"Mistä löytyvät surkeimmin ylläpidetyt kylätiet? Mistä löytyvät rumimmat reiät, huonokuntoisimmat tiet ja mahtavimmat montut? Onko sinun kotitiellä tuuheaa nimismiehen kiharaa? Väisteletkö päivittäin isoja kiviä? Me haluamme niistä kuvia lokakuun 2022 aikana. Tämä on kuvakilpailu. #SuomenSurkeinKylätie", todetaan Suomen Kylät ry:n ja Suomen Tieyhdistys ry:n tiedotteessa.

Kilpailussa kahdeksan surkeinta kylätietä valitaan raadin toimesta yleisöäänestykseen, joka järjestetään Maaseudun Tulevaisuuden nettisivulla. Yleisö äänestää Suomen surkeimman kylätien, joka saa palkinnoksi päättäjien näkyvyyden ja lisäksi järjestetään kahvitus samaisella tiellä.

Kisassa etsitään surkeimpiä teitä sekä maaseudulta että kyliltä. Järjestäjät käyttävät kuvia eduskuntavaalivaikuttamisessa. Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry haluavat kertoa päättäjille maaseudun tiestön surkeasta tilanteesta.

Samalla ne ovat sitä mieltä, että maaseudun veronmaksajien on saatava veroilleen katetta omilla kyläteillään.

Kilpailun säännöt:

Suomen surkein kylätie -kuvakilpailuun voi toimittaa kuvia ma 31.10.2022 saakka. Kuvien on hyvä olla otettuja vuoden 2022 aikana. Kilpailuun toimitettujen kuvien julkaisuoikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjille Suomen Kylät ry, Suomen Tieyhdistys ry ja Maaseudun Tulevaisuus. Toimitettuja kuvia saa käyttää järjestäjien some-kanavissa, painotuotteissa ja nettisivuilla. Yhdistysten edustajat valitsevat raatina kuvista 8 surkeinta kylätietä, jotka pääsevät mukaan Maaseudun Tulevaisuuden yleisöäänestykseen marraskuussa 2022.

Osallistu:

Lähetä kuvasi sähköpostilla osoitteeseen posti@suomenkylat.fi. Varmista turvallisuutesi tien päällä kuvia otettaessa. Mainitse sähköpostin yhteydessä nämä kuusi kohtaa:

  • 1. Tien nimi/numero ja kuvanottopaikka
  • 2. Tien sijainti (kylä/kunta)
  • 3. Kuvaajan nimi
  • 4. Kuvaajan sähköpostiosoite
  • 5. Miten tien huono kunto on vaikeuttanut sinun ja kotiseutusi elämää?
  • 6. Muut terveisesi päättäjille?

Lisätietoja Suomen Kylät ry:n sivustolla.

Toimituksen kommentti: Huomioikaa, että kilpailuun osallistuessanne kuvien jukaisuoikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjille. Ainakaan tämän tiedotteen mukaan kuvista ei myöskään anneta palkintoja, jollei sellaisiksi lasketa sitä, että voi mahdollisesti vaikuttaa kyläteiden laatuun.