Perjantaisen sadepäivän takia, viikonlopun aikatauluja jouduttiin lauantaina "ruuvaamaan" paljon, mutta kaikki aikatauluihin ilmoitetut kilpailut päästiin ajamaan. Sunnuntaille ennakkoon povattu sade kasteli radan yöllä, mutta jo päivän toisena ajetun sivuvaunu-luokan kilpailujen aikana, rata ehti kuivahtaa lähes kokonaan.
Sunnuntain viimeistä kilpailua aikaistettiin ja startattiin "lyhyellä prosedyyrillä", eli tutustumiskierroksen jälkeen eivät tiimit, eivätkä median edustajat saaneet enää mennä gridille. Jokainen minuutti oli kallis, sillä radan ylle oli tulossa uusi saderintama.
Kostamon tämän vuoden viimeinen Imatranajon IRRC Superbike-luokan startti.
Erno Kostamo starttasi ensimmäisestä ruudusta, Eemeli Lahti toisesta ja kolmannesta Kenny Koskinen. Koskinen sai hyvän lähdön ja oli hetken aikaa kärjessä, mutta ei päässyt kauaa nauttimaan asemastaan, kun Kostamo otti oman paikkansa kärjestä. Edellisessä kisassa kaatuneen Eemeli Lahden startti ei ollut paras mahdollinen ja vielä toiselle kierrokselle lähdettäessä, hän oli Koskisen takana kolmantena.
Lahti aloitti kiivaan kirin tavoittaakseen Kostamoa tässä kymmenen kierroksen kilpailussa. Hän ohitti Koskisen ja tykitti kaksi kierrosta huippuaikaan, alle 1:50. Tykitys tuotti tulosta ja Lahti sai kurottua eron edellä ajaneeseen Kostamoon 0.312 sekuntiin. Samalla ero kolmantena ajaneeseen Koskiseen venyi yli sekuntiin.
Kenny Koskinen yritti pysyä Kostamon perässä, mutta Kostamon vauhti oli Koskiselle vielä liikaa.
Lahden päästyä lähes Kostamon iholle, Lahdella hieman ote lipesi pyörästä, jolloin hän menetti saavutetun aseman Kostamon peesistä. Samalla Kostamo kiristi vauhtiaan, ajaen viimeistä kierrosta lukuun ottamatta alle 1:50 kierrosaikoja. Kuudes kierros lähenteli omaa rataennätystä, ollen 1:48.981. Tuossa vauhdissa Lahti ei enää pysynyt, Erno Kostamo oli lopulta maalilipulle tultaessa 7.662 sekuntia Eemeli Lahtea nopeampi. Kenny Koskinen oli kolmas, jääden Kostamolle 9.283 sekuntia. Ville Valtonen ja Niko Lehtiranta lisäsivät suomalaisten juhlaa ollen neljäs ja viides.
Niko Lehtirannalla oli kisan kuluessa oma hieno taistelunsa, kahden konkarin, Adam McLeanin ja Markus Karlssonin välissä. Hienosti Lehtiranta taisteli kuvia kumartamatta ja kun McLean keskeytti viimeisellä kierroksella, nousi Lehtiranta viidenneksi ja Karlsson oli kuudes.
Viimeisen kisan jälkeen Kostamo summasi viikonlopun tapahtumia.
– Heti ensimmäisissä aika-ajossa alitettiin viimevuotinen rataennätys. Se tulos hylättiin, kun en tiennyt tälle vuodelle tullutta sääntöä, ettei pyörässä eikä kypärässä saa olla minkäänlaista kameraa kiinni. Minulla oli kypärän visiirin sisäpuolella pieni kamera, ja siitä rangaistiin. Siitä kasvo pienet sarvet, ajoin kilpailuissa rataennätyksen ihan uusille sekuntiluvuille, mutta riskitason pidin turvallisella alueella.
– Sunnuntaiaamun Open-luokan kilpailun alla jännitystä tuotti lähinnä rengasvalinta, kun puolet radasta oli kuivaa ja toinen puoli märkää. Laitettiin sadekelin rengas eteen ja kuivan kelin rengas taakse. Se oli oikea ratkaisu, kisassa ero seuraavaan oli yli 10 sekuntia.
Kostamo kansainvälisen median haastattelussa.
Superbike-luokan lisäksi Erno Kostamo ajoi myös Supersport-luokkaa, kalustona Parker Transport Racing Teamin Yamaha R6. Openin aika-ajon tuloksena oli kakkoslähtöruutu. Sama sijoitus tuli molempien kilpailujen ruutulipulla, edellään vain North West 200:n tämän vuoden voittaja Richard Cooper.
– Oli tiedossa, että Cooper on yksi kirkkaimpia kavereita 600-luokassa, tiimi ja kalusto sen mukaisia. Todella ammattimies, ensimmäistä kertaa uudella radalla ja heti tuloksena neljä voittoa.
– Itselle Supersport-luokan ajaminen oli hieno kokemus. Voi sanoa, että ajamista ei viikonlopulla ollut liikaa, mutta tarpeeksi.
Voitonjuhlaa tiimin kanssa. Riemussa mukana myös Kostamon lapset.
Imatranajojen sunnuntain päätöskisa eli IRRC Superbike-kilpailu alkoi vähän tahmeasti. Sekä Kenny Koskinen että Eemeli Lahti haastoivat Imatran kuningasta.
– Kisan alussa pyörän keula tuntui vähän huonolta, jotenkin puski yli. En alkanut panikoimaan, mutta en saanut oikein rytmistä kiinni, enkä saanut taottua huippuaikoja. Ensimmäistä kertaa, ensimmäisten kierrosten jälkeen näyttötaululla oli nolla. Silläkin tavalla oli uusi tilanne, mutta kun sain rytmistä kiinni, niin sitten se oli samanlaista, kuin ennenkin, Kostamo totesi.
Kostámon kiireet eivät loppuneet Imatralle. Seuraava kisa, Southern 100, on tänään maanantaina Mansaarella, jonne jätettiin Mansaaren TT:n jälkeen odottamaan Ernon oma, Superstock-luokan BMW M1000RR -kisapyörä. Maanantaina on Finnairin lakko. Joko on ratkennut, miten pääset sinne?
– Finnair vakuutteli, että aamulento Manchesteriin olisi toteutumassa, joten maanantaina kello 17.00 pitäisi olla Southernissa Mansaarella jo radalla. Eli ei tässä hirvittävästi tule ajotaukoa, naureskeli Kostamo viimesen kisan jälkeen.
Kostamolla riitti kysyntää ja häntä pyydettiin lukuisiin yhteiskuviin. Tämä yhteiskuvista ehkä hauskimmista päästä.
Imatralta tuli täydet IRRC:n 50 pistettä, eli IRRC:n suhteen tavoite on varmaan muuttumaton?
– Pitkä kausi on vasta aluillaan, se loppuu marraskuussa Macaossa, jonne on jo kutsut tullu ja allekirjoitettu. Sitä ennen taistellaan IRRC:n mestaruudesta ja siinä välissä käydään tuolla "sumuisilla saarilla" ajamassa pari oikeata katuratakilpailua.
Toivottavasti Imatranajot järjestetään vielä tulevaisuudessa ja pääset hakemaan 15-16 voittosi täältä.
– Kyllä, kun kaikki pitävät huolen, että puhalletaan yhteen hiileen, niin kyllä täällä ajetaan ensikin vuonna, vakuutti Erno Kostamo.
Lauantaina, näyttävästi VIP-katsomon edessä kaatunut Eemeli Lahden pyörässä oli sunnuntaina uudet, valkoiset katteet.
Eemeli Lahti ei ollut täysin tyytyväinen viikonlopun kulkuun.
– Oli vähän ongelmia startissa, eikä oikein löydetty ratkaisuja pyörässä jo edellisessä kisassa olleisiin ongelmiin ja se näkyi omassa ajamisessa. Moottorijarru ei toiminut ollenkaan. Kolme-neljä kierrosta meni, jonka jälkeen jarrupalat oli aika pehmeät, niin oli vain pakko jättäytyä Ernon kyydistä. Pyörä oli muuten parempi, alusta toimi hyvin. Yksi päivä lisää, niin olisi saatu pyörästä ajettavampi. Meidän kohdalta nämä kisat tuntuvat aina loppuvan päivää liian aikaisin, harmitteli Eemeli Lahti.
Kenny Koskinen siirtyy armeijaan heti Imatranajojen jälkeen.
Kylmiltään Imatranajoihin osallistunut Kenny Koskinen antoi kärkikaksikolle hyvän haasteen.
– Lähtö oli jälleen hyvä. Se on viikonloppuna tainnut olla vahvin osuuteni, jokaisesta startista on päässyt kärkeen. Se on ihan kiva. Eilisen kisan jälkeen huomasin, että pakko on ensimmäinen kierros vääntää, jos yhtään koittaa hidastaa Ernon kyytiä. Erno on vähän liian vahva minulle, hän paineli horisonttiin. Koitin päästä Eemeli kyytiin ja ihan pysyinkin siinä ihan okei, toki Eemelillä oli enemmän vauhtia, kuin minulla, mutta 100% puristin ihan jokaisella kierroksella. Vaikka Eemeli vähän eroa repikin, niin parilla viimeisellä kierroksella aloin saamaan häntäkin kiinni. Hain sitä kakkospaikkaa ja puristin vielä vähän enemmän, jos mitään tsäänssiä olisi päästä kyytiin ja yrittämään ohi. Viimeiseen kurviin yrtin sukeltaa sisään, mutta se yritys oli vähän liian kaukaa. Olisi tullut kolari, jos sinne olisi mennyt. Tyydytään kolmanteen sijaan, totesi Kenny Koskinen.
Miten mielestäsi kokonaisuutena viikonloppu sujui?
– Viime vuoteen verrattuna, todella tyytyväinen. Kierrosaika oli kaksi sekuntia kovempi, mitä viime vuonna. Eli eteenpäin on menty ja pyöräkin tuntui paremmalta. Vähän pääsi Ernon kyytiin, niin siihen pitää olla tyytyväinen, kun tänä vuonna kilometrejä on alla todella vähän. Tiistaina käytiin ajamassa vähän testejä Alastarolla.
Mitä suunnitelmia loppukaudelle?
– Tällä hetkellä suunnitelmana on mennä syyskuussa viimeiseen Endurancen MM-osakilpailuun Ranskaan. Käytännössä se on viimeinen iso kilpailu. Huomenna astun asepalvelukseen, se on vielä käymättä, kertoi Kenny Koskinen.
Aikataulun kiristäminen oli kisajärjestäjiltä viisas ratkaisu. Sade alkoi lähes heti, kukitusten ja haastattelujen päätyttyä.
IRRC Superbike-luokan toisen kilpailun podium: Eemeli Lahti, Erno Kostamo ja Kenny Koskinen.
Kostamo korkkasi ensimmäisen kuohujuomapullonsa vasta viimeisen kisan jälkeen.
IRRC Superbike-luokan toisen kilpailun tulokset:
1. #38 Erno Kostamo BMV/RVS Motorsport 18:24.270
2. #33 Eemeli Lahti Aprilia/Velt Motocenter Aprilia 18:31.952
3. #57 Kenny Koskinen Kawasaki/HRT Racing 18:33.553
4. #13 Ville Valtonen BMW/Team Sensetec 18:45.489
5. #77 Niko Lehtiranta Yamaha/Lehtiranta Racing 18:55.050
6. #36 Markus Karlsson BMW/Karlss 18:57.273
Kaikki Superbike-luokan toisen kilpailun tulokset löytyvät täältä.
Aiheesta aikaisemmin:
MAANANTAI 7.7.2025 07:01
Imatranajojen ensikertalainen Richard Cooper voitti kaikki neljä Supersport-luokan kisaansa
SUNNUNTAI 6.7.2025 09:58
Kostamo ja Tanskanen vahvoja sunnuntain Open Supersport 600 -avauskisassa
SUNNUNTAI 6.7.2025 07:00
Kostamo otti kaksi voittoa ja yhden hopean sekä siirsi rataennätyksen aivan uusille lukemille
LAUANTAI 5.7.2025 12:53
PERJANTAI 4.7.2025 13:37
Imatranajot peruttu perjantailta myrskytuulen takia
TORSTAI 26.6.2025 09:57
PERJANTAI 20.6.2025 10:05
Richard Cooper ensi kerran mukana Imatranajoissa heinäkuussa 2025