oli varaa lipsahtaa kerran kyljelleenkin ja säilyttää silti johtonsa maaliin saakka. Rainio ajoi maaliin toisena ja kolmospaikalle nousi Kaarel Tilk.

Toisessa erässä parhaat ensimetrit ajoi Mauno Nieminen, mutta joutui kuitenkin päästämään jo ensimmäisellä kierroksella Sampo Rainion ohitseen. Rainio ei kärjessä virheitä tehnyt, vaan kontrolloi tarkasti ajoa ja piti Niemisen sopivan matkan päässä takanaan maaliin saakka.

Kimi Koskinen ohitti erän puolivälissä Kaarel Tilkin ja ajoi maaliin kolmantena. Yhteistuloksissa päivän voiton kuittasi Rainio. Podiumin kakkospaikalle nousi Koskinen ja kolmospaikalle Nieminen.

Sampo Rainio ajoi voittoon MX2-luokassa.

Sampo Rainio ajoi voittoon MX2-luokassa.

- Ensimmäisessä erässä ei oikein startti onnistunut ja pyörän kanssakin oli pieni tekninen murhe. Toiseen erään vaihdoin pyörää. Startti oli parempi ja oma ajo riitti voittoon, niin siihen olen tyytyväinen. Lopussa pystyin sitten jo hiukan varmistelemaankin, Rainio kertoi.

Haaviston voittoputki jatkui

MX1-luokkaa on tällä kaudella hallinnut Jere Haavisto, joten parin sekunnin pohjat aika-ajossa ei yllättänyt ketään. Tämä osoitti hyvin myös, että Haavistoa on vaikea voittaa. Karel Kutsar oli kuitenkin eri mieltä ja ampui startista kärkeen. Kakkospaikasta väänsivät Juuso Matikainen ja Andero Lusbo, Haaviston tarkkaillessa tilannetta neljäntenä. Hetkessä Haavisto oli kuitenkin jo kakkosena ja tähtäimessä oli kärjessä ajava Kutsar.

Kisa voitosta oli todella tiukkaa. Kutsar painoi edellä karkuun sen minkä pääsi ja Haavisto tuli perässä enemmän kuin tosissaan. Kaksi kierrosta ennen maalia Haaviston oli pakko antaa periksi kun ajolaseista loppui puhdas pinta. Näin Kutsar ajoi lopulta helppoon voittoon ja Haavisto koki kauden ensimmäisen tappionsa. Kolmossijan kamppailu Lusbon ja Matikaisen välillä ratkesi kun Lusbo lipsahti nurin ja Matikainen ehti maaliin kolmantena.

- Kakkossija ei kyllä maistu, mutta ohituspaikkoja ei vain löytynyt. Kahdelle viimeiselle kierrokselle minulla ei ollut repäreitä enää lainkaan, niin oli pakko antaa periksi, Haavisto harmitteli.

Toisen erän aloitti parhaiten Jere Haavisto. Peräänsä hän sai Karel Kutsarin ja Juuso Matikaisen. Haavisto eteni vakuuttavasti tehden koko ajan hieman eroa Kutsariin. Kärkikaksikon takana kolmospaikasta väänsivät Juuso Matikainen ja Andero Lusbo. Haavisto ajoi maaliin selkeänä voittajana ja yhtä selkeästi erän kakkoseksi sijoittui Kutsar. Lusbo nousi kolmanneksi erän puolivälissä ja teki erän lopulla vielä selkeän eron Matikaiseen.

Yhteistuloksissa Haavisto ja Kutsar päätyivät tasapisteisiin, mutta päivän voittaja oli Haavisto, Kutsarin sijoittuessa toiseksi. Myös Lusbo ja Matikainen päätyivät tasapisteisiin ja kolmantena miehenä podiumille nousi Lusbo.

- Ensimmäisessä erässä vähän kädet puutuivat kun yritin päästä Karelista (Kutsar) ohi. Se ei ollut myöskään ajollisesti niin hyvä erä kuin tämä toinen. Ohittaminen oli aika hankalaa, koska ei ollut paljoakaan ohituslinjoja, Haavisto totesi.

Linkki tuloksiin tässä.

SML AMOQ SM Motocrossin seuraava osakilpailu ajetaan 30.-31.7. Tampereen Kaanaassa.

Edit 18.7. klo 8.32.: lisätty linkki tuloksiin.

Aiheesta aiemmin:

SM-motocross: Melissa Mäntylä ja Jasper Köiv voittivat luokkiensa SM-osakilpailut lauantaina Orimattilassa

SM-motocross jatkuu lauantaina Siilinjärvellä

SM-motocross: Haavistolle parhaat SM-pisteet sunnuntaina

Kytönen toiseksi Karkkilan SM-motocross-avauksessa

Viikonlopun mp-kisat: SM-motocrossia, X-Trialia sekä tietysti Imatranajot