Rasmus Nurmi:

"Hei, kisaraporttia FINSBK Circuit Racingin SM-sarjan 2.osakilpailusta Alastarosta. Kyseessä oli Superbiken SM-sarjan 2.osakilpailu Alastaron moottoriradalla, jonka pituus on 4317 m.

Upea aurinkoinen viikonloppu Alastarossa takana.Yleisöä, tuttuja ja kavereita oli mukavasti katsomossa. Lauantaina kisaviikonloppu alkoi koko päivän kestävillä treeneillä. Sunnuntaina aamupäivällä ajettiin aika-ajot, joissa sijoituin 2. Eroa ensimmäiseen kuskiin oli 0,237 sekuntia.

Kisalähtö helteisessä kelissä oli klo 14.30, kierroksia kisassa 10.

Lähtö onnistui kakkospaikalta todella hyvin ja ensimmäiseen mutkaan menin ensimmäisenä.

Rasmus Nurmi ja kisakumppanit podiumilla Alastarolla.

Rasmus Nurmi ja kisakumppanit podiumilla Alastarolla.

Kolme ensimmäistä kierrosta ajoin ykkösenä. Neljännellä kierroksella Lemminkäisen mutkan jälkeen takapyöräni luisti avauksessa ja oli pakko nostaa pyörä kallistuksesta pystympään asentoon etten kaadu. Sen johdosta takanani ajava Klemetti pääsi ohitseni. Kierroksella kahdeksan ohitin Klemetin, mutta ohitus meni mutkassa liian leveäksi ja hän pääsi samantien ohi. Toiseksi viimeisellä kierroksella Las Palmasin mutkassa, vauhtia oli noin 50 kmh, edellä ajava Klemetti kaatui edestäni, kun eturengankaasta lähti pito. Sain onneksi vältettyä törmäyksen, siirryin johtoon ja pidin paikkani maaliin asti.

Viikonloppu oli onnistunut, lauantain treeneissä ei kuitenkaan löytynyt sopivia säätöjä pyörään, mutta ennen sunnuntain kisalähtöä tehdyt muutokset olivat oikeat. Vauhti oli hyvä ja pyörä toimi hienosti. Kiitos siitä jälleen tiimille!

SM-pisteissä johdan tämän kisan jälkeen viidellä pisteellä.

Rasmus Nurmi.

Rasmus Nurmi.

Seuraava osakilpailu on Pärnu Porche ringillä kahden viikon kuluttua. Siellä olen ajanut viimeksi vuonna 2020. Tällä kalustolla ei ole siellä ajettu, mutta rata on tuttu aikaisemmista luokista.

Viimeinen tämän kauden osakilpailu on Kymiringin radalla 17.8.2025.

Kiitos kisoista järjestäjät, kilpakumppanit, yleisö, yhteyistyökumppanit ja meidän upee tiimi!"

Rasmus

***

Rasmus Nurmi Alastarolla.

Rasmus Nurmi Alastarolla.

Rasmus Nurmi #18, Sastamalan Suodenniemeltä, synt. v. 2004. (Road Racing)Circuit racing harrastus alkoi v. 2014. Kaudella 2025 hän ajaa Supersport-luokassa. Kalusto Yamaha R6, Kallio Racing Team.