Avauspäivänä suomalaiset aloittivat vahvasti voittamalla kaksi ensimmäistä eräänsä mutta kilpailun edetessä sijoitukset erissä hieman hiipuivat. Koivula ajoi 11 pistettä ja selvisi Last change erään jahtaamaan paikkaa neljän parhaan finaalierässä. Koivula jäi erässä viimeiseksi ja lopulta ensimmäisen päivän sijoitus kuudes.

Huusko aloitti vahvasti kahdella voitolla mutta harmittavasti kaatui kahdessa seuraavassa erässä. Viimeisessä erässään Huusko ajoi toiseksi ja jäi lopulta pisteen Last Change erästä.

Tänään kilpailun toisena ja ratkaisevana päivänä Koivula ajoi tasaisesti viidestä alkuerästä yhden erävoiton ja neljä kakkossijaa. Pirkanmaalainen selvisi Last Change erään ja ajoi siinä hienosti toiseksi ja paikan neljän parhaan finaalierässä. Finaalissa Koivula jäi lopulta viimeiseksi ja EM-mitali jäi niukasti saavuttamatta.

Huusko aloitti jälleen vahvasti ja kolmen erän jälkeen pisteitä oli kasassa kahden erävoiton siivittämänä seitsemän. Neljännessä erässään Huusko kaatui eka kurvissa ja pisteitä ei tullut. Viimeisessä erässään mies ajoi kolmanneksi ja jäi jälleen harmittavasti pisteen Last Change erästä. Sijoitus lauantain tapaan seitsemäs.

- Tyytyväinen olen viikonlopun kilpailuun. Eiliseen en ole ihan tyytyväinen, vähän vauhti hiipui kilpailun edetessä. Tänään ajo sujui paremmin kuin eilen, tasaisesti tuli pisteitä. Pyöriin tehtiin eilisen jälkeen muutoksia ja ne toimivat hyvin. Ratakin oli tänään paremman tuntuinen, semmoinen standardi tekojää. Siitä oli eilisen jälkeen höylätty pintaa pois, eikä reikiä tai jarrupatteja tullut. Oli hienoa päästä finaaliin, se oli tavoite. Siinä sain ihan hyvän startin mutta Zorn pystyi minua hieman blokkaamaan. Olin pitkään toisena ja kolmantena. Pidin ajolinjan sisällä mutta lopulta tipuin neljänneksi, ulkoa tultiin kovalla vauhdilla. Kokonaisuutena hieno viikonloppu, kommentoi EM 4. Koivula suoritustaan.

Euroopanmestariksi ajoi kokenut kestomenestyjä itävaltalainen Franz Zorn. Ruotsin Jimmy Olsen nousi tämän päivän vahvan suorituksen ansiosta hopealle ja pronssi pujotettiin saksalaisen Max Niedermaierin kaulaan.

Tulokset:

1. Franz Zorn Itävalta 35
2. Jimmy Olsen Ruotsi 28
3. Max Niedermaier Saksa 25
4. Max Koivula Suomi 22 (11+11)
5. Lukas Hutla Tsekki 22
6. Luca Bauer Italia 21
7. Jimmy Hörnell Lidfalk Ruotsi 16
8. Heikki Huusko Suomi 16 (8+8)
9. Jasper Iwema Hollanti 15
10. Andrej Divis Tsekki 12
11. Martin Posch Itävalta 12
12. Maximilian Niedermaier Saksa 10
13. Sebastian Reitsma Hollanti 6
14. Franz Mayerbüchler Saksa 5
15. Radek Hutla Tsekki 3
16. Michal Knapp Puola 2
17. Joakim Söderström Ruotsi 2

Aiheesta aiemmin:

SUNNUNTAI 18.2.2024 10:15

Jääspeedway: Heikki Huuskosta Pohjoismaiden mestari 2024

TORSTAI 18.1.2024 11:31

Jääspeedwayn SM-finaalin kuljettajat selvillä

MAANANTAI 15.1.2024 11:11

Jääspeedway: Suomalaiset vauhdissa Ruotsin superliigassa