Kesäkuun loppuun mennessä moottoripyöräonnettomuuksissa on kuollut ennakkotietojen mukaan 12 ja loukkaantunut 190 ihmistä. Viime vuonna onnettomuuksissa menehtyi 6 ja loukkaantui 198 henkeä samalla ajanjaksolla. Trafin mukaan muutos viime vuoteen verrattuna on huolestuttava. Moottoripyöräilyyn liittyy aina riskinsä, mutta motoristin omilla valinnoilla on suuri vaikutus turvallisuuteen. Ajotavan sopeuttaminen muuhun liikenteeseen, tilanteiden ennakointi ja kunnolliset varusteet ovat turvallisuuden perusta.

Edes kaupunkiajossa – vaikkapa kesäisellä jäätelönhakureissulla – ei tule unohtaa turvavarusteita, vaikka nopeudet ovatkin matalia ja kuumassa säässä kevyt asu tuntuisi mukavalta. T-paita ja shortsit eivät suojaa onnettomuustilanteessa, ja seuraukset voivat olla hyvin vakavat. Vastuullinen moottoripyöräilijä käyttää aina erottuvia, suojaavia ajovarusteita ja kypärää oikein kiinnitettynä.

Kypärä on pakollinen ajovaruste, mutta kesäkuun loukkaantumistilastot näyttävät synkiltä, joten kannattaa muistaa käyttää muitakin turvavarusteita helteistä huolimatta.

Kartutetaan ajokokemusta pienellä ensin

Moottoripyöräkortin luokat ja kuljettajaopetus muuttuivat alkuvuonna uuden ajokorttilain voimaan astumisen myötä. Nyt korttiluokkia on kolme: A1, A2 ja A. Moottoripyöräilijän pitää huolehtia riittävän ajo-oikeuden hankkimisesta. 

A1-kortilla saa ajaa kevyttä moottoripyörää, ja sen voi hankkia 16-vuotiaana. A2-kortilla pääsee teholtaan rajoitetun pyörän selkään, ja sen voi saada 18-vuotiaana. A-kortin voi ajaa 20-vuotiaana, jos taskussa on ollut A2-kortti kahden vuoden ajan ja on suorittanut vaaditun kuljettajaopetuksen. Muuten A-kortin ikäraja on 24 vuotta.

Trafin asianatuntijat muistuttavat, että olisi hyvä aloitella pienemmällä, ja vasta ajokokemuksen kartuttua siirtyä isompiin ja tehokkaampiin pyöriin.

Tutkimus ajokorttilain vaikutuksista turvallisuuteen

Trafissa on valmisteilla tutkimus uuden ajokorttilain vaikutuksista moottoripyöräkortin hankintaan. Tutkimuksessa selvitetään, miten lakiuudistus on vaikuttanut moottoripyöräilijöiden turvallisuuteen, heidän valmiuksiinsa toimia liikenteessä sekä kortin hankintaan.

Tavoitteena on tarkastella vaikutuksia laajasti . Samalla selvitetään koulutuksen ja tutkinnon sisällön tarkoituksenmukaisuutta sekä mahdollisia kehittämistarpeita. Osana tutkimusta tehdään syys-lokakuussa kysely mm. moottoripyöräkortin haltijoille. Tutkimuksen on tarkoitus valmistua maaliskuussa 2014.

Suomen teillä viilettää noin 236 000 moottoripyörää.

Trafin nettisivuilla on lisää tietoa moottoripyörien ajokorttiluokista ja niiden hankinnasta sekä ajokortin korottamisesta.

YouTubesta on katsottavissa Trafin vinkit moottoripyörän kesäkuntoon laittamiseen ja turvalliseen pyöräkauteen.