SML Loukko.com MX-liigan viides kisaviikonloppu jatkui Miehikkälässä. Sunnuntaina vuorossa olivat luokkien MX65, MXC/B sekä MX125 kilpailut. Lähtöpuomille pääsivät ensimmäisenä MX65-luokan kuljettajat.

Ensimmäisessä erässä Miska Laine otti nopeasti kärkipaikan haltuunsa ja alkoi tehdä eroa muuhun joukkoon. Laine voittikin erän 20 sekunnin marginaalilla. Mikke Lindström ei onnistunut täysin lähdössä, mutta nousi toiseksi jo erän puolivälissä. Kolmossijasta käytiin taistelu, joka ratkesi vasta aivan kalkkiviivoilla. Taavi Arkonsuo kukisti lopulta Sami Oinosen reilulla kahdella sekunnin kymmenyksellä ja oli kolmas. Roope Pulkkinen jäi puolestaan neljänneksi ajaneesta Oinosesta vain viisi sekunnin sadasosaa.

Toinen erä oli kuin lauantain uusinta. Taavi Arkonsuo otti startin nimiinsä, mutta nopeasti kärkeen nousi Mikke Lindström. Häntä seurasi Miska Laine. Arkonsuo jatkoi kolmantena. Lindström ja Laine väänsivät tosissaan erän voitosta, kunnes viimeisellä kierroksella Laine ja kierroksella ohitettava kanssakilpailija osuivat toisiinsa. Laine meni nurin ja Lindström sai ajella rauhassa voittoon. Laine ehti kuitenkin maaliin toisena ja erän kolmanneksi nousi lopussa Leo Huuskonen vain reilun puoli sekuntia ennen Arkonsuota. Myös päivän yhteistuloksissa kävi kuten lauantainakin. Lindström ja Laine jakoivat jälleen voitot ja kakkossijat ja voittaja oli taas Lindström. Laine oli toinen ja Taavi Arkonsuo nousi podiumin kolmospaikalle.

Laaksonen voitti jälleen

MXC/B-luokan avauserässä Jimi Marttila kävi aluksi hyvää kisaa Okko Ollilan kanssa, mutta sitten Ollilan vauhti hiukan hiipui. Marttila ajoi erän voittoon ja Ollila tyytyi kakkossijaan. Kolmanneksi nousi hieman huonon alun jälkeen Eeka Laaksonen.

Toisessa erässä Laaksonen meni heti johtoon. Elias Villanen antoi kuitenkin tiukan vastuksen ja käväisi parin kierroksen ajan kärkipaikalla, kunnes Laaksonen kuittasi kärkipaikkansa takaisin ja ajoi maaliin ykkösenä. Villanen tippui kokonaan kärkikamppailuista ja kakkospaikalla käväisi Torben Salo. Kakkoseksi nousi seuraavaksi Sulo Hautala, eikä tuosta paikasta enää luopunut. Kolmantena maaliin ajoi Jimi Marttila.

Yhteistuloksissa Eeka Laaksonen ja Jimi Marttila päätyivät tasapisteisiin kummankin ajaessa eräsijat 1 ja 3. Päivän voiton otti Laaksonen, Marttila oli toinen ja kolmanneksi sijoittui Sulo Hautala eräsijoilla 4 ja 2.

Pesoselle parhaat pisteet

MX125-luokan ensimmäisessä erässä mentiin pitkään järjestyksessä Eemil Pesonen ja Topias Kontto. Veeti Nieminen aloitti kahdeksannelta sijalta ja teki kovaa nousua kohti kärkeä. Ensin joutui antautumaan Kontto ja toiseksi viimeisellä kierroksella taipui Pesonen. Erävoitto siis Niemiselle, kakkossija Pesoselle ja kolmas oli Kontto.

Toisessa erässä Eemil Pesonen ei ollut enää yllätettävissä, vaan hän ajoi voittoon johtaen erää lähdöstä maaliin. Roope Vikström ajoi muutaman kierroksen toisena, mutta joutui sitten päästämään Veeti Niemisen ohitseen. Nieminen ajoi maaliin toisena ja Vikström oli erän kolmas. Tässäkin luokassa kärkikaksikko päätyi kahden erän jälkeen tasapisteisiin. Koska Pesonen voitti jälkimmäisen erän, hän oli päivän voittaja ja Nieminen oli toinen. Päivän kolmanneksi sijoittui Vikström.

Motocrossliigan seuraava osakilpailu ajetaan 19.-20. elokuuta Imatralla.

Päivän tulokset löydät täältä