Jyväskylän Moottoriklubin puheenjohtaja ja Mp-näyttelyvastaava Jari Kielinen oli tyytyväinen näyttelyyn ja sen herättämään kiinnostukseen.

– Vuosikausia meidän kävijämäärämme on ollut suurin piirtein kymmenen prosenttia Helsingin Mp-näyttelyn kävijämäärästä, ja jos luku siellä on kasvanut tai kuten tänä vuonna pienentynyt, niin meidän kävijämäärämme on noudattanut samaa trendiä. Niin tänäkin vuonna, eli meillä kävi hieman vähemmän porukkaa kuin viime vuonna, mutta 5700 kävijää on sellainen luku, että siihen voi olla todella tyytyväinen, Jari Kielinen myhäilee.

 

JMK:n puheenjohtaja ja näyttelyvastaava Jari Kielinen oli tyytyväinen tämän vuoden mp-näyttelyn yleisömäärään.

– Se on kova määrä kävijöitä maakuntamessuille, ja kuten sanottua, väen määrä on aika lailla ennustettavissa Helsingin messujen mukaan. Siihen vaikuttaa jotenkin yleinen kiinnostus moottoripyöriä kohtaan, porukka on yleensä vakiintunut, sen hetkinen tilanne vaikuttaa, paljonko lopulta tulee messuille.

– Hyvä lukema meille ja tuo kerhon toimintaan mukavasti varoja ja auttaa kummasti. Pelkät jäsenmaksut eivät riitä kerhotilojen vuokraan, joten tarvitsemme ylimääräisiä tuloja siihen ja kaikkeen muuhun toimintaan. Kerhon tallitila, jossa on 75 pyörää, kattaa vuokransa, mutta toiseen puoliskoon tarvitaan lisää varoja.

– Parin koronavuoden aikana näimme, että vuokrat imevät nopeasti kassan tyhjäksi, jollei ole puskuria. Nyt olemme taas tarkoituksella vähän keränneetkin pahan päivän varaa, kun olemme tehneet plusmerkkistä tulosta. On hyvä olla vähän rahaa kerhon kassassa, jos käy esimerkiksi niin, ettemme pysty järjestämään messuja tai on jotain muuta ylimääräistä.

Teitte messutuloista lahjoituksen Lastu Ry:lle, voitko kertoa siitä lisää?

– Olemme ainakin kautta koko 2000-luvun lahjoittaneet siivun pääsylipputuloista Lastu Ry:lle eli Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:lle.

Custom-bike-osastoa.

Custom-bike-osastoa.

Käytännössä varat menevät sairaalassa olevien lasten viihtymiseen. Aikaisempina vuosina olemme ostaneet pleikkareita sekä pelejä, ja kun tuo uusi Nova-sairaala tuli, niin olemme hankkineet yhdessä Lions-Clubin kanssa televisioita sinne.

Lastu päättää itse, mihin lahjoitus menee. Joskus annamme tavaraa, mutta viime vuosina useimmiten rahaa noin 1500 euron verran. Tänä vuonna rahoille ei ollut mitään erityistä kohdetta, vaan varat menevät suoraan Lastu ry:n tilille heidän käytettäväkseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Joko ensi vuoden messuvalmistelut ovat alkaneet?

– Ei ihan vielä, vedetään vähän henkeä ensin, mutta projekti alkaa melkein heti Hipposhallin tilavarauksella. Sen jälkeen ei tapahdu pitkää aikaan mitään, mutta kun varaustilanne ja viikonloppu on tiedossa, niin vanhoille messujen näytteilleasettajille tiedotetaan asiasta lokakuussa. Varsinainen myyntipaikkojen myynti ja potentiaalisten myyjien ja näytteilleasettajien kontaktointi alkaa marras-joulukuussa. Paikkamyynti jatkuu näyttelyyn asti.

Hallitus alkaa sitten vuoden alusta jakaa talkoolaisille vastuualueita, jotka käydään läpi parissa palaverissa helmi-maaliskuussa. Meillä on hyvät, selkeät tehtävälistat, mitä pitää tehdä, kun takana on vuosien kokemus ja kokeneet tekijät.

Toiminta tiivistyy kuukausi - pari viikkoa ennen näyttelyä, kun pitää hakea viranomaisluvat, tehdä pelastussuunnitelma, ilmoitus yleisötilaisuudesta ja hankkia lupa opasteille kaupungin alueella. Sen lisäksi tulevat tavaravaraukset: mitä hankkia äänentoistoa varten, entä muita palveluita, mitä ostettavia tavaroita on jne, Kielinen avaa.

Kuumaan luokkaan osuva uutuus: Rieju 500 adventuremalli.

Kuumaan luokkaan osuva uutuus: Rieju 500 adventuremalli.

Tuohan vaatii ison organisaation toimiakseen?

– Laskin eilen, että talkoolaisia oli kaikkiaan 180! Se on eniten koskaan. Suurin osa on kerholaisia ja kerholaisten tuttavia, ja lisäksi on porukkaa Keski-Suomen Konepyöräseurasta, heitä oli kaikkiaan 8 henkilöä ja he kasasivat esiintymislavan. Me puolestaan autamme heitä tammikuisten Rompepäivien järjestelyissä.

Teemme yhteistyötä myös Rutalahden nuorisoseuran kanssa. Heiltä oli järjestetyksenvalvojia ja me taas viemme heidän kesätapahtumaansa näytille muutamia prätkiä

– Ensi sunnuntaina meillä on jo palautepalaveri, jossa kerätään tiedot siitä, missä onnistuttiin ja missä on parantamisen varaa.

Onko jostain tullut jo positiivista palautetta?

– Viime vuodesta liikenteenohjaus parantui selkeästi, parkkeeraamisen kanssa ei ollut lainkaan ongelmia. Ensimmäistä kertaa meillä oli ulkopuolisia ammattilaisia hoitamassa liikenteenohjauksen. 

Entä korjattavaa?

– Pientä korjattavaa löytyy aina ja ne kirjataan ylös ja otetaan opiksi. Joskus tulee myös hyviä ideoita, jotka koetetaan sitten ottaa käytäntöön, jos aihetta on.

Palautteen keruun jälkeen huilitaan kunnolla ja pidetään talkoolaisille hyvät kekkerit, Kielinen myhäilee.

Messujen varustekirppis oli sijoitettu Jyväskylän Moottoriklubin 50-vuotisosaston viereen.

Messujen varustekirppis oli sijoitettu Jyväskylän Moottoriklubin 50-vuotisosaston viereen.

Miten varustekirppis toimi tänä vuonna, liikkuiko tavara?

– Kirppiksellä oli hyvin tavaraa ja se kävi hyvin kaupan ainakin lauantaina aamupäivällä. Sitä en vielä tässä vaiheessa osaa sanoa, jäikö tavaraa hyllyihin.

Kirppis on koko ajan kasvanut ja selvästi eniten tarjontaa ja kysyntää on ajovarusteista ovat ne sitten tekstiiliä tai nahkaa. Ja lasten ajovarusteita sovitettiin ahkerasti. Ne ovatkin kalliita ostaa uutena, kun lapsi kasvaa niistä kuitenkin nopeasti ulos. Myös kypäriä oli jonkin verran ja muuta tavaraa, mutta kyllä kaupankäynti keskittyi pääasiassa kypäröihin ja ajokamppeisiin.

Lasten piirustuskilpailun voitti Taimi 7v. Palkintona on pari kiloa karkkia, kertoi JMK MC:n puheenjohtaja Jari Kielinen.

Lasten piirustuskilpailun voitti Taimi 7v. Palkintona on pari kiloa karkkia, kertoi JMK:n puheenjohtaja Jari Kielinen.

Stunttinäytökset näyttivät kovasti kiinnostavan porukkaa. Myös keli suosi niitä. Harmi, että piha-alue on vähän pieni. Toisaalta se on hyväkin, sillä tarjolla on enemmän taitopyörittelyä kuin kuminpolttoa. Jatkamme stunttiperinnettä tulevaisuudessakin, koska se tuntuu kiinnostavan tämän päivän yleisöä.

Ja mielenkiintoiset pyöräthän houkuttelevat aina yleisöä. Nyt meillä oli Junak-Fouga Magister -yhdistelmä sekä muitakin erikoisia pyöriä, jotka kiinnostivat kovasti. Monosen Timppa tekee huippuhyvää työtä pyörien hankkimisessa, Kielinen kehuu.

– Lisäksi oli ostettavia pyöriä – sekä uusia että käytettyjä – nähtävillä todella paljon. Onnistuimme saamaan myös yhden sähkömoottoripyörän, Kawasaki e-125:n paikalle. Itse asiassa myös Kawan hybridipyörän piti olla mukana, mutta se ei ehtinyt perille.

Stunt-ajajat valmistautumassa urakkaansa.

Stunt-ajajat valmistautumassa urakkaansa.

Miten nuorten pyöräosasto onnistui?

– Meillä olisi lopulta ollut tilaa suuremmallekin pyöräjoukolle. Ihan kaikki eivät tulleet paikalle, vaikka olivat ilmoittautuneet. Se pitää ensi vuonna ottaa huomioon. Kiinnostusta oli kovasti. Junnut pyörivät omien pyöriensä ympärillä ja viihtyivät ja juttelivat kavereidensa kanssa; pitivät vähän niin kuin pientä miittiä ja tulivat selvästi tapaamaan toisiaan.

– Pyöriä tuli kaukaakin, on selvästi tietty porukka, joka kiertää tapahtumia Suomessa. Ilmoittautuneita pyöriä oli noin 130, joista otettiin reilu kolmannes, ehkä olisi voinut ottaa enemmänkin. Määrää tarkistetaan ensi vuodelle.

– Positiivista on joka tapauksessa, että nuoret rakentajat ovat noin innolla tässä hommassa mukana. Ehkä junioreidenkin harrastus laajenee pikku hiljaa supermotoista ja mankeista vähän erikoisempiinkin laitteisiin. Toisaalta tietysti pitää muistaa, että heidän rakentamansa pyörät ovat yleensä myös ajokäytössä, eivätkä pelkästään pyhitettyjä rakentelua varten.

- Ehkä heistä tulee aikanaan motoristeja ja uusia tuoreita jäseniä toimintaamme, Jari Kielinen päättää.

Aiheesta aiemmin:

MAANANTAI 15.4.2024 12:30

Moottoripyörä, koira ja asuttava perävaunu – kun kokonaisuus on hyvin tehty, niin yhdistelmällä voi lähteä vaikka Portugaliin

SUNNUNTAI 14.4.2024 08:02

Motoristien Kriisipalvelu etsii lisää vapaaehtoisia mukaan toimintaansa – kiinnostaisiko henkisen ensiavun antaminen toiselle motoristille?

LAUANTAI 13.4.2024 18:52

JuhisRacing toukokuussa supermotolla Pariisiin

LAUANTAI 13.4.2024 13:42

Mitä saadaan, kun yhdistetään Suomen ainoa Junak-moottoripyörä ja Fouga Magisterin suihkumoottori? Tässä vastaus

PERJANTAI 12.4.2024 21:14

Keski-Suomen Mp-näyttely on katettu, ja se odottaa vain sinua!