Lauantaina kisa-aikataulua jouduttiin venyttämään sateen takia, josta syystä sivuvaunuluokan kisa lyhennettiin ilmoitetusta kymmenestä kierroksesta kahdeksaan. Kisa ajettiin märällä radalla.

Päivärinta ampaisi johtoon, perässään Joni ja Tero Manninen, Petri Makkula/Jaana Soppa, Eero Pärm/Lauri Lipstok ja Markku Artiola/Matti Liekari. Makkula pääsi ohi Mannisten, Artiolan haastaessa Pärmiä. Toiselle kierrokselle lähdettäessä Artiola pääsi Pärmin ja jarruonglmista kärsineen Mannisten ohi. Pari kierrosta mentiin järjestyksessä Päivärinta, Makkula, Artiola, Manninen, Pärm.

Neljännellä kierroksella Manniset joutuivat antautumaan Pärmille. Kirkkaassa johdossa ajanut Päivärinta ohitti jo kuudennella kierroksella kisan hitaimpia kuskeja, jotka tulivat myös Makkulan ja Artiolan eteen. Viimeisten kahden kierroksen aikana Artiola saavutti edellä kaasuttelevaa Makkulaa, mutta kisa loppui kesken. Pari Päivärinta/Schmidt voitti ylivoimaisesti 47.858 sekunnin erolla ennen toiseksi ajaneita Makkula/Soppaa. Artiola/Liekarin kaasutellessa vain 0,7 sekuntia jääneinä. Virolaiset Pärm/Lipstok tulivat maalilipulle neljänsinä, ennen Mannisia. Parin vuoden ajotauon pitänyt Petri Virtanen ajoi lauantaina hienosti kuudenneksi, kyydissään Pia Koskela.

Sivuvaunu-luokan tiimit valmiina siirtymään radalle. Edessä Manniset, takanaan Pekka Päivärinta. Kuva: Lauri Jääskelainen

Sivuvaunu-luokan tiimit valmiina siirtymään radalle. Edessä Manniset, takanaan Pekka Päivärinta. Kuva: Lauri Jääskelainen

Sunnuntai

Sunnuntaina startattiin toiseen 10 kierroksen kisaan. Päivärinta ampaisi jälleen kärkeen, perässään tiukkana ryppäänä Artiola, Makkula, Manninen ja Pärm. Artiola sai nelikosta jo hieman etumatkaa, kun Pärm ohitti Manniset. Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä alkoi tihuuttamaan vettä. Pieni sadekuuro kasteli radan ja lähtö keskeytettiin turvallisuussyistä. Punalippujen noustessa kisan keskeytymisen merkiksi järjestys oli: Päivärinta, Artiola, Pärm, Makkula, Manninen.

Sadekuuro meni nopeasti ohi ja pienen tauon jälkeen päästiin uusintalähtöön, jonka ilmoitettiin olevan sadekelin kisa. Viiden kierroksen uusintalähtöön mennessä, rata ehti kuitenkin kuivahtaa.

Päivärinta otti oman tutun paikkansa kärjestä. Artiola sai todella huonon lähdön tipahtaen kuudenneksi, mutta Virtanen/Koskela ampaisivat takaa ja olivat hetken Päivärinnan peesissä. Päivärinnan takana käytiin tiukkaa taistoa ja nähtiin paljon ohituksia.

Sunnuntain osakilpailu keskeytettiin hetkeksi sateen takia. Kuva: Lauri Jääskelainen

Sunnuntain osakilpailu keskeytettiin hetkeksi sateen takia. Kuva: Lauri Jääskelainen

Hyvin aloittaneet Makkula/Soppa alkoivat pudota, sillä heillä oli allaan sadekelin renkaat. Heikon startin saanut Artiola nosti sijoitustaan. Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä Päivärinnan takana ajaneet Manniset saivat kirittyä etumatkaa, ennen tiukkaakin tiukkaa taistoa käyneitä Pärmiä ja Artiolaa.

Pärm/Lipstok olivat SM-taiston kokonaispisteissä johdossa ja heille olisi vallan hyvin riittänyt sunnuntain neljäskin sija säilyttämään johtoaseman, mutta he eivät antaneet sekuntiakaan periksi. Tuskin kukaan pysyi laskuissa, kuinka monta kertaa Artiola/Liekari ja Pärm/Lipstok vaihtoivat paikkaa taistellessaan sunnuntain osakilpailun pronssista ja kauden viimeisistä SM-pisteistä. Taistelu oli totista ja sai katsomossa haukkomaan henkeä, sen verran tiukkojakin tilanteita taistossa nähtiin. Viimeiseen kaarteeseen tultiin rintarinnan, mutta maalisuoralle Artiola sai vaunustaan puristettua enemmän tehoja ja sai kuitattua itselleen enemmän merkitykselliset SM-pisteet.

Pekka Päivärinta nähtiin Imatralla, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa SM-kisoissa. Mikä sai sinut tulemaan tällä kertaa paikalle?

– Suomessa pitää ajaa, aina kun se vain aikatauluihin sopii. Jos ei muuten niin ihan harjoitusmielessä ja kun on uusi, minulle ennestäänkin mieluisa rata. Nyt oli sopiva väli MM-sarjassa, joten ehdin kisoihin mukaan.

– Minulla oli uusi kaveri kyydissä. Nuoresta iästään huolimatta Luca Schmidt on kokenut purkkari. Hänellä on takanaan kaksi maailmanmestaruutta. Olen ajanut MM-sarjassa Ilsen van Haasin kanssa, hän on hyvä purkkari, mutta minuun verrattuna kevyt. Onhan se näyttävää, että kurveissa pulkka nousee, mutta siinä samalla menettää vauhtia, kun pitää olla tarkkana kun pyörä käyttäytyy kurveissa eri tavalla kuin normaalisti.

On näyttavää, kun kurveissa pulkka nousee, mutta siinä samalla menettää vauhtia. Pekka Päivärinnan MM-kyydissä Ilse van Haas. Kuva: Henk Mannes

On näyttavää, kun kurveissa pulkka nousee, mutta siinä samalla menettää vauhtia. Pekka Päivärinnan MM-kyydissä Ilse van Haas. Kuva: Henk Mannes

– Luca on 15 kiloa Ilseä painavampi. Alastaron radalla on paljon samanlaisia kurveja, mitä ulkomaisilla rr-radoilla. Oli hyvä ajaa, kun pyörä käyttäytyi, kuten pitää. Ei ollut ongelmia vasurin kanssa, vaihtuvista keleistä huolimatta, pystyin ajamaan täyttä vauhtia.

– Uusi rata on todella hyvin onnistunut. Hienoa, että rata on pysynyt tarpeeksi leveänä. Näkee, että siihen on satsattu kunnolla ja siinä on ollut pitkä suunnittelu takana. Vesisateesta huolimatta radan pito oli hyvä. Se on tekninen, vauhdikas, turvallinen, mutta ei liian helppo rata. Pari neulansilmää siellä on, onneksi niitä ei tullut niitä. Varsinkin viimeinen vasuri oli mukava ajaa, Lucakin kehui rataa.

– Olemme tällä hetkellä MM-sarjassa Ilsen kanssa seitsemänsinä, eikä meillä ole enää mahdollisuuksia MM-sarjan kärkeen. Ilse on hyvä purkkari, mutta painan 85 kiloa ja Ilse 25 kiloa vähemmän. Eli ongelma on minun puolellani, olen liian painava kuski Ilselle. Ideaali sivuvaunuissa olisi, että kuskin ja matkustajan paino olisi mahdollisimman lähellä toisiaan, silloin pulkka ei nouse vasuriin ajettaessa.

– Ensivuodelle haetaan muutosta. Ensikaudeksi minulle on tulossa kokonaan uusi pyörä. Olen menossa 2-3 viikon päästä sitä tehtaalle katsomaan. MM-sarjaa on jäljellä vielä kaksi viikonloppua, mutta ensikauden suunnittelu on jo täydessä käynnissä. Meillä oli hyvä aloitus Lucan kanssa, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen 53-vuotias, mutta jos vain pysyn terveenä, enkä tule tämän hölmömmäksi, niin ajan vielä ensikaudellakin, vakuutti Pekka Päivärinta.

Viime vuodet Suomen sivuvaunuluokkaa ovat hallinneet Joni ja Tero Manninen. Heidän kausi ei ole mennyt aivan toiveiden mukaan. Joni Manninen kommentoi kisaviikonloppua ja koko mennyttä kisakautta.

– Tiukalta näytti, jos olisi tullut vettä, niin tulos olisi voinut olla toinen. Eilinen kisa meni ihan reisille. Oli jarruongelmia ja viides kisa samoilla sadekelin renkailla. Ne ei pitäny mitään. Tänään meni paremmin. Vaikka lähdettiin sunnuntaina viidennestä ruudusta, niin maaliin tultiin toisena. Oli niin paljon adrenaliinia veressä, etten muista kisatapahtumista ja alun ohituksista mitään. Pitää katsoa kisa tallenteelta, kun päästään kotiin, kertoi SM-hopealle ajanut Joni Manninen.

Joni ja Tero Manniselle kausi toi SM-hopeaa. Kuva: Manninen sidecar racing arkisto

Joni ja Tero Manniselle kausi toi SM-hopeaa. Kuva: Manninen sidecar racing arkisto

– Tämä kausi meni penkin alle kun ei päästy ennen kauden alkua treenaamaan. Saatiin kisa-auto huollosta vasta viikkoa ennen Motoparkin kisaa. Mestaruutta lähdettiin hakemaan, mutta ensimmäisessä kilpailussa Motoparkissa oltiin vasta kolmansia ja toisessa kisassa tuli keskeytys. Kun lisäksi yksi kisa peruttiin, niin siihen meidän mestaruushaaveet meni. Vauhti nousi koko ajan, se on plussaa. Se on aina tärkeää.

– Se on hieno pitkä rata, verrattavissa Kymiringin rataan. Kaikki, kenen kanssa juttelin, tykkäsivät radasta. Uusi hyväkuntoinen asfaltti, minun makuun hitaita mutkia. Jotkut tosin arvostelivat, miksi piti tehdä "mikkihiiri-rata", mutta minä tykkäsin,

– Vielä pohditaan, aika näyttää. Mieli voi muuttua, mutta epäilen että jatketaan tällä kokoonpanolla. Sponsoreiden löytyminen on kokopäivästä työtä. Rahoituksen kasaan saaminen on iso haaste, pohti Joni Manninen.

Markku Artiola ja Matti Liekari taistelivat pronssille Alastaron molemmissa sivuvaunuluokan SM-osakilpailuissa. Kuva: Juha Harju

Markku Artiola ja Matti Liekari taistelivat pronssille Alastaron molemmissa sivuvaunuluokan SM-osakilpailuissa. Kuva: Juha Harju

Sivuvaunuluokan Grand Old Man, Markku Artiola taisteli rajusti SM-pisteistä, mutta se ei aivan riittänyt SM-mitaleille asti.

– Kauteen voi olla suht tyytyväinen, vaikka ainahan voisi mennä paremmin. Sunnuntain kisassa kolisteltiin 3-4 kertaa Pärmin kanssa, kun hän lykkäsi välillä vähän ahtaisiin rakosiin. Harmittaa, että hävisimme SM-pronssin Makkulalle. Vaikka ollaan SM-pisteissä tasoissa, niin heillä on kaksi voitettua hopeaa, siksi jäimme SM-nelosiksi. Jälkiviisaasti ajatellen, olisi pitänyt Jurvassa potkia vähän lokasuojaa oikoseksi ja jatkaa matkaa, niin siitä saadut pisteet olisi riittänyt SM-pronssiin.

– Positiivista, että Aku Korhonen ja Teemu Kangas liisasivat minulta pyörän kisoihin ja olivat ihan tyytyväisiä. Ihan kiva, että oli noikin paljon (11) tiimejä viimeisessä kisassa. Tosin vieläkin ois mahtunu mukaan enemmän, sanoi Markku Artiola.

Alastaron uudella rataosuudella on satsattu radan turvallisuuteen. Kuva: Harjukuvat

Alastaron uudella rataosuudella on satsattu radan turvallisuuteen. Kuva: Harjukuvat

Mitä pidit uudesta radasta?

– Toisaalta ihan hyvä, mutta miksi piti tehdä uusi persreikä lisää, muutamaa mutkaa olisi voitu loiventaa. Uudelle osuudelle lähtiessä on mukavaa, nopeaa pätkää, arvosteli Artiola Alastaron uutta rataa.

Pia Koskela on ollut monen sivuvaunukuskin kyydissä, mutta ilmoitti viime vuonna, ettei enää nouse SM-kisakuskien purkkariksi. Kuinka tässä taas näin kävi?

– Petri (Virtanen) kysyi lähtisinkö kyytiin, enkä osannut sanoa ei.

– Vähän mietitytti, kestääkö enää olla kyydissä, kun SM-kisoissa on kyyti kovempaa, kuin classic-kisoissa, enkä ole vuoteen ollut niissäkään. Näköjään peruskunto on kohdillaan, parannettiin Petrin kanssa aikaa tänäänkin, neljä sekuntia eilisestä. Itselle vasurit on vaikeita, kun olen niin kevyt. Siksi Kompus pääsi meistä ohi. Ihan hyvä kisa, maaliin tultiin Siverin (Kuusk) perässä. Tänään oli tiukempi lähtö. päästiin kiusaamaan Pärmiäkin. Tästä jäi hyvä mieli, pystyy vielä vanha nainen purkkariksi. Vauti on kova, mutta ei koske mihinkään, vaikka Kampus tökkäsi lauantaina suoraan persuuksiin. Kisan jälkeen hän kävi pyytämässä anteeksi, mutta onneksi se oli pehmeä tökkäisy, kertoi Pia Koskela.

Pia Koskela toimi Petri Virtasen purkkarina Alastarossa. Kuva: Harjukuvat

Pia Koskela toimi Petri Virtasen purkkarina Alastarossa. Kuva: Harjukuvat

Sivuvaunuluokan pistetilanne löytyy tästä    

Sunnuntain osakilpailun voi katsoa täältä   Sivuvaunu-luokan kisa alkaa kohdasta 3:42:56

Aiheesta aikaisemmin:

TIISTAI 22.8.2023 10:20

Manniset hallitsivat sivuvaunuluokkaa Jurvan Botniaringillä

MAANANTAI 3.7.2023 11:30

Sivuvaunuluokassa jäätävää taistoa Päivärinnan ja Mannisten välillä Imatralla

TORSTAI 29.6.2023 08:16

Sivuvaunuluokan ensimmäiset SM-osakilpailut ajettiin Motoparkissa – Imatralla tulossa tiukka kisa

SUNNUNTAI 19.2.2023 10:15

Mimi Sidecar Racing:in Minna ja Mia innoissaan tulevasta kisakaudesta ja sivuvaunuluokan SM-statuksesta

TIISTAI 12.7.2022 07:01

Maamme-laulu soi kahdesti Mosh:in radalla Tšekissä

KESKIVIIKKO 6.7.2022 08:54

Imatran katuradalla nähtiin hurja taistelu sivuvaunuluokan voitosta, kun nuori Joni Manninen haastoi konkari Markku Artiolan.