Kostamon kisaviikko alkoi maanantaina kahdella kisalähdöllä. Päivän ensimmäisenä urakkana oli neljän kierroksen Superbike-kisat ja muutamaa tuntia myöhemmin, Kostamo hyppäsi oman Supersport-pyöränsä ohjaimiin, kolmen kisakierroksen verran. Kuten usein Mansaaren TT-kisoissa, aikatauluihin tuli pieniä viivytyksiä, mutta kaikki aikatauluun merkityt kisalähdöt saatiin kuitenkin ajettua.
Millaiset ovat tunnelmasi tapahtumarikkaan, kahden kisan päivän jälkeen.
– Fiilis on ihan jees. Aloitettiin Superbikella, se lähti ihan hyvin liikenteeseen. Toisen kierroksen jälkeen, varikkopysähdys ei mennyt oikein nappiin. Valitettavasti siihen ei oltu valmistauduttu riittävän hyvin. Ei ollut katsottu etukäteen, missä minun varikkopaikkani on. Siinä meni vähän aikaa sitä etsiessä, mutta onneksi se lopulta löytyi, enkä ajanut pojista ohi. Itse pysähdys meni ihan ok, tosin olisi voinut mennä vähän nopeamminkin.
Kun pysähdyksen jälkeen siitä lähdin, niin tuli oma moka. En ole ihan varma mitä siinä kävi, mutta pit limiter ei ollut päällä tai ei mennyt päälle, jommin kummin. Varikon portilla on 60 km/h rajoitus, niin kun vilkaisin mittaria, niin vauhtia taisi olla melkein 90 km/h. Alkukierrokset meni miettiessä, tuliko aikasakko vai ei, siksi jokunen mutka meni leveäksi. Siltä osin ajaminen oli sekaisin.
Viimeiselle kierrokselle lähtiessä sattui vielä sellainen kommellus, että jostain syystä nahkapuvun vetoketju aukesi Bray Hilliin mentäessä, kun siitä pääsi pois, niin sen jälkeen vielä piti ottaa vauhtia pois ja repiä nahkapuvun vetoketjua takaisin kiinni. Siinä meni jokunen sekunti turhaa, silti sillä kierroksella tuli tämän hetken nopein kierros 125.457 mph, mitä tuolla radalla olen ajanut. Siihen olen tyytyväinen. Sijoitus olisi ollut 21., mutta aikasakko tiputti pari sijaa alemmas. Tuloksissa oltiin 23. Se ei haittaa, mutta jos 20 sakista olisi tullut tiputus alaspäin, niin sitten olisi harmittanut vielä enemmän.
Ernon varikko.
– Supersporttien kilpailuun meillä ei ensin pyörä käynnistynyt varikolta. Meidän ja Parkerin pojat vaihtoivat nopeasti bensapumpun siihen pyörään. Sillä se rupesi sitten pelaamaan. Ihan viime sekunneilla pääsin jonoon, omalle lähtövuorolle. Siinäkin oli vähän ajatukset sekaisin, ei niin optimaalinen valmistautuminen, mutta ei se sitten haitannut ajamista. Ensimmäisen kierroksen jälkeen, varikkopysähdys meni todella hyvin, ei ollut mitään ongelmia, eikä ollut liikaa nopeuttakaan. 600:lla tuli myös oma nopein aika, ei ihan mennyt 120 mph rikki, mutta 119,65 ja jotain. Maalissa olin 24. Ensimmäiseksi Supersport-kisaksi ihan hyvin, kun viimeksi 13 vuotta sitten ajanut 600:lla, niin ihan tyytyväinen pitää olla.
– Nyt on kroppa aika loppu, etenkin kädet ja niskat, kun tuuli yltyi lopussa aika kovaksi. Seuraavaksi ruokaa naamaan ja vähän lepoa. Huomenna neljän kierroksen Superstock-kilpailu, niin yritetään ladata siihen kaikki.
– Pojat saa nyt huoltaa pyörän, vaikka miten kiinnostaisi tuo tekniikkaroppaaminen, niin tällä hetkellä pitää kyllä keskittyä tämä ilta omaan huoltoon.
– Ennen Supersport-kisaa tehtiin Parkerin porukan kanssa päätös, että meidän oma tiimi menee varikolle, eli jatkossa hoidetaan tavallaan niin kuin meidän porukka sekä isojen pyörien, että Supersportin varikkostopit. Se on hyvä, että on tutut kaverit ympärillä. Tiedetään, miten toimitaan. Samalla saa treeniä omiin parkkipysähdyksiin, mikä varmasti nopeuttaa molempia.
Erno vauhdissa.
Eilisen tunnelmia:
– Odottelu tässä on ollut kaikkein raastavinta. Aamulla kun heräät, on vatsa jännityksestä sekaisin, syöt ja valmistaudut päivän aika-ajoihin, ja sitten tuleekin ilmotus ettei ajeta. Fyysistä rasitetta ei ole, mutta koko ajan on oltava valmiina, kun odotat uutta aikataulua että milloin taas ajetaan. Sitä olisi jo viikon aikana välillä halunnut lähtee varikon hälinästä vaikka kylälle kahville, niin ei kuitenkaan ennättänyt tehdä, toteaa Erno Kostamo viime viikon ohjelmastaan.
Milloin ajamisen on estänyt sade (Mansaaren TT:ssä ei sateella ajeta), milloin vuoristo-osuudella liian alhaalla roikkuvat pilvet ja välillä ajot ovat viivästyneet edellisen luokan harjoituksissa nousseen punalipun takia.
Tänä vuonna Kostamo kilpailee sekä 1000-kuutioisten Superbike- ja Superstock-luokissa RVS Motorsportin väreissä, että myös 600-kuutioisten Supersport-luokassa Parker Transport Racing -tiimin väreissä.
Supersport
Harjoitusviikolla Kostamo kiersi Parker Transport Racingin Yamaha R6:lla radan viidesti, joista vain kaksi lentävää kierrosta. Tiimin pyörä sinällään oli jo valmiiksi hyvissä säädöissä, eikä siihen tarvinnut kuin sovittaa vakiokuskia selvästi pidemmälle Kostamolle korkeampi satula ja suojaavampi plexi, jotta kuski mahtuu katteiden taakse.
-Jousitukseltaan se on tosi jees, ja muutosten jälkeen kiva ajettava, ainakin näin kun ei paremmasta tiedä. Vaikka onhan se eräällä tapaa kulttuurisokki tonnisen jälkeen, kun ei ole yhtään voimaa. Silloin 2013 kun hyppäsin kuussatasista tonnisiin, ei ollu sokki, mutta nyt toisinpäin siirtyminen oli. Siihen ja vain muutamaan ajettuun kierrokseen nähden tulos on aika hyvä, kun rikottiin jo 120 mailin keskinopeus kierroksella.
Etukäteen Kostamoa arvelutti, onko kolmessa luokassa urakointi liian rankkaa, vai päinvastoin auttaako se kun saa ajaa enemmän kierroksia ja erityyppisillä pyörillä.
Dynojonossa.
- Ehdottomasti tää auttaa. Mikä minulla on kompastuskivenä ollut ja missä nopeudet tehdään, on mutkat ja mutkissa pidettävä noppeus, ja tuolla kuussatasella pidetään pienempien hyrrävoimien ja massan takia nopeus kovempana, se opettaa minua ja pystyn siirtämään sen opin tonnisiin. Lisäksi jos kuusisatasella teet virheen mutkaan, niin pystyt lipsauttamalla jarrua korjaamaan tai muuttamaan linjaa, kun taas tonninen samassa tilanteessa tahtoo paeta tangentin suuntaan. On yllätys miten helppo kuussatanen on fyysisesti ajaa, tai toisinpäin että sillä ajaminen muistuttaa miten rankka tonninen oikeasti on. Tonnisen jälkeen kun lähdet kuussatasella radalle, niin lähdet vähän kuin hikeä kuivattelemaan. Lisäksi kusiaisella pystyy vähän lepäämään ja katselmmaan paikkoja eri tavalla, kun ei kaikki tapahdu niin nopeasti.
Superbike/Superstock
1000-kuutioisten kahdessa eri luokassa Kostamo on yksinkertaistanut taktiikkaa sen verran, että molempien luokkien harjoitukset on ajettu samalla BMW M1000RR Superstock-pyörällä, vain katteet on vaihdettu Superbiken harjoituksiin. Pyörät ovat Supersport-luokan Yamahan tavoin toimineet moitteetta ilman teknisiä ongelmia.
-Ei ole meikäläiselle mittään hyötyä Superbikesta vielä täällä. Kulkisi se ehkä suorilla vähän kovempaa, mutta kukaan ei muista meniko se suorilla mailin kovempaa vai ei.
Alustaan on tehty uusia säätöjä, jotta kuski pystyisi kasvattamaan vauhtia viikon mittaan.
-Alkuviikosta ei olleet säädöt siinä mallissa, että olisi pystynyt kasvattamaan vauhtia viime vuodesta. Tottakai vauhtia pystyisi kasvattammaan koska vain, mutta se edellyttäisi että nostaisi riskitasoa. Mutta nyt viimeisinä päivinä alkoi toimia, ja tuntuu että vauhtia pystyy jo nostamaan.
Samaa kertovat myös kellot, kun Kostamo kellotti 125,22 mailin keskinopeuden, mikä on selvä parannus hänen viime vuoden parhaaseensa.
-Se oli vielä seisovalla lähdöllä varikolta. Jos tuon olisi ajanut lentävällä kierroksella, niin keskinoppeus olisi ollut 126,9 mailia tunnissa. Nyt siinä oli mukana 100 metrin varikkosuora ajettuna nopeudenrajotin 60 kilometrin tuntinopeuteen kytkettynä. Lentävällä kierroksella mennään maaliviivalla yli kolmeasataa, kun seisovalla lähdöllä siinä on nollavauhti.
Vaikka Kostamo ei vielä nykyisellä Mansaaren kokemuksellaan tavoittelekaan kärkisijoituksia, niin 60 kilometrin mittaisella radalla sektoriaikoja vertaillessa suomalaisen nopeus saa uuden ulottuvuuden.
-Radan viimeisellä sektorilla minä olen topkolmosessa, ajan aivan samaa aikaa kuin kärkiukot, en tiedä mikä siinä minulla oikein on.
Sen sijaan radan alkuosalla on kärkikuskeihin verrattuna vielä kirittävää. Ykkös- ja kakkossektoreilla suomalaisen ero kärkeen on luokkaa 15-20 sekuntia, eli kahden ensimmäisen sektorin jälkeen kurottavaa on jo puolen minuutin verran.
- Sinne pitäsi jotain keksiä. Mutta kierrosaika vain huononee jos lähtee väkisin puskemaan.