Nico Stenberg lähtee kilpailuun positiivisella mielellä ja uskoo omiin mahdollisuuksiinsa kansainvälisessä vauhdissa:

– Tosi hyvillä fiiliksillä, kansainväliset kisat ovat hyviä, kun näkee missä oma taso tällä hetkellä on, Stenberg aloittaa.

Viimeksi Latviassa ajetussa osakilpailussa Stenberg esitti vahvaa vauhtia, mikä nosti itseluottamusta selvästi viikonloppua varten:

– Hyvä fiilis jäi edellisestä Latvian EM-osakilpailusta. Pystyin ajamaan kärkikahinoissa ja sitä kautta itseluottamus sekä halu menestyä kasvoivat paljon, Stenberg jatkaa.

Valmistautuminen Kymiringin kisaan ei valitettavasti ole kuitenkaan sujunut täysin suunnitelmien mukaan, sillä Stenberg on kamppaillut flunssan kanssa viime viikkoina:

– Valmistautumisen kanssa ollut haasteita, kun viime viikkoina on oltu flunssan kourissa. Pyritään lepäämään mahdollisimman paljon, jotta tauti saataisiin kokonaan pois kisaan mennessä ja sitä kautta valmistauduttua kisaviikonloppuun, Stenberg kommentoi.

Haasteista huolimatta tavoitteet ovat nuorella lupauksella selkeät ja kunnianhimoiset:

– Tulostavoitteena on ajaa 5–10 sijoille viikonloppuna, Stenberg päättää.

EMX250-luokan kilpailut ajetaan osana viikonlopun MXGP-tapahtumaa, jossa suomalaisyleisöllä on mahdollisuus seurata niin kansainvälisiä huippuja kuin nousevia kotimaisia tähtiä tositoimissa Kymiringin vauhdikkaalla radalla.