Pekka ja Luca MM-osakilpailun palkintopallilla.

Pekka ja Luca MM-osakilpailun palkintopallilla.

Kipuaminen ylimmälle palkintopallille ei ole ollut suomalaiselle rutiinia viime vuosina, sillä edellisen kerran Pekka Päivärinta soitatti Maamme-laulun neljä vuotta takaperin. Paikka oli kuitenkin sama, sillä hän voitti Gold Race kilpailun Estorilissa vuonna 2019 Jussi Veräväisen toimiessa purkkiorjana. Tämän vuotisessa päätöskilpailussa Päivärinnan pyöräkunta päräytti lauantaisen voiton lisäksi sunnuntaisessa Gold Race kilpailussa neljänneksi. MM-sarjan päätös ajettiin epävakaassa säässä ja se sopi suomalaiselle.

– Keli suosi minua. Olen ollut tällä kaudella tuollaisella välikelillä aina vahvempi. Se on aina pikkuasioista kiinni ja toiset on vahvempia toisaalla ja toiset taas jossain muualla. Lauantai oli selkeästi meidän päivä, eikä sunnuntaikaan huono ollut, sillä pysyin kärkiporukassa. Joka tapauksessa tämä oli hyvä päätös kauteen, summasi Päivärinta, joka jäi sunnuntain 17 ratakierroksen kilpailussa voittajalle vajaat 6 sekuntia.

Pekka ja Luca Estorilissa.

Pekka ja Luca Estorilissa.

Päivärinnan pyöräkunta kukisti lauantain 10 ratakierroksen sprintissä kakkoseksi kaasutelleen brittiläisen Birchalin veljesparin 5,6 sekunnilla. Kauden mestaripari Todd Ellis/Emmanuelle Clement oli kisan kolmonen. Sunnuntaina toinen brittiläinen veljespari Sam ja Thomas Christie vei voiton 0,2 sekunnin erolla Birchalliin. Ellis kaasutteli kolmoseksi 3,6 sekunnin erolla ja Päivärinta oli nelonen 5,6 sekuntia voittajasta. Sarjassa Päivärinta on kuudes edellään vain sivuvaunuratamoottoripyöräilyn mahtimaan Ison Britannian edustajia.

Päivärinnan kilpailukautta on varjostanut ajopelin epävakaus, joka ilmeni usein vasempaan antavissa kaarteissa. Yksi syy tuohon oli Päivärinnan vakiopurkkiorjan, Ilse de Haasin ja suomalaispilotin painoero. Saksalaistuuraaja Luca Schmidtin paino on lähempänä pilotin painoa ja LCR-Yamahan meno oli Portugalissa vakaampaa.

– Lucan kanssa meno oli tasapainoisempaa kuin Ilsen kanssa, vaikka kokonaispaino kasvoi. Luca on Ilseä 15 kiloa painavampi ja se sopii minulle, kun olen raskaampi. Tietyissä paikoissa balanssi oli parempi ja tulokset oli parempia”, arveli Päivärinta, jonka kahden vuoden mittainen yhteistyö hollantilaisen Ilse de Haasin kanssa päättyi jo edelliseen MM-osakilpailuun.

Pekka ja Luca

Päivärinta jatkaa ensi kaudella uudella rungolla, mutta onko purkkarina Luca vai joku muu?

Voitto päätöskilpailussa antaa suomalaiselle pontta kilpailukauden 2024 valmisteluun. Uusi saksalaisrunko saapuu Päivärinnan talliin marraskuun aikana. Uuden ajopelin rakentelun ohessa tallissa mietitään myös, kuka on Päivärinnan matkustaja ensi kaudella.

– Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Luca on toinen, mutta toisen nimeä en vielä paljasta. Sekin on päätettävä marraskuussa. Tästä alkaa valmistautuminen tulevaan kauteen. Kun saan kaikki toimimaan, kuten muillakin tiimeillä, niin kyllä me pysytään siinä viiden sakissa, vakuuttaa Päivärinta.

Team 44 Racing jatkaa kilpailemista sivuvaunujen MM-sarjassa uuden ASR rungon kanssa kilpailukaudella 2024. Moottorina jatkaa Superside-sarjan ylivoimaisesti suosituin voimalaite, Yamahan R6-moottoripyörän nelisylinterinen 600-kuutioinen moottori.