– Käsi on vielä melko kipeä ja ajaminen tulee olemaan sen puolesta haastavaa. Käyn tänään testiradalla koittamassa ajamista ja yritetään viikonloppuna ajaa edes muutamia pisteitä omasta luokasta, koska ne voivat olla tärkeitä loppukaudesta, Roni Kytönen kertoi torstaina iltapäivällä.

Kilpailussa ajetaan tänä vuonna lähes samat erikoiskokeet kuin viime vuonna, joten ne ovat useammalle kuljettajalle tuttuja. Sää on ollut tänään sateinen ja kelin pitäisi jatkua epävakaisena lauantai-iltaan asti.

– Märkää tulee varmasti kilpailussa olemaan ja sääennuste on myös luvannut lisää vettä lauantaina. Toivotaan, että sitä tulisi nyt sen verran yhtäjaksoisesti, että myös kivet pysyisivät puhtaina. Pätkät ovat hyviä extremeä lukuun ottamatta, mikä on lähes sama kuin viime vuonna ja on haastava. Kokonaisuutena uskon, että kilpailu tulee olemaan hyvä, Kytönen päätti.

Huomenna perjantaina kilpailu alkaa Espanjassa Supertestillä ja lauantaina kaasutellaan ensimmäinen kilpailupäivä. Kilpailun livetuloksia voi seurata täältä.