Tapahtuman perustaja Markku Moberg ja Paronin Pojat ovat vieneet historiallista tapahtumaa läpi jo vuodesta 2018 aina vuoteen 2025 asti. Mobergin nyt siirtyessä hieman taka-alalle tapahtumasta, hyppää Lehtiranta Racingin Jarno Lehtiranta yhdessä puolisonsa kanssa jatkamaan tätä hienoa tapahtumaa. Veteraanimoottoripyöräyhdistys Paronin Pojat tulevat olemaan myös jatkossakin vahvasti tekemässä tapahtumaa yhdessä Lehtiranta Racingin kanssa.

Lehtiranta Racing on ratamoottoripyöräilyä kolmessa sukupolvessa. Juhani Lehtiranta ajoi 1970-luvulla useissa kansainvälisissä kilpailuissa sekä mm. aktiivisesti 1980-luvun alun Imatranajoissa. Hänen jalanjäljissään seurasi poika Jarno Lehtiranta ja tällä hetkellä aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomailla kilpailee Jarnon poika, Niko Lehtiranta. Kokemusta ja taustaa ratamoottoripyöräilystä löytyy siis jo vuosikymmenien takaa.

Vuonna 2025 Itäharjun ajot -tapahtuma järjestettiin helatorstaina 29.5., ja teemahenkilönä oli Taru Rinne, turkulainen karting- ja MP-kisakuljettaja. Rinnettä ei juhlistettu aiheetta, sillä hän ylsi ensimmäisenä naisena ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjassa MM-pisteille. Lisäksi Kansainvälinen Moottoriliitto FIM valitsi Taru Rinteen vuoden 2017 naismoottoripyöräilyn legendaksi ja hänet palkittiin FIM:n palkintogaalassa Andorrassa 26. marraskuuta samana vuonna.

Teemahenkilö 2026 vielä arvoitus

Itäharjun Ajot - tapahtuman teemana on vuosittain vaihtuva auto- tai moottoripyöräilyssä menestynyt kuljettaja ja heidät on nähty itse radalla näytösajon merkeissä. Kenet nähdään vuonna 2026 on vielä arvoitus. 

Tulevalle vuodelle on tarkoitus lähteä kehittämään tapahtumaa ja saada mukaan esimerkiksi kansainvälistä väriä, kuten silloin 1955-1965, kun täällä on ajettu kilpaa tosissaan.

Tapahtumassa tulee olemaan vahvasti mukana myös legendaarinen Itäharjun grilli, joka uusien omistajien toimesta toimii nyt nimellä Jerry´s Grill.

Mitä kaikkea Itäharjun Ajot 2026 pitää sisällään, selviää pikkuhiljaa. Seuraa siis Itäharjun Ajojen nettisivuja sekä nyt myös somesta löytyvää Itäharjun ajot Facebook sivua.