Jukka Lainkarilla on ollut myös merkittävä rooli koulutusmateriaalin tuottamisessa, ja hän on edelleen muokannut siitä Suomeen sopivan moottorikelkka- ja moottoripyöräopasversion. Toisena teoriakouluttajana toimi Touring komission puheenjohtaja Panagiotis Kalaitzis Kreikasta, joka myös organisoi koko tapahtuman. Puitteet Hondan koulutuskeskuksessa ovat ensiluokkaiset. Oma asfalttipintainen harjoittelualue, motocrossrata, luentotilat, ravintolatilat, sekä tietenkin riittävä määrä ajovarusteita ja erilaisia Honda-pyöriä. Honda Safety Turkey kouluttajat (Orkun, Cem ja Ayca) ovat kaikki ammattilaisia ja saivat kärsivällisinä vietyä oppia perille.
Jukka Lainkari eläytyy koulutuksessa
Tässä päivien ohjelma tiivistetysti. Koulutettavien ryhmään oli anomusten perusteella hyväksytty yhdeksän motoristia, edustaen Kreikkaa, Italiaa ja Suomea. Ensimmäinen iltapäivä käytettiin teoriaopintoihin. Jukka Lainkarin esityksessä paneuduttiin turvallisen mp-matkailun faktoihin, oikeaan valmistautumiseen ja ennakointiin, sekä onnettomuuksien tilastoiden valossa tehtäviin päätelmiin. Panagiotis ”Panos” Kalaitzis puolestaan esitti seikkaperäisesti, miten motoristiryhmää käytännössä matkoilla vedetään, ja mitkä ovat eri osapuolten roolit sujuvassa ryhmäajossa.
Toinen päivä vietettiin Hondan radalla aamusta iltaan 30-asteen helteessä. Ohjelmassa perinteisiä jarrutusharjoituksia, pujottelua sekä hidasajoa. Lounaan jälkeen hierottiin ”agility”-rataa väsymykseen asti. Tiukkaa mutkaa ja kääntöä enemmän, kuin riittävästi, ”katse sinne mihin olet menossa” -periaate tuli selväksi ja rata tuli lopulta suoritettua virheittä. Suunniteltu krossiosuus jäi kovan tuulen ja pölyn takia valitettavasti ajamatta. Päivän päätteeksi kaikki saivat Hondan myöntämät todistukset.
Kurssitodistuksen luovutus. Kuvassa Jari Heinilä ja kouluttaja Panos Kalaitzis
Viimeisen päivän aamuna haimme Hondalta pyörät ajoretkeä varten. Ajoimme Istanbulista Mustanmeren Sile nimiseen rantakaupunkiin, pääosin hyväpintaista mutkatietä. Saadut opit tulivat heti hyvään käyttöön, kun liikuttiin 13 pyörän x-muodostelmassa. Kilometrejä kertyi noin 230 ja palatessa vielä elämys moottoritien ruuhkaa, jota voi kuvata sanalla kaoottinen. Turvallisesti päästiin takaisin ja päätettiin kurssi yhteiseen illalliseen hotellilla, jossa Panos Kalaitzis jakoi kaikille FIM Europen myöntämät kurssitodistukset.
Lounastauko ajoretkellä
Matkalta ja kurssilta saatua oppia tullaan hyödyntämään Suomen Moottoriliiton ja sen non-sport työryhmän toiminnassa. Kaudella 2026 lanseerataan vastaava koulutus Suomeen. Koulutuksen läpäisseet voivat jatkossa toimia kouluttajina, kaupallisten retkien ja kerhoretkien järjestäjinä sekä mp-oppaina, ja voivat lunastaa sitä varten luotavan lisenssin.
Koulutettuja motoristeja tarvitaan myös tulevaan Mototour of Nations tapahtumaan elokuussa 2026 Imatralla. Kun kuolemaan johtaneista mp-onnettomuuksista 43,8 % johtuu tieltä suistumisista kuljettajan omasta virheestä, on koulutukselle selkeä tilaus. Yhdessä saamme tuota lukua koulutuksella alas ja edelleen toivottavasti esimerkiksi vakuutusyhtiöt mukaan toiminnan rahoitukseen.
Kouluttajat Zem ja Orkun, keskellä Panos Kalaitzis