Lasse Kurvinen. Kuva: Motorsport Pics.

Lasse Kurvinen. Kuva: Motorsport Pics.

Day of Dirt oli todellinen lajeja yhdistävä joukkuekilpailu Itävallassa.

Perjantaina oli mahdollisuus ajaa vapaita harjoituksia kolmen tunnin aikana ja lauantaina oli jokaisella kaksi kymmenen minuutin treeniä vapaassa järjestyksessä. Lauantain treenien kierrosaikojen mukaan lunastettiin kisan lähtöjärjestys.

Lasse Kurvinen ajoi legendojen joukkueessa yhdessä Markus Eignerin ja Werner Schruf'in kanssa. Kuskien yhteenlaskettu ikäkin lähenteli jo 150 vuotta. Kuudennelta sijalta startannut suomalainen nosti joukkueen kaksi kertaa toiseksi ja kerran kolmanneksi, mutta vaikka Kurvinen ajoikin puolet ajasta, tippui joukkue neljänneksi. Ensimmäisen tunnin kohdalla sattunut kisan keskeytys kaatuneen kuskin johdosta sulatti hyvän etumatkan Tsekin joukkueisiin.

Lasse Kurvinen. Kuva: Motorsport Pics.

Lasse Kurvinen. Kuva: Motorsport Pics.

Kisan voittoon ajoi KTM-tehtaan testikuski ja Itävallan kaksinkertainen MX1-mestari Alex Pölzleither ja Itävallan MX1-kärkikuski Lukas Neurauter, joiden vauhti on GP tasoa. Mukana joukkueessa oli flat trackin MM-kuski Hanson Schruf joka ei kuitenkaan montaa kierrosta käynyt radalla ollessaan järjestelytehtävissä. Toiseksi ajoi Tsekin Suberbike MM-sarjan kuljettaja Oliver König ja rallyja kiertävä Matthias Cervenka. Kolmanneksi ajoi Flat trackin tuore maailmanmestari Ervin Krajcovic ja MM-sarjan neljäs Ondrej Svedik.

Kurvinen ajoi kisan kolmanneksi nopeimman kierrosajan ja nautti ohituksista pariinkin otteeseen Tsekin tuoreen mestarin ja MM nelosen osalta. Myös Tsekin roadracing/rallyjoukkuekin tuli pariin otteeseen ohitettua ajamalla.

Lasse Kurvinen. Kuva: Motorsport Pics.

Lasse Kurvinen. Kuva: Motorsport Pics.

– Erinomaiset kaksi päivää treeniä, kolme tuntia ajoa ja tietysti tuntui hienolta saada huomiota fanien ja kisakavereiden osalta. Eihän Schruf Motorradin KTM pyörä ollut oma, mutta pienien säätömuutosten jälkeen vauhti sekä varmuus oli kyllä hyvällä tasolla ja etenkin ajomäärä oli huippujuttu jatkoa ajatellen. Oli hienoa myös käydä illallisella ja tutustua KTM:n testikuskeihin ja uusiin kavereihin motocrossin parista, Kurvinen pohti.

Vain yksi GP-tason kuski pystyi parempaan kierrosaikaan, joten eri lajien edustajat olikin todella laajasti esillä tulosliuskalla. Kaikki kehuivat kisaa ja rataa.

Motohall.

Motohall.

Sunnuntaina suomalainen maailmanmestari oli kutsuttuna KTM Motohalliin vieraaksi ja parin tunnin kierros sekä näyttävä vastaanotto aulassa lämmittivät isänpäivän viettoa, kun perhe ei sairastelujen vuoksi päässytkään mukaan. Suomalaisen nimi oli aulassa tervetulotoivotuksena kaikkien nähtävillä sunnuntaipäivän ja henkilökohtainen kierros sekä keskustelut käytiin Motohall-väen kanssa.

Lasse pääsi käymään myös spesiaalikierroksella, jossa ainakin suomalaisten mestareiden KTM-pyöriä tuli vastaan useampiakin. Kurvisen mestaruuspyörä pyydettiin aulaan kuukauden pyöräksi, joten mäntyharjulaisen KTM-kalusto pääsee esille Itävaltaan.

Lasse Kurvinen KTM:n Motohallissa.

Lasse Kurvinen KTM:n Motohallissa.