– Odotukset kilpailuun olivat korkealla, kun suurin osa pätkistäkin oli vauhdikkaita, mikä on yleensä itselle sopinut. Heinolassa loukattu olkapääkään ei ajaessa enää vaivannut. Kuitenkin kisassa ajo oli jostain syystä todella vaikeaa vääntämistä, tekemisessä ei ollut minkäänlaista rentoutta ja vauhtia ei löytynyt. Tulos oli iso pettymys ja piste-ero taaksepäin kaventui paljon. Nyt parin kuukauden tauon aikana on löydettävä syyt epäonnistumiseen ja lisää vauhtia, E1-luokan SM-sarjassa kolmantena jatkava Jussi Arvaja kertoi.

Aksu Keurulaisen ja Jani Salosen viikonloppu oli haastava, kun jo etukäteen oli tiedossa, että vauhdikkaat ja nopea tempoiset pätkät eivät ole juuri heidän parasta osaamisaluettaan. Lauantaina Salonen oli 19. ja Keurulainen 21., kun sunnuntaina taas Keurulainen jäi juuri pisteiden ulkopuolelle oltuaan 16. Salonen puolestaan keskeytti sunnuntaipäivän, kun koki ajamisensa jo itselleen vaaralliseksi.

Aksu Keurulainen. Kuva XRacing.

Aksu Keurulainen. Kuva XRacing.

– Lauantaina tein paljon virheitä. Sunnuntai oli vähän parempi päivä, mutta minun vauhtini ei vaan riitä. Nopeat ja lyhyet pätkät ovat aina olleet minun heikkouteni eikä tämäkään kisa ollut poikkeus. Nyt on keskityttävä treeneissä crossin ja vauhdikkaiden reittien harjoitteluun, eikä vaan ajeltava suomienskaa, Keurulainen kertoi.

– Henkisesti varmasti urani haastavin kilpailuviikonloppu. Jo etukäteen oli tiedossa, että tällaisella reitillä ei edes omalla parhaalla ajolla taistella luokan kärkisijoista, mutta aivan näin huonoa suoritusta en osannut pelätä. Ajo oli aivan hukassa koko viikonlopun, se näkyi myös tuloksissa. Sunnuntaina kun reitti alkoi kulua, muuttui oma ajo jopa vaaralliseksi, kun pää ei ollut mukana ja pyörä ei meinannut pysyä hallinnassa. Kun ei ollut tuloksellisesti mitään syytä jatkaa niin päätin keskeyttää, ettei sattuisi mitään. Nyt hetki mietitään mikä tekemisessä mättää ja aletaan treenata kovemmin, että seuraavissa kisoissa ollaan iskussa, Salonen kertoi.

Jani Salonen. Kuva XRacing.

Jani Salonen. Kuva XRacing.

Tiimipäällikkö Janne Suominen kehuu Arvajan suoritusta ja ymmärtää miehen pettymyksen, sillä kilpailu SM-mitalista on kovaa. Suominen osasi myös odottaa, että viikonlopun reitti ei parhaiten palvele Salosta ja Keurulaista. Nyt kuitenkin SM-sarjan osalta on edessä kesätauko ennen loppukauden kisoja, mikä antaa mahdollisuuden niin miesten, kun pyöränkin kehittämiselle.

– Nyt on ollut kiire kevät ja oikeastaan mitään vapaata aikaa pyöränkään kehittämiseen ei ole ollut. Nyt kun tulee pidempi tauko, niin on hyvä aika tehdä töitä niin pyörän kuin miestenkin ajamisen kanssa. Loppukauden kisat kyllä taas pitäisi sopia kuskeille paremmin. Tulos oli sen verran heikkoa tasoa, että Juhannus on peruttu tältä kesältä, Suominen nauraa.

Kawasakin värejä palkintokorokkeella Riihimäellä ylläpiti Pek-Kone Kawasakin Ville Meisola, joka ajoi kolmanneksi E3-luokassa ja jatkaa siellä SM-pisteissä niin ikään kolmantena. Enduron SM-sarja jatkuu Konnevedellä elokuun lopussa.

Tuloksia

  • Tulokset lauantai E1:
  • 1. Roni Kytönen
  • 2. Hugo Svärd +03:00
  • 3. Niko Puotsaari +03:05
  • ...
  • 7. Jussi Arvaja +04:19
  • 19. Jani Salonen +07:38
  • 21. Aksu Keurulainen +09:15
  • Tulokset sunnuntai E1:
  • 1. Niko Puotsaari
  • 2. Vili Viitanen +00:11
  • 3. Hugo Svärd +00:23
  • ...
  • 7. Jussi Arvaja +02:08
  • 16. Aksu Keurulainen +06:52
  • Kesk. Jani Salonen
  • SM-pisteet E1:
  • 1. Hugo Svärd 123,5
  • 2. Albert Juhola 92
  • 3. Jussi Arvaja 71
  • ...
  • 7. Jani Salonen 35,5
  • 16. Aksu Keurulainen 20