A450- ja A250-luokan hallitseva Suomen mestari Ossi Rantala jäi pari viikkoa sitten A450-luokan SM-avauksessa viidenneksi, mutta nyt sunnuntaina Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden edustaja täräytti tyylipuhtaaseen voittoon plussakelissä. Rantala oli ykkönen kummassakin lähdössä.

- Oli taas tosi vaikeaa ajaminen. Vettä oli tosi paljon. Kaikki ajolinjat olivat oikeastaan peittyneet vedestä. Ajaminen oli siinä leikkimistä. Välillä pyörä nousi veden päälle ja jos lähti kiertämään, oli tosi pehmeää jäätä, ja siellä mentiin kauheassa "räkäluisussa". Huomenna aamulla sitten pakataan kamat, vedetään sukset jalkaan, lähdetään metsään ja tullaan keskiviikkona pois, Rantala sanaili pukeuduttuaan jo varusmiespalveluksensa vaatetukseen.

Palkintokorokkeelle Rantala sai seuraa toiseksi korkeimmat pisteet keränneestä, yli 20 kertaa Suomen mestaruuden voittaneesta Kari Vehniäisestä. Konneveden Moottorikerho / UA:n konkarin takana kolmospaikan otti ensimmäisen SM-päivän voittanut, niin ikään kokenut, Valkeakosken Moottorikerhon Mika Kallio. Varkaus Racing Teamin Valtteri Koponen sijoittui neljänneksi ja SM-avauksessa Kallion kanssa yhtä paljon pisteitä kerännyt, Mikkelin Moottorikerhon Lasse Kurvinen viidenneksi.

Mika Kallio, Orivesi 2024. Kuva Petenreissut.

Mika Kallio, Orivesi 2024. Kuva Petenreissut.

Rantala nousi SM-sarjan piikkipaikalle. Kallio on toisena ja Kurvinen kolmantena ennen viimeistä osakilpailua, joka järjestetään Pihtiputaalla 9. maaliskuuta.

Kallio oli sunnuntain ykkönen A250-luokassa, missä hän voitti ensimmäisen lähdön ja oli kakkonen toisessa. Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Ossi Ojala oli yhteistuloksissa toinen ja SM-avauksen voittanut, juniori-ikäinen, Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälä kolmas. Rantala vei nelospaikan ja Turun Moottorikerhon Arthon Alanne viidennen tilan.

Leppälä säilytti SM-johtonsa. Kallio on toisena ja Ojala kolmantena. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa pitkän ja menestyksekkään kilpauran tehnyt Kallio ei enää kilpaile asfaltilla, mutta työt KTM-tehdastiimissä pitävät hänet pois SM-jääratakauden viimeisestä osakilpailusta.

- (A450-luokan) Kolmossijasta jäi tietysti jotain hampaankoloon, mutta harmi, etten kerkeä Pihtiputaalle. Täytyy lähteä niin sanottuihin oikeisiin töihin, eli KTM:llä alkaa MotoGP-kausi. Olen kisoissa matkassa mukana. En itse aja, mutta on muita juttuja. Olisi ollut hauska taistella mitaleista ja katsoa, mihin rahkeet riittävät. Ja aina, kun kypärä päähän lyödään, yritetään sitä ykköspystiä hakea. Tulihan se tänään yhdessä luokassa, mutta sitten muissa oli haasteita. Kovaa kaverit menevät. Saa laittaa parastaan. Haastavat oli olosuhteet. Iso kiitos kaikille, että ylipäätään pystyttiin kilpailu järjestämään. Se ei varmasti ollut ihan itsestäänselvyys missään kohtaan. Sanotaanko näin, että joskus tästä nauttii aika kivasti ja aurinko paistaa. Nyt oli vähän toisellalailla ja oli haastava ajaa, Kallio kuvaili hymyssä suin.

Aatos Pirttinen Orivesi 2024, kuva Petenreissut.

Aatos Pirttinen Orivesi 2024, kuva Petenreissut.

Alle 15-vuotiaiden kuljettajien Junior-luokassa lähtövoitot menivät Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Aatos Pirttiselle. Yhteistulosten kakkonen oli Keski-Suomen Moottorikerhon Miro Lehtonen ennen Saarijärven Moottoripyöräurheilijoiden Toivo Kaskismaata. Sipoon Moottorikerhon Eetu Aronen oli neljäs kerättyään yhtä monta pistettä kuin vitospaikan, Imatran Moottorikerhon Lenni Kuukka.

- Onneksi oli plussakeli. Ei sitten niin jäätynyt, vaikka vettä vähän lensikin. Eikä sitä kärjessä niin pahasti kastunut, Pirttinen kertoi iloisena.

Pirttinen johtaa SM-sarjaa maksimipistein. Lehtonen on toisena ja Kaskismaa kolmantena.

Mähönen ja Lillkvist voittoihin Suomen Cupeissa

Orivedellä kilpailtiin myös 125-kuutioisilla pyörillä ajavien kuljettajien 125-luokan sekä 45-80-vuotiaiden kuljettajien Master-luokan Suomen Cup -pisteistä.

125-luokan finaalierän ykköseksi ajoi, eli korkeimmat SM-pisteet keräsi Varkaus Racing Teamin (VRT) Juho Mähönen. Toiseksi ajoi Helsingin Moottorikerhon Mauno Keskikallio ja kolmanneksi Warkauden Moottoripyöräurheilijoiden Niko Pekkonen. Neljäs oli Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Aatos Pirttinen ennen Jakobstads Motorklubbenin / Pietarsaaren Moottorikerhon (J-PMK) Isac Krohnia.

Mähönen on Suomen Cup -sarjakärjessä voitettuaan kummatkin osakilpailut. Keskikallio on kakkospaikalla ja Pekkonen kolmantena.

Master-luokan finaalissa tultiin maaliin J-PMK:n Peter Lillkvistin johdolla. VRT:n Juha Rantala otti kakkospaikan ja seuratoveri Antti Pekkonen kolmossijan. Forssan Moottoriseuran Raimo Mononen oli neljäs ja Motopark Racing Clubin Petteri Hakala viides.

Pekkonen johtaa Suomen Cupia, missä Lillkvist nousi hänen kantaansa. Kolmantena on Mononen.

Kansallisista luokista B450-luokan finaalin kiireisin oli Porin Moottorikerhon Aleksi Nieminen. Kakkoseksi ajoi Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhon Veeti Vähämaa ja kolmanneksi viime vuonna asfaltilla circuit racingin Superstock 600 -luokan Suomen mestaruuden voittanut, West Coast Racing Clubin Niko Lehtiranta.

B250-luokassa kärkikolmikon muodostivat Helsingin Moottorikerhon Mauno Keskikallio, Keski-Suomen Moottorikerhon Joona Huttunen ja Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Olli Mäkelä.

Live-stream YouTubessa

Sunnuntain kilpailutapahtumien suoran lähetyksen videotaltiointi on katsottavissa MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:

https://www.youtube.com/live/OswrC5yvldA?si=DGpE-SDV9ZysJP1i

Tulokset

SML SM-Jäärata, 2/3-osakilpailu, Orivesi, su 25.2.2024, Oriveden Moottorikerho ry.
- SM: A450, A250, Junior.
- Suomen Cup: 125, Master.
- Kansallinen: B450, B250.

A450, yhteispisteet:
1. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 30 pistettä
2. Kari Vehniäinen, KonnMK/UA, Husqvarna, 24p.
3. Mika Kallio, ValkMK, KTM, 20p.
4. Valtteri Koponen, VRT, Honda, 14p.
5. Lasse Kurvinen, MMK, KTM, 11p.

A250, yhteispisteet:
1. Mika Kallio, ValkMK, KTM, 27p.
2. Ossi Ojala, ASMP, Honda, 25p.
3. Viktor Leppälä, HMK, KTM, 22p.
4. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 16p.
5. Arthon Alanne, TMK, Honda, 12p.

Junior, yhteispisteet:
1. Aatos Pirttinen, JaMoKe/UA, KTM, 30p.
2. Miro Lehtonen, K-SMK, GasGas, 24p.
3. Toivo Kaskismaa, SaarMPU, KTM, 18p.
4. Eetu Aronen, SiMK, Husqvarna, 10p.
5. Lenni Kuukka, IMK, KTM, 10p.

125, finaali:
1. Juho Mähönen, VRT, KTM, 8:53.083
2. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, +7.367
3. Niko Pekkonen, WarkMPU, KTM, +22.123
4. Aatos Pirttinen, JaMoKe/UA, KTM, +27.757
5. Isac Krohn, J-PMK, KTM, +31.226

Master, finaali:
1. Peter Lillkvist, J-PMK, KTM, 8:52.621
2. Juha Rantala, VRT, Husqvarna, 4.783
3. Antti Pekkonen, VRT, KTM, +15.060
4. Raimo Mononen, FMS, Yamaha, +33.747
5. Petteri Hakala, MRC, Husqvarna, +51.863

B450, finaali:
1. Aleksi Nieminen, PMK, Yamaha, 8:54.543
2. Veeti Vähämaa, E-PMMK, Honda, +2.434
3. Niko Lehtiranta, WCRC, KTM, +3.233
4. Niklas Riikonen, KPMK, KTM, +3.857
5. Jasper Rantala, VRT, KTM, +10.322

B250, finaali:
1. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, 9:01.754
2. Joona Huttunen, K-SMK, Husqvarna, +2.581
3. Olli Mäkelä, JaMoKe/UA, Yamaha, +14.462
4. Miro Lehtonen, K-SMK, Honda, +16.820
5. Topias Kesti, ValkMK, KTM, +21.325

Kaikki tulokset löydät täältä ja tulosarkiston täältä sekä sarjataulukot täältä.