MP-messujen Motoball on moottoripyörillä pelattavaa jalkapalloa, jossa kentällä on kerrallaan kolme pelaajaa per joukkue. Kaikkiaan joukkueeseen voi kuulua 3-6 henkilöä. Yhden pelin kesto on kaksi kertaa viisi minuuttia ja kisat ajetaan järjestäjän ajoneuvoilla. Kisapyörinä olivat tänä vuonna Honda CBF110F sekä KTM SX-E 5.

Perjantain turnauspäivä oli varattu avoimelle luokalle, jossa kisasi kahdeksan joukkuetta. Joukkueet pelasivat kahden lohkon alkusarjan joka huipentui finaalipeleihin. Lauantaina oli vuorossa Pro-sarja, jossa joukkueita oli vähemmän, mutta mestari löytyi niidenkin joukosta.

Sunnuntai oli varattu tulevaisuuden tekijöille; juniorisarja ylitti paikoin taidoissaan aikuiset, etenkin kun pelaajien alla olleet KTM, Honda- ja Talariamoto-pyörät olivat kooltaan sopivampia junioreille kuin aikuisille kisaajille.

Perjantai: Avoin luokka

Perjantai: Hämeen Pesukarhut vs Speed Family. Kuva Antti Tuomela.

Perjantai: Hämeen Pesukarhut vs Speed Family. Kuva Antti Tuomela.

Perjantai: Kipeet Ukkelit vs. Bearded Bastards Racing. Kuva Antti Tuomela.

Perjantai: Kipeet Ukkelit vs. Bearded Bastards Racing. Kuva Antti Tuomela.

Perjantai. Pronssiottelu Kipeet Ukkelit vs. Talariamoto.fi. Kuva Antti Tuomela.

Perjantai. Pronssiottelu Kipeet Ukkelit vs. Talariamoto.fi. Kuva Antti Tuomela.

Perjantain finaali Speed Family vs Street Trash SFC. Kuva Antti Tuomela.

Perjantain finaali Speed Family vs Street Trash SFC. Kuva Antti Tuomela.

Perjantain palkitut joukkueet: Hopea-Kulta-Pronssi. Kuva Antti Tuomela.

Perjantain palkitut joukkueet: Hopea-Kulta-Pronssi. Kuva Antti Tuomela.

 Perjantaina ottelut etenivät edellisen vuoden tapaan. Loppuottelussa nähtiin Speed Family ja Street Trash SFC joista Speed Family, kapteeninaan Aleksi Halen, vei voiton kotiin. Sarjataulukkopisteillä semifinaaleihin päässyt Turku City Royals puolestaan ilmoitti ennen semifinaalia että heillä ei enää ollut tarpeeksi pelaajia jatkoon. Royalsien paikan peri Talariamoto.fi -tiimi joka lopulta kuitenkin hävisi pronssiottelussa Kipeille Ukkeleille.

Tytti Junna ja Niko Kantola kentän laidalla ottelujen välissä. Kuva Antti Tuomela.

Tytti Junna ja Niko Kantola kentän laidalla ottelujen välissä. Kuva Antti Tuomela.

Aleksi Halen sai perjantaina juontoapua Radio Rockin Korporaatiolta. Kommentaattorina toimi Tytti Junna.

Lauantai: Pro-sarja

Lauantai: Asenne RY X Vorssamiitit Vs Radanreuna racing. Kuva Antti Tuomela.

Lauantai: Asenne RY X Vorssamiitit Vs Radanreuna racing. Kuva Antti Tuomela.

Lauantaina jatkettiin Pro -sarjalla. Joukkueita oli vähemmän, mutta peli sitäkin vauhdikkaampaa ja kovempaa otteiltaan. Toimitsijoiden piti välillä siirtää aitoja jopa useita senttejä kun pelaajat karauttivat vauhdilla päin palloa tavoitellessaan. Töitä riitti myös tuomareilla jotka joutuivat toistuvasti viheltämään ruuhkan pallon jäädessä puristuksiin pelaajien ja laidan väliin. Tällöin pallo palautetaan keskiympyrään  ja tuomareiden määrittelemä joukkue aloittaa pelin jatkon. Aloitus tapahtuu jalkapallon tapaan omalle kenttäpuoliskolle; vastustajan pitää odottaa aloitusta omalla puolellaan.

Lauantai: Harri Moisio, Aleksi Halen ja Niko Kantola seuraamassa finaalia. Kuva Antti Tuomela.

Lauantai: Harri Moisio, Aleksi Halen ja Niko Kantola seuraamassa finaalia. Kuva Antti Tuomela.

Pro-luokan semifinaaliin selvisivät sarjapisteillä Hovirinteen Raketit, Afterski Racing, Racing Stars ja Asvalttisoturit. Pronssiotteluun tästä menivät Hovirinne ja Afterski Racing; Afterski vei mitalisijan.

Lauantain finaali. Pallo pomppii Race Starsien maalin päällä. Kuva Antti Tuomela.

Lauantain finaali. Pallo pomppii Race Starsien maalin päällä. Kuva Antti Tuomela.

Loppuottelussa nähtiin siis Asvalttisoturit ja Racing Stars. Ottelusta kehkeytyikin kunnon kamppailu, varsinaisen 7+7 minuutin peliajan jälkeen lukemat olivat 1-1 ja jatkoerää tarvittiin. Sitä ehdittiin pelata vain hetki, kun Racing Starin hieno hyökkäys pysähtyi Asvalttisoturien puolustukseen; hetkeä myöhemmin pallo suuntasikin Racing Starin maalille josta lopulta Asvalttisoturien Aku Uusikari saattoi sen perille.

Lauantain pronssijoukkue. Kuva Antti Tuomela.

Lauantain pronssijoukkue. Kuva Antti Tuomela.

Lauantain hopeajoukkue. Kuva Antti Tuomela.

Lauantain hopeajoukkue. Kuva Antti Tuomela.

Lauantain kultajoukkue. Kuva Antti Tuomela.

Lauantain kultajoukkue. Kuva Antti Tuomela.

Myös lauantaina Aleksi Halenin juontopari löytyi RadioRockilta, kommentaattorina tällä kertaa Harri Moisio.

Sunnuntaina Juniorikisat

Sunnuntain juniorikisassa mestaruuden vei Speed Family Young Guns, Team Vainion kanssa käydyn tiukan loppuväännön jälkeen. Sunnuntain turnauksessa oli myös ilo nähdä tyttöjoukkue Girl Gang. Junioriluokassa on onneksi jo tyttöjä joukkueeksi asti, perjantain Open -sarjassa kisasi ainoastaan yksi nainen: Hämeen Pesukarhujen kapteeni Tuulevi Rantanen. Viikonlopun ottelut näyttivät inspiroivan katsomon naisia; ehkäpä jo 2025 turnauksessa saamme nähdä tasaisemman sukupuolijakauman.

Sunnuntain finaali. Kuva Antti Tuomela.

Sunnuntain finaali. Kuva Antti Tuomela.

Sunnuntai: Girl Gang vs Speed Family Young Guns. Kuva Antti Tuomela.

Sunnuntai: Girl Gang vs Speed Family Young Guns. Kuva Antti Tuomela.

Sunnuntai: Girl Gangin joukkuekuva osallistumismitalien kera. Kuva Antti Tuomela.

Sunnuntai: Girl Gangin joukkuekuva osallistumismitalien kera. Kuva Antti Tuomela.