Offroad-moottoripyöräilyn vuosien 2020 ja -21 Suomen mestari Roni Salin nappasi uuden kauden SM-avauksen lähdön nimiinsä Kokemäen Järilässä lauantaina, mutta noin kilometrin ajon jälkeen valtaa pitävä mestari Eero Remes otti ykköspaikan haltuunsa. Tuusulan Moottorikerhon Remes jätti välittömästi Espoon Moottorikerhon Salinin ja muut takamatkalle. Enduron kolminkertainen maailmanmestari Remes saapui kahden tunnin kilpailun maaliin reilut kolme ja puoli minuuttia ennen toiseksi sijoittunutta Salinia.

- Ohitettuani Salinin koitin vetäistä hajuraon ja ajaa sen jälkeen varmasti. Hakkuuaukeat eivät olleet kovin kivoja, koska siellä oli paljon juuria ja kantoja, mutta reitti oli muuten ihan makea. Reitti oli vaihteleva ja pääasiassa oli mukava ajella. Ei siellä auttanut riehua menemään, vaan pääasia oli, että ajo eteni, Remes kuvaili suoritustaan.

- Ajoin edellisen kisani lokakuussa eikä minulla ollut nyt paljon treenitunteja alla. On se aina erilaista ja ”outoa” ajaa kauden eka kisa, kun ei vielä ole ajokuntoa, mikä rakentuu vasta kesän mittaan. Eka kisa on oma juttunsa ennen kuin taas tottuu kisaamiseen.

A- ja B-luokkien yhteisen SM-luokan kolmas oli Heinolan Moottorikerhon Miro Niemi ja neljäs Salon Moottorikerhon Niko Puotsaari. Viidenneksi korkeimmat SM-pisteet keräsi Turun Moottorikerhon (TMK) Hermanni Koskinen. Hän oli yleiskilpailussa kuudes, sillä edelle ehätti alle 20-vuotiaiden Suomen Cup -avauksen voittanut, Hämeenlinnan Moottorikerhon Joona Kukkonen. TMK:n Aaro Menna kävi välillä Kukkosen edellä, mutta sijoittui lopulta luokan kakkoseksi ja yleiskilpailun seitsemänneksi. Lohjan Seudun Moottorikerhon Juho Ahokas ajoi alle 20-vuotiaissa kolmanneksi.

Samassa lähdössä 40-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupin ensimmäisen osakilpailun voitti Hyvinkään Konekerhon Mika Karma. Toinen oli Mäntän Seudun Moottorikerhon Marko Leponiemi ja kolmas Vantaan Moottorikerhon Janne Mukkala.

Myös 50-vuotiaat veteraanit mittelivät Suomen Cup -avauksensa samassa lähdössä. Karkkilan Moottorikerhon Lari Lehtiö oli ykkönen ennen seuratoveriaan Tom Virolaista ja TMK:n Niko Pahlbergia.

Kansallisen B-luokan voitti Porin Moottorikerhon Jami Mäkinen. Toinen oli Tohmajärven Enduroseuran Jami Mielonen ja kolmas Salpausselän Moottorikerhon Aatu Anttila. Mäkinen sijoittui yleiskilpailussa 22:ksi.

Eero Remes 34 ja Roni Salin 96, kuva Marko Vihriä.

Eero Remes 34 ja Roni Salin 96, kuva Marko Vihriä.

Nummela naisten SM-avauksen ykkönen

Lauantain aiemmassa, toisena järjestetyssä lähdössä naisten hallitseva Suomen mestari, Kangasalan Moottorikerhon Anu Nummela nappasi voiton. Toiseksi korkeimmat SM-pisteet keräsi Jämsän Seudun Moottorikerhon (JSMK) Riina Lampinen. Kolmas oli Racing Club Kouvolan Tanja Kaitainen.

Samassa lähdössä kansallisen C-luokan pokkasi nimiinsä JSMK:n Martti Tammelin, joka oli myös kahden luokan yhteiskilpailun ykkönen. C-luokan toiseksi ajoi Lohjan Seudun Moottorikerhon Jarmo Koivunen ja kolmanneksi Kangasalan Moottorikerhon Eero Hintikka.

Tikkanen ikämiesten voittoon

Aamun ensimmäisenä lähtönä ajettiin 60-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupin ensimmäinen osakilpailu sekä kansallisten classic-, nuoret-, matkaendurot- ja kuntoluokkien paremmuuksista.

Veteraanien voiton kuittasi Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen. Toinen oli Hyvinkään Konekerhon Harri Viertoma ja kolmas Karkkilan Moottorikerhon Pasi Virtanen.

Classicissa kärkikolmikon muodostivat Hämeenlinnan Moottorikerhon Tomi Kuikka, Nummelan Moottorikerhon Petri Nyfors ja Pirkan Moottorimiesten Kai Kivekäs. Nuorissa voiton vei Forssan Moottoriseuran Miska Laine ennen Kauhajoen Moottorikerhon Topi Huhtalaa ja Kangasalan Moottorikerhon Vilho Virtasta. Matkaendurojen vauhdikkain oli Porin Moottorikerhon Paavo Henriksson. Kakkospaikan otti Sisu Enduron Ari Stenberg ja kolmas oli Racing Club Kouvolan Henri Nikunen. Kuntoluokassa ykköseksi ajoi Hämeenlinnan Moottorikerhon Joose Vuori, toiseksi Mäntsälän Moottorikerhon Jyrki Hannonen ja kolmanneksi Exreme Dirty Driwersin Juha-Pekka Lepistö.

Rauman Seudun Moottorikerhon ja Karhuenduron yhteisesti järjestämän kilpailun jälkeen SM-kausi jatkuu ensi lauantaina Hämeenlinnan kupeessa Parolannummella, missä kilpailuisäntänä toimii Hämeenlinnan Moottorikerho.

SML Cross Country SM Järilä 22.4.2023

Tulokset:

SM-luokka (A, B):
1. Eero Remes, TuMK, Husqvarna, 2:06:39.442
2. Roni Salin, EMK, Husqvarna, +3:34.488
3. Miro Niemi, HeMK, Kawasaki, +4:18.161
4. Niko Puotsaari, SaMK, Husqvarna, +5:05.181
5. Hermanni Koskinen, TMK, Yamaha, +9:21.694

Naiset:
1. Anu Nummela, KaMoKe, Husqvarna, 2:13:30.146
2. Riina Lampinen, JSMK, GasGas, 2:00:04.984
3. Tanja Kaitainen, RCK, GasGas, 2:02:07.732

U20:
1. Joona Kukkonen, HlMK, KTM, 2:13:03.191
2. Aaro Menna, TMK, Honda, 2:18:02.343
3. Juho Ahokas, LoSMK, Beta, 2:01:21.869

V40:
1. Mika Karma, HyKoKe, Husqvarna, 2:01:44.028
2. Marko Leponiemi, MSMK, TM, 2:06:42.632
3. Janne Mukkala, VMK, KTM, 2:07:44.842

V50:
1. Lari Lehtiö, KarkMK, Honda, 2:13:23.682
2. Tom Virolainen, KarkMK, KTM, 2:14:01.746
3. Niko Kristian Pahlberg, TMK, KTM, 2:01:57.058

V60:
1. Karri Tikkanen, NRT, KTM, 1:04:36.939
2. Harri Viertoma, HyKoKe, Husqvarna, 1:05:19.422
3. Pasi Virtanen, KarkMK, KTM, 1:05:49.037

B:
1. Jami Mäkinen, PMK, KTM, 2:09:50.889
2. Jami Mielonen, Tens, Fantic, 2:11:15.500
3. Aatu Anttila, SsMK, KTM, 2:11:47.418

C:
1. Martti Tammelin, JSMK, Fantic, 2:08:39.539
2. Jarmo Koivunen, LoSMK, KTM, 2:09:42.597
3. Eero Hintikka, KaMoKe, Yamaha, 2:10:28.966

Classic:
1. Tomi Kuikka, HlMK, Honda, 1:06:25.713
2. Petri Nyfors, NMK, Kawasaki, 1:12:06.321
3. Kai Kivekäs, PirMM, Yamaha, 1:03:14.058

Nuoret:
1. Miska Laine, FMS, Yamaha, 1:07:24.360
2. Topi Huhtala, KauhjMK, KTM, 1:09:17.759
3. Vilho Virtanen, KaMoKe, KTM, 1:01:17.339

Matkaendurot:
1. Paavo Henriksson, PMK, KTM, 1:10:02.159
2. Ari Stenberg, SISU, KTM, 1:07:48.031
3. Henri Nikunen, RCK, Yamaha, 1:11:28.877

Kuntoluokka:
1. Joose Vuori, HlMK, Yamaha, 1:00:33.494
2. Jyrki Hannonen, MäntsMK, KTM, 1:02:21.144
3. Juha-Pekka Lepistö, EDD, KTM, 1:02:34.850

Kaikki tulokset:
https://tulosarkisto.fi/races/view/630
https://speedhive.mylaps.com/Events/2169998

Sarjataulukot:
https://tulosarkisto.fi/championships/index/33

Aiheesta aiemmin:

Enduromestari Remes puolustamaan cross country -titteliään – Odotuksissa kovatasoinen SM-avaus

Cross country -kausi käynnistyy Järilässä – Järjestäjät uskovat kesäoloihin