Eilen sunnuntaina 6.7. järjestettiin viides Italian kansainvälisen supermoto-osakilpailu Pomposan radalla Ferrarassa. Radan asfalttiosuus on todella nopea ja off-road osuus todella tekninen; sen hiekkainen maaperä ei anna marginaalia edes pieneen virheeseen.
Valter Piccardi podiumilla.
Valter Piccardi:
"Lauantain harjoituksissa ajoin 100 kierrosta vanhoilla renkailla 1'20" rytmillä, joka olisi hyvin riittänyt kisaa varten, mutta yön aikana satoi hieman, joka johti koko radan muutokseen, sekä hiekka- että asfalttiosuudella. Sunnuntaiaamuna olimme ensimmäisinä radalla kello 8:40, joten sen offroad-osuus ei ehtinyt kuivua riittävästi, mikä johti todella liukkaaseen ja hitaaseen aika-ajoon. Sain siinä noin 1'21"5'" ajan, joka riitti viidenteen sijaan.
Ensimmäinen kisa oli todella haastava, koska jäin ruuhkaan jumiin, enkä onnistunut saamaan heti oman luokkani kuskeja kiinni. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella olimme kuitenkin kolmistaan taistelemassa S3:n ensimmäisestä sijasta, kunnes kierroksella ohitettava jäi meidän eteemme hiekalla ja erotti meidät. Siinä kohtaa oli jo myöhäistä. Yritin kiriä toisena ajavaa ja toinen ensimmäistä ja saavuimme maaliin yhdessä, mutta kierrokset eivät riittäneet ohituksiin.
Toisessa kisassa pääsin aika nopeasti eroon hitaammista kuskeista ja lähdin ensimmäisten perään. He olivat kuitenkin ehtineet saamaan hieman etäisyyttä, joten hitaasti, mutta varmasti, kierros kierrokselta aloin pienentää eroa ja onnistuin ohittamaan molemmat edellä olevat viimeisillä kierroksilla. Päätin viikonlopun toisena 2 pisteen erolla, mutta lähden viimeiseen kisaan 30 pisteen johdolla kokonaispisteissä. Tavoitteena olisi voittaa mestaruus, joten toivotaan parasta."
Viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun toisena viikonloppuna Ortonan kansainvälisellä radalla.
Aiheesta aiemmin:
Tiistai 27.5.2025 09:03
Nuori Piccardi voitti molemmat erät kansainvälisessä supermoto-kisassa Italiassa
Maanantai 14.4.2025 08:01
Valter Piccardi: tuplahattutemppu kevään ensi Supermotokisaviikonlopusta
Sunnuntai 30.3.2025 09:01
Supermoto: Valter Piccardi valmistautuu Italian mestaruussarjassa pärjäämiseen – haaveena mitali
Valter Piccardi radalla.