MX125-kuutioisten luokassa Aaro Mennalla oli mahdollisuus varmistaa Suomen mestaruus jo Alavudella, sillä Menna tarvitsi vain kaksi pistettä enemmän kuin sarjassa toisena ollut Eero Peippo. Aika-ajo lupasikin hyvää, kun Menna kiersi radan vajaan sekunnin muita nopeammin ja pääsi näin valitsemaan ensimmäisenä paikkansa starttipuomilta.

Ensimmäisessä erässä puomi oli yhtä paikkaa vaille täysi, eli 39 kilpailijaa syöksyi matkaan. Arttu Sahlsten antoi alkukiihdytyksessä tiukan vastuksen, mutta Aaro Menna lähti vetämään joukkoa perässään Kasimir Hindersson ja Arttu Sahlsten, joka kävi tiukkaa kisaa Heikki Vähäpesolan kanssa. Kärkikaksikon taistelu voitosta jatkui lähes erän loppuun asti, kunnes Hindersson antoi periksi ja Menna ajoi erän voittoon. Kolmantena ruutulipulle ajoi kotiyleisön riemuksi Heikki Vähäpesola. Kun Eero Peippo ajoi maaliin vasta yhdeksäntenä, oli Aaro Mennan mestaruus enää sinettiä vaille.

MX125, kuva Miia Pihlajamäki

MX125, kuva Miia Pihlajamäki

- Erän lopussa sain jo löysättyä, kun Kasimir (Hindersson) alkoi jäädä. Toinen erä on otettava vain varman päälle, etten kaadu, Menna suunnitteli.

Toisessa erässä Hindersson aloitti parhaiten, kun taas Mennan startti epäonnistui totaalisesti. Kovin montaa kierrosta ei kuitenkaan tarvittu, kun Menna ajoi jo kakkospaikalla. Hindersson ajoi rauhassa voittoon, sillä Menna ei enää edes yrittänyt häntä tavoittaa, vaan tyytyi ajamaan maaliin kakkossijalla ja Suomen mestarina. Kolmanneksi erässä ajoi Eelis Viemerö. Päivän yhteistuloksissa voiton otti Hindersson, Menna oli toinen ja kolmantena podiumille nousi ensimmäisessä erässä seitsemänneksi sijoittunut Viemerö.

- Tämä mestaruus oli valmentajien, sponsorien ja yhteistyökumppanien ansiota. Viime vuosi jäi vähän harmittamaan, kun jäin MXC/A-luokassa SM-hopealle, mutta kun nyt tuli mestaruus, niin ei se enää haittaa. Kausi on mennyt todella hyvin, eikä ole tullut mitään loukkaantumisia, Menna iloitsi.

Koskinen vei molemmat erät

MX2, kuva Miia Pihlajamäki.

MX2, kuva Miia Pihlajamäki.

MX2-luokan ensimmäiseen erään starttipuomille saapui 20 kilpailijaa, joten puomilta sai lähes sen paikan, jonka halusi. Puomin kaatuessa sarjan pistejohtaja Kimi Koskinen ampui kärkeen ja nykäisi saman tien melkoisen eron muihin. Tiukimmin Koskisen kanssa mestaruudesta taisteleva Mauno Nieminen puolestaan epäonnistui startissa ja useampi kierros kului, ennen kuin Nieminen nousi toiseksi. Kolmossijasta käytiin monen kuljettajan voimin tiukkaa kisaa ja paikka vaihtui useaan kertaan. Pisimmän korren veti lopulta Kasper Kangasniemi.

- Kyllä viime viikonloppu vielä vaikuttaa ajoon. Nyt täytyy saada heti palautuminen käyntiin, että jaksan ajaa toisen erän kunnolla, erän voittanut Koskinen arvioi.

Toisessa erässä Kimi Koskinen starttasi jälleen hyvin ja samoin teki nyt Mauno Nieminen, joka jahtasi Koskista aivan tosissaan. Kolmossijasta kisasivat puolestaan Kasper Kangasniemi ja Eliel Lehtinen. Kärkikaksikon voittotaistelu päättyi erän loppupuolella, kun Nieminen päätti tyytyä kakkossijaan ja antoi periksi. Erän voitto siis Koskiselle ja kakkossija Niemiselle. Kolmossijasta taistelu jatkui kuitenkin loppuun asti ja tuo taistelu päättyi Kangasniemen eduksi.

Näin toisen erän järjestys oli sama kuin ensimmäisessäkin erässä ja samassa järjestyksessä kolmikko nousi myös podiumille.

- Kyllä jäi hyvä fiilis, mutta kyllä oli rankkaakin. Välillä jo ajattelin, että kun eroa ei tule millään, että kohta tässä kyllä selkäranka katkeaa. Koville otti, Koskinen myönsi.

Haaviston hallinta jatkuu

MX1, kuva Miia Pihlajamäki.

MX1, kuva Miia Pihlajamäki.

MX1-luokan ensimmäisessä erässä Juuso Matikaisen startti onnistui täydellisesti, kun taas pahimman kilpakumppanin Jere Haaviston startti ei sitä ollut. Pyörä lähti keulimaan ja Haavisto joutui hetkeksi päästämään kaasusta. Nopeasti Haavisto kuitenkin nousi kakkospaikalle ja aloitti Matikaisen jahtaamisen. Jahtiin ei paljon aikaa tarvittu, sillä Haavisto nousi kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella ja meni menojaan. Matikainen ajoi maaliin toisena ja Andero Lusbo toi Viron värit ruutulipulle kolmantena.

- Erän voitto oli hyvä, mutta ajoon en ole tyytyväinen. Kädet menivät jumiin jo heti alussa, niin ajo meni vähän cruisailuksi, Haavisto tunnusti.

Toisessa erässä Juuso Matikainen lähti jälleen parhaiten, mutta Jere Haavisto nousi kärkeen jo kolmannessa mutkassa ja karkasi saman tien muilta. Haavisto voitti erän miten halusi ja yhtä selkeästi Matikainen ajoi erässä toiseksi. Kolmossijan kamppailu huipentui aivan erän loppuun kun Emil Silander yritti pitää Andero Lusboa takanaan.

Silanderin taistelu kannatti, tuloksena kauden paras eräsijoitus, kolmas. Se riitti nostamaan hänet myös yhteistuloksissa Haaviston ja Matikaisen jälkeen podiumin kolmospaikalle.

- Oli aika rankka erä. Ajo kyllä kulki paremmin kuin ensimmäisessä erässä. Rata oli tänään melko haastava, Haavisto jutusteli.

Kauden viimeinen SM-osakilpailu ajetaan 10.-11.9. Kurkvuoren radalla Imatralla.

Päivän kaikki tulokset https://speedhive.mylaps.com/Events/2035169