Otto Brandt 120 vuotta. Lisää Hondia. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Kuten oheisista varsin Honda-pitoisista kuvista selviää, Otto Brandt juhlistaa tänä vuonna 120-vuotista taivaltaan ja museoon on rakennettu upea läpileikkaus Brandtin maahantuomista pyöristä vuosikymmenten aikana. Näyttelyn pääpainona toimivat kuitenkin Honda-moottoripyörät. Mukana on mm. Suomen ensimmäinen Tuutti 750 vuodelta 1969, sekä Hannu Bergrothin maailmanympäriajo-Tuutti kaikkine rekvisiittoineen ja tarinoineen.
Näytillä on myös Brandtin maahantuoma Royal Enfield varustettuna Brandtin kuraläpällä. Lisäksi nähtävänä on lahtelaisen tekstiiliyrittäjä Evald Virtasen todella erikoinen Honda 125 vuodelta 1960, jonka mies salakuljetti Japanista kangaspakkojen seassa. Näiden pyörien lisäksi museon tämänvuotisessa näyttelyssä on paljon muutakin silmäkarkkia.
Etualalla legendaarinen kuusisylinterinen Honda CBX1000. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Veteraanimoottoripyöräkerho juhlii 50-vuotista taivaltaan museolla omalla osastollaan. Indian Motocycle Club of Finland puolestaan juhlii 20-vuotista matkaansa upealla osastolla, jossa on mukana harvinaisia Inkkareita.
Motocrossin maailmanmestareiden Pekka Vehkosen ja Heikki Mikkolan lisaksi juhlistetaan museolla myös muita suomalaisia MM-sarjaa kiertäneita crossareita. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Motocrossin maailmanmestari Heikki Mikkola täyttää tänä vuonna 80 vuotta, samalla Pekka Vehkosen maailmanmestaruudesta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Näyttelyssä kunnioitetaan heidän mahtavia saavutuksiaan, jonka vuoksi esillä on samanlaisia pyöriä, jolla he ajoivat mestaruuksia. Lisäksi osaston seinällä on kaikkien motocrossin MM-sarjaa kiertäneiden nimet. Näytillä on myös muita pyöriä ja rekvisiittaa.
Vasemmalla Brandtin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen ja Riku Routo. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Classic Motocross Finland rakentaa kyseisen näyttelyn yhdessä Suomen moottoriliiton kanssa.
Kevään avajaistilaisuudessa oli mukana myös Otto Brandtin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen, pyörien omistajia, vanhoja kilpa-ajajia, sekä muita moottoripyörävaikuttajia.
Indian Motorcycle Club Suomessa 20 vuotta.
Kysäisimme museon perustajata ja johtajalta Riku Roudolta, miltä nyt avajaisten jälkeen tuntuu?
– Tankki on tyhjä. Iso duuni takana, kun tehtiin uusi myymälä samalla. Oli tosi hieno ja lämminhenkinen tilaisuus, mm. maailmanmestari Lasse Kurvinen oli paikalla, samoin muita alan ihmisiä. Hilkka Salonen muun muassa, joka ajoi Tuutilla nuorena. Ensin 350 cc Hondalla, sitten 500-kuutiosenttimetrisellä, sitten Tuutilla. Meillä on täällä näyttelyssä koroke, jossa kaikki kolme mallia ovat rinnakkain.
Maarit ja Riku Routo. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
– Hieno asia on, että Lahden kaupunki lähti ensimmäisen kerran tukemaan Lahden moottoripyörämuseon toimintaa, ja myönsi meille 20 000 euroa museon edistämiseen. Vastavuoroisesti kaupungin 7-10-luokkalaiset pääsevät ilmaiseksi tutustumaan museoon 2025.
– Meillä on myös Suomen eka Tuutti, Jari Lehtisen entisöimä sellainen. Pyörästä oli aikanaan Hannu Lindellin tekemä ansiokas juttu Tekniikan Maailmassa. Näyttöruudulta voi seurata, miten pyörän entisöinti aikanaan eteni. Samoin meillä on kuvashow, jossa pyörii kuvia Hannu Bergrothin ja Hiko Haikolan kahdella Tuutilla tekemästä maailmanympärysmatkasta vuodelta 1974.
Ja melkein yhtä legendaarinen Honda Dax. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Lisäksi meillä on lainassa paitatehtailija Edwald Virtasen, joka oli aikonut ryhtyä tuomaan Hondia, 125-kuutioinen Honda. Hän oli salakuljettanut sen Suomeen kangaspakkojen välissä.
– Kannattaa tulla käymään, Routo kehottaa. – Meillä on nyt 98 prätkää kaikkiaan nähtävänä uudet Royalit mukaan lukien. Hondia on näyttelyssä kaikkiaan 29 kappaletta Brandtin museosta. Lisäksi on yksi Otto-mopo, jota Brandt valmisti aikanaan sekä yksi Rudge, jolla Otto Brandt ajoi kilpaa ja yksi Brandtin 50-luvulla maahantuoma Royal Enfield, jossa on Brandtin kuraläppä.
Brandtin aikanaan maahantuomat Rudge ja Royal Enfield. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Nähtävänä on myös Hondan ensimmäinen valomainos Hondan Fabianinkadun myymälästä. Sieltä se ajautui Välisalolle ja sittemmin Hikolle, jolta Riku sen aikanaan hankki.
– Näyttelyssä on myös Suomen ensimmäinen Honda Service -kyltti, joka oli aikanaan Joensuun mp-myymälässä.
– Tässä ei suinkaan vielä ole kaikki, kannattaa ihmetellä myös miten Osca Sasaki ja Jukka Penttilä liittyvät tämänkertaiseen näyttelyymme, Routo lisää.
Indian Motorcycle Club Suomessa 20 vuotta.
Mitä museolla on luvassa jatkossa?
– Onhan tää kiva, että tämä näyttely on nyt valmis, mutta vuoden 2026 näyttely on jo takaraivossa, ja toteuttaminen alkaa vaihe kerrallaan. Jos vasta vuoden vaihteessa aloittaisimme, olisimme jo auttamattomasti myöhässä, Routo myhäilee.
Veteraanimoottoripyöräilijät 50 v. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Aito 70-luvun Honda-valomainos. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.
Honda-huollon kyltti silloin joskus. Kuva Suomen Moottoripyörämuseo.