Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen sisätiloissa kilpailtiin edellisen kerran ennen koronataukoa vuonna 2019, ja tämän viikon perjantaina sekä lauantaina on luvassa kaikkiaan yhdeksäs Tampere Supercross. Rataryhmä on jälleen loihtinut kansainväliseen kutsukilpailuun ratapäällikkö Jussi Nikkilän johdolla tantereen, joka mahdollistaa tiukan kilvanajon ja yleisölle todella paljon ihailtavaa. Radalla järjestettiin ajoharjoitus keskiviikkona illalla, jolloin kuljettajat ottivat ensi tuntumaa areenaan ja rataryhmä sai palautetta loppuviikkoa varten.

- Rata oli muodoltaan ajettava ja profiililtaan hyvä. Se oli vielä pehmeä, mitä osasi odottaakin, mutta rata kuivuu vielä ennen kisaa. Kokeilin ratapäällikön pyynnöstä erilaisia ajolinjoja, ja meidän kuskien palautteen perusteella rataan tulee pieniä muutoksia ennen kisaa, Tampere Supercrossin peräti kuusi kertaa voittanut ja vuosia kansainvälisissä motocross- sekä supercross-sarjoissa kilpaillut Harri Kullas kuvaili.

- On todella hienoa, että kisa tulee nyt takaisin. Kisaaminen tulee olemaan hyvää ja mukana on useita kuskeja, jotka ennakkoon taistelevat voitosta. Startti on ratkaisevassa roolissa, ja yleisön kannalta tulee varmasti olemaan jännitettävää. Luvassa on jälleen isoja hyppyjä ja näyttäviä rytmisuoria. Treeneissä hyppyrit heittivät jopa törkeän korkealle. Toivottavasti tulee taas paljon katsojia, sillä show on varmasti hyvä. Pidetään hauskaa, ja itse yritän voittaa kuten ennenkin.

Isäntäseura Tampereen Motocrossin Jere Haavisto kilpailee kotiyleisön edessä. Haavisto voitti menneellä kaudella motocrossin MX1-luokan Suomen mestaruuden ja ajoi useita MM-osakilpailuja.

- Rata on haastava ja siellä on muun muassa muutamia isoja hyppyjä. Minulle jäi radasta ja ajostani hyvä fiilis. En ole ajanut niin paljon supercrossia urani aikana, joten siinä mielessä en osaa ennakkoon tarkemmin sanoa tuloksistani. Sen tiedän, että jos jonkin crossikisan aikoo käydä katsomassa, on se ehdottomasti tämä. Kisa on ollut joka kerta hieno ja kumpanakin päivänä on paljon tapahtumia, Haavisto muistutti.

Haastaja Jere Haavisto.

Haastaja Jere Haavisto.

Kullas ja Haavisto kilpailevat Tampere Supercrossin pääluokassa, joka on kansainvälinen kutsukilpailu. Vastaansa he saavat muun muassa maailman kovimmassa supercross-sarjassa, Amerikan mestaruussarjassa tänä vuonna kilpailleet jenkkikuljettajat Cade Clasonin, Josh Cartwrightin, Chase Marqueirin ja Luke Neesen. Mukana on kaiken kaikkiaan Tampere Supercrossin historian kovin kattaus ulkomaalaisia ja kotimaisia kuljettajia.

Lisäksi Tampereella taistellaan nuorten suomalaiskuljettajien paremmuudesta SX2-luokassa.

Koko iltapäivä ja ilta vauhdikasta viihdettä

Tampere Supercrossin yhteydessä järjestetään Offroad Expo -näyttely. Alue avautuu perjantaina kello 14:00 ja sulkeutuu kello 22:30. Supercrossin harjoitukset ja aika-ajot käynnistyvät kello 15:00. Avajaiset järjestetään kello 18:30, minkä jälkeen käynnistyvät karsintaerät, nähdään Head to Head -kaksinkamppailut, Talaria Challenge -kilpailu ja SX2-luokan finaali ennen kello 22:30 illan kruunaavaa pääluokan finaalia.

Lauantaina Offroad Expon ovet avautuvat kello 12:00 ja sulkeutuvat kello 21:00. Supercross-harjoitukset ja aika-ajot starttaavat kello 14:00. Avajaiset ovat vuorossa kello 17:00 ja sitä seuraavat karsintaerät, Head to Head -kaksinkamppailut, Talaria Challenge -kilpailu, SX2-luokan finaali ja pääluokan kuuma finaali kello 21:00.

Aikataulu: supercrosstampere.fi/aikataulu

Tampere Supercrossin ennakkoliput Ticketmaster: https://www.ticketmaster.fi/search?keyword=tampere%20supercross

Offroad Expoon ei ole sisäänpääsymaksua ja myös pysäköinti on ilmainen supercross- ja messuvieraille.

Lähtöluettelot:

Numero, etunimi, sukunimi, maa, tiimi, pyörä
2 Runar Sudmann NOR Stark
9 Rene Rannikko FIN Suzuki
15 Dovydas Karka LIT Yamaha
21 Emil Silander FIN East MX GASGAS
28 Marcus Christensen NOR Husqvarna
43 Matias Vesterinen FIN Team Motopalvelu KTM
68 Cade Clason USA RX Moto KTM
74 Josh Cartwright USA Kawasaki
98 Niko Lehtimäki FIN www.loukko.com GASGAS
99 Jorge Zaragoza ESP Stark
125 Luke Neese USA Team Funbike Fantic
132 Karel Kutsar EST Loukko.com Racing Team GASGAS
142 Jere Haavisto FIN Silve Racing KTM
148 Tomi Siro FIN www.loukko.com GASGAS
151 Harri Kullas FIN www.loukko.com Yamaha
219 Chase Marqueir USA www.loukko.com KTM
221 Mathias Jörgensen DEN Yamaha
411 Erki Kahro EST Yamaha
848 Joan Cros ESP Kawasaki
957 Jake Preston GBR RX Moto Husqvarna

SX2
Numero etunimi sukunimi seura tiimi pyörä
33 Miro Niemi Heinolan Moottorikerho KRT Kawasaki Kawasaki
71 Arttu Sahlstén Sipoon Moottorikerho YkkösMP KTM
143 Jasper Haavisto Tampereen Motocross Motokeidas Racing Husqvarna
177 Aaro Menna Turun Moottorikerho Team Bike World Honda
211 Aleksi Vesanto Tampereen Motocross www.loukko.com GASGAS
243 Eelis Viemerö Vantaan Moottorikerho MxNyberg Husqvarna
309 Santeri Oinonen Vantaan Moottorikerho East MX GASGAS
404 Matias Miettinen Vantaan Moottorikerho KTM
425 Eemil Pesonen Lohjan Seudun Moottorikerho GASGAS
450 Simo Koskinen Helsingin Moottorikerho Team MP-Racing Husqvarna
454 Jan-Jasper Köiv Vantaan Moottorikerho GASGAS
524 Miro Varjonen Turun Moottorikerho Team RX Moto Husqvarna

Lisätiedot:
www.supercrosstampere.fi
www.facebook.com/Tamperesupercross
www.instagram.com/supercross.fi